Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta16511.11.20216

2236-2021 (02 02 02)

Turun seudun joukkoliikenteen talouden 3. osavuosikatsaus vuonna 2021

Tiivistelmä:

Lautakunnalle esitetään hyväksyttäväksi ja eteenpäin lähetettäväksi tammi-syyskuun toteutuman perusteella laadittu osavuosikatsaus. Tilanne on parantunut toisen osavuosikatsauksen jälkeen. Matkamääräpudotus on ollut hieman aiempaa pienempi syksyllä 2021. Lisäksi kelan koulumatkatuki ja lähimaksut kasvattavat jonkin verran tuloja. Koronapandemian kehittymistä on mahdotonta arvioida loppuvuodeksi. Katsauksessa on arvioitu, että vuoden 2021 lipputulot olisivat noin 26 % alle budjetoidun.

Tksjlk § 165

Joukkoliikennepalvelujohtaja Sirpa Korte 27.10.2021:

Kolmas osavuosikatsaus koskee tammi-syyskuuta 2021.

Matkamäärä ja talous, koko Föli

Matkamäärä on erittäin pieni koronapandemian takia. Tammi-syyskuun matkamäärä normaalivuoden 2019 tammi-syyskuun matkamäärään verrattuna oli -39 %. Matkamäärä on hieman parantunut syksyn aikana, vaikka vielä ollaankin noin 7 % jäljessä myös viime vuoden tammi-syyskuusta.

Kelan koulumatkatuen myöntämisperusteet muuttuivat maksuttoman toisen asteen myötä eli elokuusta 2021 alkaen. On odotettavissa, että kelalta saatavan koulumatkatuen määrä on yhteensä noin 200.000 euroa suurempi kuin oli budjetoitu. Myös lähimaksujen lisääntyvä käyttö helpottaa hieman taloustilannetta.

Lipputulot olivat 26 % pienemmät kuin oli budjetoitu, vaikka budjetissa oli otettu jo huomioon 10-15 % pudotus matkamäärässä. Lipputulopudotus normaalivuoden 2019 tammi-syyskuuhun on 6,8 miljoonaa euroa (-35 %).

Valtio on myöntänyt kaupunkiseutujen joukkoliikenneviranomaisille koronatukea. Talousarvioon on sisällytetty 1,5 miljoonan euron koronatuki. Koronatuen suuruus on kokonaisuudessaan 4,36 miljoonaa euroa (koko Föli) eli 2,86 miljoonaa euroa enemmän kuin oli arvioitu.

Karkea arvio Fölin vuoden 2021 tuloksesta on liikennöinnin osalta, että liikennöintikustannukset ovat noin 2,5 miljoonaa euroa pienemmät kuin on budjetoitu. Tämä johtuu budjetoinnin jälkeen saaduista kilpailutussäästöistä sekä liikenteen karsinnasta. Valtiontuet ovat kaikkiaan noin 3,4 miljoonaa euroa suuremmat kuin on budjetoitu. Lipputulot, sisältäen kelan koulumatkatuet ja koululaisliput, ovat noin 5,6 miljoonaa euroa pienemmät kuin budjetoitu. Tammi-syyskuun perusteella ennustamme, että liikennöintimenoista säästyy koko Fölin osalta noin 275.000 euroa.

Kuntakohtaisessa lipputuloennusteessa on käytetty arvion perustana vertailua todellisen lipputulotilanteen ja budjetoidun lipputulon välillä. Lipputulojen pudotusprosentti vaihtelee tästä syystä kuntakohtaisesti ja on 25-33 %.

Käyttötalouden ennuste vuodelle 2021 kunnittain tammi-syyskuun toteutuman perusteella, liikennöinti

Arvio Turun menovähennyksestä on 2,00 miljoonaa euroa. Tämä johtuu budjetin teon jälkeen varmistuneista onnistuneista kilpailutuksista, liikenteen karsinnasta ja kohtuullisesta indeksikasvusta. Lipputulot ovat noin 4,83 milj. e alle talousarvion, kun arvioidaan, että lipputuloja vuonna 2021 olisi 25 % vähemmän kuin budjetoitu. Kelan koulumatkatuen arvioidaan ylittävän budjetoidun noin 123.000 euroa. Koronatuki ja ilmastotuki ovat noin 2,85 miljoonaa euroa korkeammat kuin oli budjetoitu. Karkea arvio tuloksesta on Turun osalta säästöä 0,16 milj. euroa talousarvion nettolukuun verrattuna.

Arvio Kaarinan menovähennyksestä on 390.000 euroa. Ennusteessa on otettu huomioon tähän asti kulunut liikennöintimeno. Lipputulot ovat noin 350.000 euroa alle talousarvion, kun arvioidaan, että lipputuloja vuonna 2021 olisi 30 % vähemmän kuin budjetoitu. Kelalta saatavan koulumatkatuen määrä ylittää talousarvion noin 21.000 eurolla.  Koronatuki on 170.000 euroa budjetoitua suurempi. Karkea arvio tuloksesta on Kaarina osalta säästöä 250.000 euroa talousarvion nettolukuun verrattuna.

Raision säästöarvio liikennöintikustannuksissa on 80.000 euroa. Lipputulot ovat noin 270.000 e alle talousarvion, kun arvioidaan, että lipputuloja vuonna 2021 olisi 30 % vähemmän kuin budjetoitu. Kelalta saatavan koulumatkatuen määrä ylittää talousarvion noin 21.000 eurolla.  Koronatuki on 120.000 euroa budjetoitua suurempi. Karkea arvio tuloksesta Raision osalta on ylitystä 55.000 euroa.

Liedon säästöarvio liikennöintikustannuksissa on 30.000 euroa. Lipputulot ovat noin 170.000 e alle talousarvion, kun arvioidaan, että lipputuloja vuonna 2021 olisi 25 % vähemmän kuin budjetoitu. Kelalta saatavan koulumatkatuen määrä ylittää talousarvion noin 26.000 eurolla ja koululaislipputulot alittuvat noin 24.000 eurolla.  Koronatuki on 90.000 euroa budjetoitua suurempi. Karkea arvio Liedon tuloksesta on ylitystä 45.000 euroa.

Naantalin säästöarvio liikennöintikustannuksissa on 75.000 euroa. Lipputulot ovat noin 210.000 e alle talousarvion, kun arvioidaan, että lipputuloja vuonna 2021 olisi 33 % vähemmän kuin budjetoitu. Koronatuki on 100.000 euroa budjetoitua suurempi. Karkea arvio Naantalin tuloksesta on, että se pysyy talousarviossa.

Ruskon liikennöintikustannusten arvioidaan ylittyvän 100.000 eurolla, sillä Föli maksaa nyt Ruskon V-linjojen (koululaislinjoja) kustannukset, vaikka ne eivät olekaan olleet talousarviossa mukana. Lipputulot ovat noin 50.000 e alle talousarvion, kun arvioidaan, että lipputuloja vuonna 2021 olisi 30 % vähemmän kuin budjetoitu. Koululaislipputulot ylittyvät noin 94.000 euroa em. V-linjojen koululaislipuista tulevien tulojen ansiosta. Koronatuki on 20.000 euroa budjetoitua suurempi. Karkea arvio Ruskon tuloksesta on ylitystä 35.000 euroa.

Muut kuin liikennöintikustannukset eli ns. hallintokustannukset

Hallintokustannukset ovat toteutumassa suunnitellusti.

Investoinnit

Investoinnit ovat toteutumassa suunnitellusti.

Muuta huomioitavaa

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta on 24.3.2021 § 51 päättänyt järjestää Sirkkalan koulun koululaiskuljetukset väistötiloihin koulun remontin eli kahden vuoden ajaksi. Kaupungin konsernihallinnosta on ilmoitettu, että uusien koululaislinjojen hankinta on hyväksyttävissä ja niille järjestetään rahoitus ovk1:n yhteydessä. Vuosikustannukset ovat 135.000 euroa.

Syksyä 2021 koskeva 68.000 euron määräraha on siirretty ensimmäisen osavuosikatsauksen jälkeen joukkoliikenteelle. Vuodelle 2022 tarvitaan 135.000 euron erillismääräraha Sirkkalan koulun kuljetusten hoitamiseen, ja keväälle 2023 jälleen 68.000 euron erillismääräraha, kunnes Sirkkalan koulu on taas käytettävissä.

Oheismateriaali 1Kaupunkiympäristötoimialan vuoden 2021 talouden 3. osavuosikatsaus

Joukkoliikennepalvelujohtaja Sirpa Korte:

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää merkitä vuoden 2021 talouden 3. osavuosikatsauksen tiedokseen ja lähettää osavuosikatsauksen edelleen Turun kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKaarinan kaupunki
tiedLiedon kunta
tiedNaantalin kaupunki
tiedRaision kaupunki
tiedRuskon kunta
esiKaupunginhallitus
tiedXXXXX
tiedXXXXX