Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta3614.03.20188

164-2018 (08 01 00)

Runosmäkiseura ry:n aloite suoran bussiyhteyden toteuttamiseksi Runosmäen ja Kupittaan välille

Tiivistelmä:

Runosmäen ja Kupittaan välillä ei ole mahdollista toteuttaa suoraa bussiyhteyttä nykytilanteessa.

Tksjlk § 36

Taustaa

Runosmäkiseura on jättänyt aloitteen suoran bussiyhteyden toteuttamiseksi Runosmäen ja Kupittaan sekä Skanssin välille (oheismateriaalina).

Aloitteessa esitetään suoran linjan toteuttamista Runosmäen ja Kupittaan välille. Linjaa perustellaan mm. Kupittaan alueen kasvamisella, Helsingin suunnan junayhteyksien toimimisella, Skanssin alueen kasvamisella sekä sillä, että ”Runosmäellä ei ole varaa jäädä liikenteellisesti syrjään Turun tämän hetken ja tulevaisuuden kuumimmasta alueesta.”

Suunnittelupäällikkö Lauri Jorasmaa 8.3.2018:

On totta, että Runosmäki, Kupittaa ja Skanssi ovat merkittäviä alueita joukkoliikenteelle. Kuitenkaan ei voida sanoa, että Kupittaalle tulisi suhteessa enemmän matkustajia Runosmäestä kuin muualta Turun alueelta. Turun seudun saavutettavuus joukkoliikenteellä perustuu pitkälti siihen, että ensin tehdään matka Kauppatorille josta kuljetaan vaihtoyhteydellä haluttuun kohteeseen. Myös runosmäkeläisten vaihtomatkat suuntautuvat tasaisesti ympäri kaupunkia. Joukkoliikenteellä ei siis kyetä tarjoamaan suoraa yhteyttä kaikkialta kaikkialle. Tämä ei ole linjaston selkeyden ja kustannustehokkuuden kannalta järkevää.

Seudullinen joukkoliikenne valmistelee parhaillaan runkolinjastoa. Turun kaupunginhallitus on 8.8.2016 § 298 päättänyt,

Suunnitteilla on siis linjasto, jossa vaihtoja olisi mahdollista tehdä kehärunkolinjaa hyödyntäen myös muualla kuin Kauppatorin alueella. Tämä nopeuttaa merkittävästi monia yhteysvälejä, mm. Runosmäen ja Kupittaan välisiä matkoja. Kehärunkolinjan linjausta ei ole vielä päätetty, mutta lähes varmaa on, että se kulkee Kupittaan kautta. Lisäksi on pohdittu vaihtoehtoja, joissa kehärunkolinja kulkisi myös Skanssin ja/tai Runosmäen kautta. Esitys kehärunkolinjan linjauksesta tuodaan joukkoliikennelautakunnan päätettäväksi kevään 2018 aikana.

Koska matkustuskysyntä ei ole Runosmäen ja Kupittaan välillä muusta kysynnästä poikkeavaa, koska muutos tulisi tehdä linjastotasolla, ja koska myös Runosmäen ja Kupittaan/Skanssin välistä liikkumista parantavaa linjastouudistusta valmistellaan toteutettavaksi vuonna 2020, ei Runosmäkiseuran esityksen mukaista yhteyttä tulisi toteuttaa. Esitys otetaan kuitenkin huomioon linjastouudistuta valmistellessa.

Oheismateriaali 1Runosmäkiseura ry:n aloite 29.12.2017

Joukkoliikennepalvelujohtaja Sirpa Korte:

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää lähettää Runosmäkiseuralle esittelytekstin mukaisen vastauksen, ja merkitä aloitteen käsitellyksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedRunosmäkiseura ry