Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Sosiaali- ja terveyslautakunta49615.12.202116

14811-2021 (02 08 00)

Hautaustoimistopalvelujen kilpailuttaminen

Tiivistelmä:

Hautaustoimistopalvelujen kilpailutusta esitetään tehtäväksi ajalle 1.1.2023 - 31.12.2023, minkä jälkeen sopimusta voidaan tilaajan päätöksellä jatkaa kahdella (2) yhden (1) vuoden optiolla. Varsinaisella sopimuskaudella kustannukset ovat noin 212 800 euroa.

Sosterla § 496

Hyvinvoinnin palvelukokonaisuus, asumispalvelujen johtaja Sari Hievanen, johtava sosiaalityöntekijä Elina Wiljanen ja ylihoitaja Anne Ryhänen 8.12.2021:

Hautaustoimistopalvelujen puitesopimuskausi päättyy 31.12.2022. Hautaustoimistopalveluja hankitaan sekä hautauspalveluina että vainajankuljetuksina.

Hautaustoimilain (6.6.2003/457) mukaan kunta huolehtii hautausjärjestelyistä silloin, kun tehtävän hoitamiseen ei löydy lain tarkoittamia omaisia tai muita läheisiä. Hautaustoimilain 23 § 2 momentin mukaan hautausjärjestelyistä huolehtii se kunta, jossa vainajalla oli kuollessaan kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta tai, jos vainajalla ei ollut kotikuntaa, se kunta, jossa hän kuollessaan asui.

Hautauspalveluihin sisältyvät: arkku, uurna, järjestelykulut, kantajat, arkun koristeet ja seurakunnan tuottamien välttämättömien hautaustoimenpiteiden järjestelyt, joiden kustannukset hautaustoimisto maksaa ja laskuttaa tilaajalta. Tilaaja päättää hautausjärjestelyistä. Hautaus järjestetään ensisijaisesti Turun hautausmaan muistolehtoon.

Sosiaalityön alkupalvelujen yksikön hautauspalveluja hankitaan vuosittain noin 40 kappaletta. Vainajankuljetuksia suoritetaan kaikkina viikonpäivinä ja kaikkina vuorokauden aikoina. Kuljetuksia hankitaan vuosittain noin 590 kpl.

Vainajankuljetuksia toteutetaan seuraavasti:

·        Vainajan kuljettaminen kotoaan Turun kaupunginsairaalan kylmiöön tai Tyksin kylmiöön joko ruumiinavausta, tahdistimen tai muun laitteen poistoa varten.

·        Vainajan kuljettaminen tilaajan yksiköistä Turun kaupunginsairaalan tai Kaskenlinnan sairaalan kylmiöön.

·        Vainajan siirtäminen tilaajan yksiköstä samassa talossa olevaan kylmiöön. Mikäli saman yksikön kylmiöt ovat täynnä, vainajia siirretään satunnaisesti muualta Portsakodin kylmiöön.

·        Vainajan kuljettaminen tilaajan yksiköistä Kaskenlinnan sairaalan tai Tyksin kylmiöön, jos tilaajan kylmiöt ovat tilapäisesti täynnä.

·        Vainajan kuljettaminen lääketieteellistä ruumiinavausta varten Tyksin kylmiöön Turussa tai sen lähikunnassa sijaitsevasta yksityisestä hoitolaitoksesta tai palvelukodista, jonka kanssa tilaajalla on ostopalvelusopimus ja vainajalla on ollut tilaajan ostopalveluosoitus.

Sosiaalityön alkupalvelujen yksikön hautauspalvelujen vuosittainen arvo on noin 44 800 euroa. Vainajakuljetusten vuosittainen arvo on noin 168 000 euroa. Hankinnan yhteenlaskettu vuosittainen arvo on noin 212 800 euroa. Hankinnan kustannukset sopimuskaudella optiovuosin ovat yhteensä noin 638 400 euroa.

Mahdollisille tarjoajille järjestetään tarvittaessa markkinavuoropuhelutilaisuus.

Esitämme, että hautaustoimistopalvelujen uuden hankintakauden kilpailutus käynnistetään ajalle 1.1.2023 – 31.12.2023, minkä jälkeen sopimusta voidaan tilaajan päätöksellä jatkaa kahdella (2) yhden (1) vuoden optiolla. Kilpailutus käynnistetään ja tarjouspyyntö ja muut asiakirjat valmistellaan yhdessä konsernihallinnon hankintapalvelujen kanssa.

Sosiaali- ja terveysjohtaja Riitta Liuksa 15.12.2021:

EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta päättää, että hautaustoimistopalveluja koskeva kilpailutus käynnistetään ajalle 1.1.2023 – 31.12.2023, minkä jälkeen sopimusta voidaan tilaajan päätöksellä jatkaa kahdella (2) yhden (1) vuoden optiolla. Kilpailutus käynnistetään ja tarjouspyyntö ja muut asiakirjat valmistellaan yhdessä konsernihallinnon hankintapalvelujen kanssa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tpvXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX