Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta5618.03.20157

3196-2013 (002, 633)

Matkakorttien lataaminen busseissa

Tiivistelmä:

Lautakunnalle esitetään, että matkakorttien lataamisesta busseista luovutaan sen jälkeen, kun siihen on riittävät edellytykset. Tavoitteena on, että lataamisesta voidaan luopua 30.6.2016 mennessä. Joukkoliikennejohtaja valtuutetaan päättämään tarkemmasta ajankohdasta harkittuaan asiaa teknisten ratkaisujen, myynnin edistämisen ja asiakasviestinnän näkökulmista.

Tksjlk § 56

Vt. kehityspäällikkö Seppo Kemppainen 12.3.2015:

Turun seudun joukkoliikenteen matkakortteja voi ladata palvelu- ja latauspisteissä, internetissä ja busseissa. Jokaisessa Föli-alueen kunnassa toimii ainakin yksi myyntipiste, jossa matkakorttiin voi ladata lisää aikaa tai arvoa. Turussa kortin voi ladata Aurakadun palvelutoimiston lisäksi Skanssin yhteispalvelu Monitorissa, pääkirjastossa ja 10 kauppaliikkeessä.

Matkakortin lataaminen bussissa on varsin yleistä. Esimerkiksi tammikuussa 2015 latauksista saadusta rahasta 56 % tuli busseissa tehdyistä latauksista ja 44 % asiakaspalvelupisteiden ja netin kautta. Busseissa tapahtuva lataaminen aiheuttaa kuitenkin ongelmia, joiden takia joukkoliikennetoimisto on selvittänyt lataamisesta luopumista:

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta on käsitellyt matkakorttien lataamista busseissa kahdesti aikaisemmin. 17.4.2013 (§ 77) lautakunta päätti, että bussikorttien latauksesta käteisellä luovutaan 1.7.2014 jälkeen. 19.3.2014 (§ 57) lautakunta päätti, että latauksen lopettaminen ajoitetaan kesään 2015 (tavoiteaika 30.6.2015). Jatkoaikaan oli useita perusteluja:

Maaliskuussa 2015 voidaan todeta, että matkakorttien lataamisesta busseissa ei voida vielä luopua. Osittain perustelut ovat samat kuin vuosi aikaisemmin:

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte:

EhdotusTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta päättää, että matkakorttien lataaminen busseissa lopetetaan sen jälkeen, kun siihen on riittävät edellytykset. Tavoitteena on, että lataamisesta busseissa voidaan luopua 30.6.2016 mennessä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Päätös tehtiin esittelijän muutetusta päätösehdotuksesta yksimielisesti.

Jakelu

tiedFölin palvelu- ja latauspisteet
tiedGrandellin Liikenne Oy
tiedJ. Vainion Liikenne Oy
tiedJalobus Oy
tpvJokinen Martti
tiedJoukkoliikennetoimiston henkilökunta
tiedKaarinan kaupunki
tiedLiedon kunta
tiedLinjaliikenne Nyholm Oy
tiedLS-Liikennelinjat Oy
tiedLänsilinjat Oy
tiedNaantalin kaupunki
tiedOy Andersson Ab
tiedRaision kaupunki
tiedRuskon kunta
tiedSL-Autolinjat
tiedTurun Citybus Oy
tiedTurun Kaupunkiliikenne Oy
tiedTurun Linja-autoilijain Oy (TLO Oy)
tiedVesman Liikenne Oy
tiedPaasikivi Jari