Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristötoimiala, seudullinen joukkoliikenne 
Joukkoliikennepalvelujohtaja716.05.2019 

10260-2017 (065, 633)

Remix-suunnitteluohjelman lisätilaus

Suunnittelupäällikkö Lauri Jorasmaa:

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta on 27.9.2017 § 4 päättänyt hyväksyä Remix Software, Inc. tarjouksen suunnitteluohjelman hankinnasta 18 kuukauden ajalle hintaan 52 500 euroa. Sopimus on päättynyt ja vastaavan ohjelman hankintaprosessi on käynnissä.

Ohjelman voidaan todeta olleen käytännössä edellytys sille, että vuonna 2021 toteutuva runkolinjasto on saatu suunniteltua ja päätettyä aikataulussaan. Ohjelma myös vapautti seudullisen joukkoliikenteen resursseja kauppatorin väliaikaisten liikennejärjestelyiden suunnitteluun. Remix-ohjelmaa on käytetty aktiivisesti runkolinjaston suunnitteluun, esittämiseen, viestintään ja kommenttien keräämiseen.

Tarve ns. yleisen tason suunnitteluohjelmalle on suuri, ja vastaavan ohjelman kilpailuttaminen on työn alla. Kilpailuttaminen kuitenkin vie vielä aikaa, ja tämän vuoksi Remixiltä on pyydetty tarjous 2 kk sopimuskauden jatkosta. Jatkokauden aikana on tarkoitus saada kilpailutus käyntiin, jonka lisäksi jatkokausi mahdollistaa ohjelman käytön runkolinjaston tarkempia aikatauluja suunnitellessa.

Remixin tarjous on suuruudeltaan 3 000 €/kk (alv 0 %), eli 6 000 € kahdelta kuukaudelta.

Joukkoliikennepalvelujohtaja Sirpa Korte

PäätösPäätin tilata Remix-suunnitteluohjelman kahdeksi kuukaudeksi hintaan 6 000 € (alv. 0 %).

Tilaus maksetaan asiantuntijapalkkiot-tililtä.

Hankintayksikköä sitova sopimus ei synny tällä päätöksellä vaan vasta erikseen tehtävällä kirjallisella tilauksella.

 

 

Sirpa Korte

joukkoliikennepalvelujohtaja

Jakelu

aoRemix Software, Inc.
tpvJorasmaa Lauri
tiedRiski Jaana


Liitteet:

Kytosjl § 7
Liite 1:Tarjous