Hyvinvoinnin palvelukokonaisuus
Palvelualue: Perhe- ja sosiaalipalvelut
Kuvaus toiminnasta
Palvelualueen tehtävänä on tuottaa sosiaalihuoltolain ja sosiaalihuollon erityislainsäädännön mukaisia sosiaalityön palveluja aikuisille ja lapsille, sosiaali- ja terveydenhuoltoon kuuluvia psykososiaalisia palveluja, mielenterveys- ja päihdepalveluja, terveydenhuoltolain mukaisia neuvolan ja koulu- ja opiskeluterveydenhuollon palveluja sekä oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaisia psykologipalveluja, vastaanottopalveluja pakolaisille ja paluumuuttajille sekä tulkki- ja käännöspalveluita. Lisäksi palvelualueen tehtävänä on tuottaa hyvinvointia ja terveyttä edistäviä palvelu-ja sekä vastata riita- ja rikosasian sovittelun järjestämisestä. Palveluja tuotetaan osin itse ja osin ostopalveluna.
Toimintaympäristön muutos
Koronapandemian vaikutukset näkyvät perhe- ja sosiaalipalveluissa neuvolan, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon sekä oppilashuollon tarkastus- ja hoitovelkana. Tilanne vaikuttaa vielä vuoden 2022 puolellakin. Haitalliset vaikutukset erityisesti nuorten mielen hyvinvointiin on tunnistettu. Tämä on osaltaan vaikuttanut kouluakäymättömien lasten ja nuorten määrän kasvuun. Koronan aikana on arvioitu jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevien lasten, perheiden ja myös yksinelävien tilanteen entisestään heikentyneen. Tämän oletetaan tuottaneen patoutunutta palvelukysyntää sosiaalityössä ja lastensuojelussa sekä psykososiaalisen tuen palveluissa.
Lainsäädännön muutokset vaikuttavat erityisesti lastensuojelun vastuualueella. Lastensuojelun sosiaalityöntekijöille on tulossa sitova asiakasmitoitus ja jälkihuollossa asiakaskunta kasvaa yhdellä ikäluokalla vuosittain vuoteen 2023 saakka. Oppivelvollisuusiän nostaminen 18 ikävuoteen vaikuttaa koulu- ja opiskeluterveydenhuollon sekä oppilashuollon toimintaan täysimääräisesti v. 2022. Oppilashuoltolaki tuo myös koulupsykologeille 780 oppilaan mitoituksen. Päihdehuollon laitoksiin vaikuttaa hoitajamitoitus.
Palvelutarve on syventynyt muutenkin kuin koronan vaikutuksesta. Yhteiskunnan polarisaatiokehitys vaikuttaa osaltaan tähän. Lastensuojelussa tarvitaan entistä enemmän vaativaa palvelua, esim. erityisosaamista tarjoavia sijoituspaikkoja, niin omissa kuin ostopalveluissa. Pula vaativan tason sijaishuoltopaikoista on valtakunnallinen ilmiö. Lasten ja nuorten psykiatrian kriisin heijastusvaikutukset näkyvät korjaavien lapsiperhepalveluiden tarpeena. Jälkihuoltoikäisten lisääntynyt tarve tuettuun asumiseen, päihdehoitoon ja psykiatrisiin palveluihin on tunnistettu. Mielenterveyspalvelujen tarve näkyy kaikissa ikäryhmissä. Palvelutarvetta lisää myös jatkuvasti vaikeutuva päihdetilanne. Digi- ja etäpalvelujen lisäämisellä vastataan palvelutarpeeseen, tehostetaan resurssien käyttöä ja lisätään asiakaslähtoisyyttä.
Henkilöstön rekrytoinnissa on ongelmia kaikilla vastuualueilla. Ongelmaa vaikeuttaa kokeneen henkilökunnan hakeutuminen muualle.
Vuoden 2022 aikana kaikkeen toimintaan vaikuttaa sote-uudistus ja valmistautuminen siirtymiseen hyvinvointialueelle vuonna 2023.
Tarvetta kuvaavat tunnusluvut
Palvelujen tarvetta kuvaava tunnusluku | 2015 | 2016 | 2017 | 2018 | 2019 | 2020 | 2021 | 2022 | 2023 | 2024 | Lähde: |
Lastensuojelun asiakkaana olevat, osuus 0-17v. väestöstä (määritelmä muuttunut 1.4.2015) (%) | 8,0 % | 7,0 % | 6,8 % | 6,6 % | 6 % | 5,6 % | - | - | - | - | - |
Neuvolan asiakkaana olevat lapset | - | - | - | - | 12 354 | - | - | - | - | - | - |
Perusopetuksen piirissä olevat lapset | - | - | - | - | 13 568 | - | - | - | - | - | - |
Lapsiperheiden kotipalvelua saavat perheet | 124 | 243 | 321 | 385 | 414 | 375 | - | - | - | - | - |
Aikuissosiaalityön asiakkaat | - | - | - | - | 2 900 | 2 951 | - | - | - | - | - |
Lapsiperhesosiaalityön asiakkaana olevat perheet | - | - | - | - | 2 408 | 2 490 | - | - | - | - | - |
Lastensuojelun kokonaiskustannus € / 0-20-vuotiasta asukasta (1.1.2020 jälkihuolto-oikeus laajenee alle 25-vuotiaisiin) | 1 220 | 1 222 | 1 314 | 1 346 | 1 336 | 1 391 | - | - | - | - | - |
Päihde- ja mielenterveyspalvelujen asumispalvelujen kokonaiskustannus M€ | - | 13,8 | 14,8 | 14,0 | - | - | - | - | - | - | - |
Kehittämissuunnitelma
Kehittämissuunnitelma
Palveluja kehitetään vaikuttavammiksi ja asiakkaan osallisuutta vahvistetaan. Palvelurakennemuutos jatkuu lastensuojelussa ja asumis- ja päihdepalveluissa, tavoitteena on oman tuotannon vahvistaminen ja kustannusvaikuttavammat ostopalvelut. Vanhemmuuden tukeminen ja terveiden elämäntapojen edistäminen ovat läpäisyperiaatteella mukana toiminnan kehittämisessä. Kehittämisessä priorisoidaan sopeuttamisohjelmassa olevia toimenpiteitä. Kehittämistyötä tehdään linjassa hyvinvointialueen valmistelun kanssa ja hyödyntäen sote-hankerahoitusta. Painopisteet on asetettu niin, että ne tukevat hyvinvointialueelle siirtymistä.
Painopisteet:
Asiakaslähtöiset palveluprosessit: palvelualueen toiminnan ja organisaation muutos paremmin asiakkaan palve-luprosessia ja työn laatua tukevaksi. Systeemisen työotteen vahvistaminen.
Ehkäisevän työn kehittäminen ja perhekeskustoimintamallin levittäminen
Palvelujen kustannusvaikuttavuuden parantaminen, projektina ostopalvelujen käytön analyysi
Henkilöstön saatavuuden ja pysyvyyden parantaminen mm. rekrytointia tehostamalla ja työhyvinvointiin panostamalla
Esimiesten tukeminen muutoksessa: koulutukset, tiedonkulku ja osallisuus muutoksessa
Palvelujen digitalisointi – sähköisten palvelujen käyttöönotto
Sosiaalihuollon palvelujen Kanta-liittyminen
Tavoitteelliset tunnusluvut
Psykososiaaliset palvelut
Perheoikeudellinen yksikkö
Tunnusluku | 2019 | 2020 | TA 2021 | 2022 | Toteutumisennuste tai tilinpäätös |
Perheoikeudellisen yksikön sopimuksien määrä | 5 266 | 4 106 | 10 000 | 3 000 | 3 000 |
Perheoikeudellisen yksikön asiakkaiden määrä | 2 828 | - | 5 000 | 4 000 | 3 000 |
Elastussopimukset | 1 978 | 1 808 | 4 000 | 2 000 | 2 000 |
Huolto- ja tapaamissopimukset | 1 575 | 1 124 | 1 000 | 1 300 | 1 000 |
Sopimuksia lapsen huollosta | 818 | 460 | 1 000 | 400 | 300 |
Isyysselvitykset | 895 | 1 000 | 300 | 800 | 800 |
Perheneuvola
Tunnusluku | 2019 | 2020 | TA 2021 | 2022 | Toteutumisennuste tai tilinpäätös |
Perheneuvolan vastaanottokäynti - asiakkaat | 1 700 | 1 359 | 1 900 | 2 000 | 2 000 |
Perheneuvolan etävastaanotto -asiakkaat | 689 | 1 155 | - | 800 | 1 300 |
Perheneuvolan vastaanottokäynti - käynnit | 8 945 | 5 606 | 8 500 | 9 000 | 8 000 |
Perheneuvolan etävastaanotto - käynnit | 1 294 | 4 096 | - | 2 000 | 4 500 |
Perheneuvolan jono (vrk) | 21 | 60 | 30 | 30 | 50 |
Esi- ja perusopetuksen sekä toisen asteen psykologit
Tunnusluku | 2019 | 2020 | TA 2021 | 2022 | Toteutumisennuste tai tilinpäätös |
Esi- ja perusopetuksen ja toisen asteen psykologien vastaanottokäynti - asiakkaat | 2 235 | 2 310 | 3 000 | 4 000 | 3 000 |
Esi- ja perusopetuksen ja toisen asteen psykologien etävastaanotto - asiakkaat | - | 1 253 | - | 1 000 | 1 200 |
Esi- ja perusopetuksen ja toisen asteen psykologien vastaanottokäynti - käynnit | 8 765 | 7 600 | 10 000 | 11 000 | 9 000 |
Esi- ja perusopetuksen ja toisen asteen psykologien etävastaanotto - käynnit | - | 2 746 | - | 3 000 | 3 000 |
Opiskelijahuoltolain palvelutakuu: palveluihin pääsy < 7 vrk | 88 | 90 | 100 | 100 | 90 |
Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut
Tunnusluku | 2019 | 2020 | TA 2021 | 2022 | Toteutumisennuste tai tilinpäätös |
Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen ostopalvelut - asiakkaat yhtensä (poikkileikkaus) | 606 | 587 | 555 | 560 | 590 |
Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen ostopalvelut - tehostetun palveluasumisen asiakkaat (poikkileikkaus) | 163 | 127 | 130 | 125 | 128 |
Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen ostopalvelut - palveluasumisen asiakkaat (poikkileikkaus) | 204 | 223 | 215 | 215 | 230 |
Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen ostopalvelut - tuetun asumisen asiakkaat (poikkileikkaus) | 239 | 237 | 210 | 200 | 240 |
Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen ostopalvelut - menot yhteensä (tuhatta euroa) | 11 363 | 13 801 | 10 983 | 10 000 | 14 500 |
Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen omat yksiköt - tuetun asumisen asiakkaat (poikkileikkaus) | 22 | 38 | 75 | 42 | 40 |
Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen omat yksiköt - asumisvuorokaudet | 6 599 | 13 829 | 15 000 | 14 000 | 14 000 |
Psykologiyksikkö
Tunnusluku | 2019 | 2020 | TA 2021 | 2022 | Toteutumisennuste tai tilinpäätös |
Psykologiyksikön vastaanottokäynti - asiakkaat | 1 129 | 789 | 1 000 | 1 000 | 1 000 |
Psykologiyksikön etävastaanotto - asiakkaat | - | 794 | - | 700 | 1 300 |
Psykologiyksikön vastaanottokäynti - käynnit | 4 628 | 2 533 | 4 000 | 3 000 | 2 000 |
Psykologiyksikön etävastaanotto - käynnit | - | 2 972 | - | 2 000 | 3 000 |
Psykologiyksikön jono (vrk) | 21 | 90 | 60 | 40 | 40 |
Päihdehuollon asumispalvelut
Tunnusluku | 2019 | 2020 | TA 2021 | 2022 | Toteutumisennuste tai tilinpäätös |
Päihdehuollon asumispalvelujen ostopalvelut - asiakkaat yhteensä (poikkileikkaus) | 285 | 351 | 307 | 310 | 370 |
Päihdehuollon asumispalvelujen ostopalvelut - tehostetun palveluasumisen asiakkaat(poikkileikkaus) | 45 | 40 | 42 | 38 | 37 |
Päihdehuollon asumispalvelujen ostopalvelut - palveluasumisen asiakkaat (poikkileikkaus) | 43 | 49 | 55 | 50 | 50 |
Päihdehuollon asumispalvelujen ostopalvelut - tuetun asuminen asiakkaat (poikkileikkaus) | 197 | 263 | 210 | 220 | 280 |
Päihdehuollon asumispalvelujen ostopalvelut - menot yhteensä (tuhatta euroa) | 3 938 | 5 429 | 4 587 | 4 700 | 5 000 |
Päihdehuollon asumispalvelujen omat yksiköt - asiakkaat yhteensä (poikkileikkaus) | 158 | 134 | 165 | 135 | 127 |
Päihdehuollon asumispalvelujen omat yksiköt - tehostetun palveluasumisen / laitosasumisen asiakkaat (poikkileikkaus) | 20 | 25 | 35 | 27 | 26 |
Päihdehuollon asumispalvelujen omat yksiköt - palveluasumisen asiakkaat (poikkileikkaus) | 49 | 39 | 30 | 30 | 29 |
Päihdehuollon asumispalvelujen omat yksiköt - tuetun asumisen asiakkaat (poikkileikkaus) | 89 | 73 | 100 | 80 | 100 |
Päihdehuollon asumispalvelujen omat yksiköt - asumisvuorokaudet | 47 689 | 49 936 | 35 000 | 50 000 | 49 000 |
Sosiaalityö
Lapsen sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain mukaiset palvelutakuut
Tunnusluku | 2019 | 2020 | TA 2021 | 2022 | Toteutumisennuste tai tilinpäätös |
Lastensuojelutarpeen välitön tilannearvio | 1 | 1 | 100 | 1 | 1 |
Lastensuojelun tarpeen selvityksen aloittaminen 7 vuorokauden kuluessa % | 98 % | 99 % | 100 % | 1 % | 1 % |
Lapsen sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi, jossa arvioidaan lastensuojelun tarve, valmis % | 98 % | 99 % | 100 % | 1,0 % | 1,0 % |
Sosiaalityön alkupalvelut (ent. Palveluohjaus) Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki (ei pako-laisten ja paluumuuttajien toimeentuloki)
Tunnusluku | 2019 | 2020 | TA 2021 | 2022 | Toteutumisennuste tai tilinpäätös |
Ehkäisevä ja täydentävä toimeentulotuki (tuhatta euroa) | 1 487 | 1 624 | 1 800 | 1 800 | 1 600 |
Myönnetyt sosiaaliset luotot | 29 | 12 | 40 | 40 | 30 |
Sosiaalityön alkupalvelut (ent. Palveluohjaus)
Tunnusluku | 2019 | 2020 | TA 2021 | 2022 | Toteutumisennuste tai tilinpäätös |
Ehkäisevä ja täydentävä toimeentulotuki - kotitalouksien määrä | 3 416 | 3 482 | 3 900 | 3 900 | 3 800 |
Lapsiperhesosiaalityö
Tunnusluku | 2019 | 2020 | TA 2021 | 2022 | Toteutumisennuste tai tilinpäätös |
Lastensuojeluilmoitusten määrä | 6 956 | 7 045 | 6 900 | 7 000 | 6 900 |
Lastensuojeluilmoituksen kohteena olevien lasten määrä | 3 196 | 3 224 | 3 500 | 3 600 | 3 400 |
Lapsiperhesosiaalityön palvelutarpeen arvioinnit (perheelle tehdyt) | 118 | 1 028 | 500 | 800 | 800 |
Lapsiperhesosiaalityön asiakassuunnitelmat | 702 | 762 | 500 | 700 | 600 |
Erityistä tukea tarvitsevat lapset | 1 350 | 1 395 | 1 400 | 1 400 | 1 400 |
Erityistä tukea saavan lapsen asiakassuunnitelmat | 696 | 725 | 900 | 700 | 600 |
Oman perhetyön piirissä olevien lapsiperhesosiaalityön perheiden määrä | 26 | 26 | 40 | 25 | 20 |
Oman perhetyön piirissä olevien erityistä tukea saavien lasten perheiden määrä | 177 | 143 | 200 | 110 | 100 |
Aikuissosiaalityö
Tunnusluku | 2019 | 2020 | TA 2021 | 2022 | Toteutumisennuste tai tilinpäätös |
Aikuissosiaalityön asiakassuunnitelmat | 1 009 | 1 093 | 1 000 | 800 | 700 |
Aikuisosiaalityön palvelutarpeen arvioinnit | 397 | 416 | 600 | 500 | 400 |
Ehkäisevän ja täydentävän toimeentulotuen palvelutakuut
Tunnusluku | 2019 | 2020 | TA 2021 | 2022 | Toteutumisennuste tai tilinpäätös |
Ehkäisevän ja täydentävän toimeentulotuen palvelutakuut - muu kuin kiireellinen tapaus | 100 | 100 | 100 | 1 | 1 |
Pääsy keskustelemaan toimeentulotuesta sosiaalityöntekijän tai -ohjaajan kanssa | 100 | 100 | 100 | 1 | 1 |
Ehkäisevä terveydenhuolto ja varhainen tuki
Lapsiperheiden kotipalvelu
Tunnusluku | 2019 | 2020 | TA 2021 | 2022 | Toteutumisennuste tai tilinpäätös |
Lapsiperheiden kotipalvelun palveluseteliasiakkaat | 414 | 375 | 420 | 420 | 350 |
Lapsiperheiden kotipalvelun palvelusetelitunnit | 38 082 | 30 469 | 38 000 | 38 000 | 16 000 |
Neuvolat
Tunnusluku | 2019 | 2020 | TA 2021 | 2022 | Toteutumisennuste tai tilinpäätös |
Lasten- ja äitiysneuvolan kotikäynnit (terveydenhoitajat) % | 79 % | 17,1 % | 90 % | 90 % | 10 % |
Erityishuomion tarpeessa olevien tarkastuskäyntien suhteellinen osuus kaikista lastenneuvolakäynneistä % | 5,6 % | 9,8 % | 18 % | 18 % | 12 % |
Neuvolan perhetuki
Tunnusluku | 2019 | 2020 | TA 2021 | 2022 | Toteutumisennuste tai tilinpäätös |
Neuvolan perhetuen piirissä olevat alle 1-v perheet - asiakkaat | 146 | 290 | 100 | 100 | 320 |
Neuvolan perhetuen piirissä olevat alle 1-v perheet - käynnit | 433 | 461 | 500 | 500 | 550 |
Neuvolan perhetuen piirissä olevat alle 1-v perheet - osuus perheistä % | 9,2 % | 19,2 % | - | 20 % | 20 % |
Ehkäisevän terveydenhuollon hoito- ja palvelutakuut
Tunnusluku | 2019 | 2020 | TA 2021 | 2022 | Toteutumisennuste tai tilinpäätös |
Asetuksen mukaiset laajat terveystarkastukset (Äitiysneuvola) % | 82 % | 75,4 % | 95 % | 95 % | 95 % |
Asetuksen mukaiset laajat terveystarkastukset (Lastenneuvola) % | 92 % | 100 % | 100 % | 100 % | 100 % |
Asetuksen mukaiset laajat terveystarkastukset (Perusopetus) % | 100 % | 64 % | 100 % | 100 % | 60 % |
Asetuksen mukaiset terveystarkastukset (2. aste: lukio, ammatillinen oppilaitos) % | 100 % | 31,7 % | 100 % | 100 % | 50 % |
Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto
Tunnusluku | 2019 | 2020 | TA 2021 | 2022 | Toteutumisennuste tai tilinpäätös |
Erityisen tuen tarpeen muk. käynti (oppilaat, perusopetus) % | 4 % | 7,2 % | 18 % | 18 % | 90 % |
Erityisen tuen tarpeen muk. käynti (lukio, ammat. oppil.) % | 2,8 % | 3,5 % | 14 % | 14 % | 5 % |
Lastensuojelu
Lastensuojelun avohuolto
Tunnusluku | 2019 | 2020 | TA 2021 | 2022 | Toteutumisennuste tai tilinpäätös |
Lastensuojelun avohuollon 0-17 vuotiaat asiakkaat | 1 357 | 1 258 | 1 100 | 1 000 | 1 000 |
Lastensuojelun avohuollon asiakassuunnitelmat | 716 | 778 | 1 300 | 700 | 600 |
Lastensuojelun tehostettu perhetyö | 308 | - | 299 | 320 | 300 |
Vuoden aikana huostaan otetut lapset | 45 | 63 | tasainen | 65 | 63 |
Avohuollon sijoitukset yhteensä | 218 | 216 | - | 210 | 200 |
Avohuollon sijoitukset - omat perhetukikeskukset | 60 | 54 | 67 | 75 | 90 |
Avohuollon sijoitukset - omat pitkäaikaislaitokset | 24 | 21 | 13 | 10 | 18 |
Avohuollon sijoitukset - päivystysperheet | 24 | 28 | 50 | 25 | 30 |
Avohuollon sijoitukset - ostopalvelulaitokset | 122 | 116 | 85 | 80 | 80 |
Avohuollon sijoitukset - muu perhe | - | 16 | - | 16 | 20 |
Avohuollon sijoitukset - ostopalvelulaitoksien menot (tuhatta euroa) | 5 335 | 5 202 | 4 370 | 4 300 | 5 249 |
Kiireelliset sijoitukset yhteensä | 169 | 171 | laskeva | 165 | 130 |
Kiireelliset sijoitukset - omat perhetukikeskukset | 92 | 83 | nouseva | 85 | 80 |
Kiireelliset sijoitukset - omat pitkäaikaislaitokset | 24 | 19 | laskeva | 13 | 16 |
Kiireelliset sijoitukset - päivystysperheet | 43 | 37 | noseva | 40 | 50 |
Kiireelliset sijoitukset - ostopalvelulaitokset | 21 | 35 | laskeva | 30 | 40 |
Kiireelliset sijoitukset - muu perhe | 23 | 30 | nouseva | 35 | 31 |
Kiireelliset sijoitukset - ostopalvelulaitoksien menot (tuhatta euroa) | 507 | 779 | 250 | 450 | 745 |
Lastensuojelun sijaishuolto
Tunnusluku | 2019 | 2020 | TA 2021 | 2022 | Toteutumisennuste tai tilinpäätös |
Lastensuojelun sijaishuollon asiakassuunitelmat | - | 392 | nouseva | 390 | 450 |
Sijoitettujen huostaanotettujen lasten määrä yhteensä (poikkileikkaus) | 365 | 369 | tasainen | 370 | 390 |
Sijoitetut huostaanotetut lapset - omat laitokset (poikkileikkaus) | 56 | 57 | nouseva | 63 | 60 |
Sijoitetut huostaanotetut lapset - ostopalvelulaitokset (poikkileikkaus) | 87 | 99 | laskeva | 100 | 110 |
Sijoitetut huostaanotetut lapset - perhehoito yhteensä (poikkileikkaus) | 222 | 213 | nouseva | 220 | 218 |
Sijoitetut huostaanotetut lapset - toimeksiantosuhteinen perhehoito (poikkileikkaus) | 200 | 194 | nouseva | 218 | 210 |
Sijoitetut huostaanotetut lapset - ammatilliset perhekodit (poikkileikkaus) | 22 | 19 | laskeva | 17 | 19 |
Huostaanotettujen lasten sijoitukset - kustannukset yhteensä (tuhatta euroa) | 32 537 | 33 343 | 31 602 | 33 340 | 34 689 |
Huostaanotettujen lasten sijoitukset - laitoshoidon kustannukset - omat lastenkodit (tuhatta euroa) | 10 272 | 10 074 | 10 500 | 11 550 | 10 035 |
Huostaanotettujen lasten sijoitukset - laitoshoidon kustannukset - ostopalvelulaitokset (tuhatta euroa) | 13 083 | 13 444 | 11 200 | 10 900 | 15 303 |
Huostaanotettujen lasten sijoitukset - toimeksiantosuhteisen perhehoidon kustannukset - osto (tuhatta euroa) | 2 568 | 2 416 | 2 000 | 2 000 | 1 889 |
Huostaanotettujen lasten sijoitukset - toimeksiantosuhteisen perhehoidon kustannukset - oma (tuhatta euroa) | 4 640 | 4 854 | 5 902 | 5 654 | 5 693 |
Huostaanotettujen lasten sijoitukset - ammatillisen perhekodin kustannukset (tuhatta euroa) | 1 973 | 1 971 | 2 000 | 1 200 | 1 769 |
Lakkautetut huostaanotot | 13 | 17 | nouseva | 18 | 18 |
Jälkihuolto 18-24v
Tunnusluku | 2019 | 2020 | TA 2021 | 2022 | Toteutumisennuste tai tilinpäätös |
Jälkihuollettavien nuorten määrä | 284 | 317 | 335 | 450 | 360 |
Tukiasumisen piirissä olevat nuoret yhteensä (poikkileikkaus) | 78 | 143 | - | 160 | 150 |
Tukiasumisen piirissä olevat nuoret - tukiasunto | - | 82 | nouseva | 85 | 85 |
Tukiasumisen piirissä olevat nuoret - tuettu asuminen (ostopalvelu) | - | 61 | laskeva | 60 | 72 |
Sijoitetut jälkihuollettavat nuoret yhteensä (poikkileikkaus) | 16 | 17 | tasainen | 25 | 17 |
Sijoitetut jälkihuollettavat nuoret - omat laitokset (poikkileikkaus) | 0 | 0 | tasainen | 0 | 0 |
Sijoitetut jälkihuollettavat nuoret - ulkopuoliset laitokset (poikkileikkaus) | 4 | 0 | tasainen | 0 | 3 |
Sijoitetut jälkihuollettavat nuoret - perhehoito (poikkileikkaus) | 12 | 17 | nouseva | 25 | 22 |
Sijoitetut jälkihuollettavat nuoret - toimeksiantosuhteinen perhehoito (poikkileikkaus) | 11 | 13 | nouseva | 20 | 17 |
Sijoitetut jälkihuollettavat nuoret - ammatillinen perhekoti (poikkileikkaus) | 1 | 4 | tasainen | 5 | 5 |
Koko palvelualueen yhteiset
Asiakastyytyväisyyskyselyt
Tunnusluku | 2019 | 2020 | TA 2021 | 2022 | Toteutumisennuste tai tilinpäätös |
Asiakastyytyväisyyskyselyt - kouluarvosana (ka) 1-10 | 8,7 | 8,6 | parempi kuin 2020 | 8,8 | - |
Asiakastyytyväisyyskyselyt - palvelun arviointi (ka) asteikko 1-5 | 4,4 | 4,4 | parempi kuin 2021 | 4,6 | - |
Turun seudun tulkkikeskus
Turun seudun tulkkikeskus
Tunnusluku | 2019 | 2020 | TA 2021 | 2022 | Toteutumisennuste tai tilinpäätös |
Tulkkaustuntien määrä | 39 268 | 38 815 | 40 000 | 40 000 | 40 000 |
Käännössivujen määrä | 5 117 | 6 441 | 6 000 | 6 000 | 6 300 |
Varsinais-Suomen sovittelutoimisto
Sovittelualoitteet
Tunnusluku | 2019 | 2020 | TA 2021 | 2022 | Toteutumisennuste tai tilinpäätös |
Sovittelualotteiden määrä | 1 259 | 1 073 | 900 | 900 | 800 |
Toimenpiteet
Toimenpiteet | Vastuuhenkilö |
Lastensuojelun perhehoidon kehittäminen | Maija Santamaa |
Uuden vastaanottokotiosaston perustaminen | Eira Virolainen |
Työikäisten sosiaalipalvelujen palvelu- ja asiakasohjauksen kehittäminen | Elina Wiljanen |
Omien pitkäaikaislaitosten toiminnan profilointi ja kehittäminen | Markku Hirvelä |
Mielenterveys- ja päihdepalvelujen asumispalvelujen palvelurakenteen kehittäminen ja tehostaminen | Pasi Lehti |
Lastensuojelun hankintojen kehittäminen | Markku Hirvelä |
Rikoksilla oireilevien nuorten toimintamallin pilotointi (Rokki-projekti) | Harri Kerola |
Tukihenkilötoimintaan omaa henkilökuntaa | Eira Virolainen |
Päihdehuollon monipalvelukeskus | Annie Turunen |
Lastensuojelun sijoituksissa oman tuotannon lisääminen ja ostopalvelujen vähentäminen | Markku Hirvelä |
Systeemisen sosiaalityön toimintamallin kehittäminen | Minna Virta |
Perhekeskustoimintamallin käyttöönotto ja edelleen kehittäminen | Pia Suvivuo |
Nuorten mielenteveystyön kehittäminen: psykiatriset sairaanhoitajat kouluissa | Pia Suvivuo |
Asumisen tukipartio -projekti asunnottomuuden ehkäisyyn | Pasi Lehti |
Tuki oikeasta paikasta (TOP-hanke): lastensuojelun monialainen vahvistaminen | Marika Ahonen |
Määrärahat
Tunnusluku | Talousarvio 2021 | Talousarvio 2022 |
Tulot (* tuhatta) | -10 768 * | -11 099 * |
Menot (* tuhatta) | 114 585 * | 117 178 * |
Netto (* tuhatta) | 103 816 * | 106 079 * |