Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Sosiaali- ja terveyslautakunta45808.12.20216

14284-2021 (00 01 05)

Tulevaisuuden kotona asumista tukevien palvelujen kehittäminen

Tiivistelmä: -

Sosterla § 458

Palvelualuejohtaja Sari Ahonen, arviointitoiminnan johtaja Kirsi Kiviniemi ja kehittämispäällikkö Pasi Oksanen 26.11.2021:

Sosiaali- ja terveysministeriö jakaa valtionavustusta kotona asumista tukevien palvelujen kokonaisuuden kehittämiseen. Hankkeen tavoitteena on varmistaa hyvinvointialueelle iäkkäiden kotona asumista tukevien palvelujen yhtenäinen toimintamalli.

Hankkeisiin on Sosiaali- ja terveysministeriössä varattu yhteensä 30 miljoonaa euroa vuosille 2022–2023. Varsinais-Suomen laskennallinen osuus rahoituksesta on 2 379 000 euroa.

Valtionavustusta myönnetään yhdelle hankekokonaisuudelle kullekin tulevalla hyvinvointialueella ja se on osa Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus – ohjelmaa ja sen toteutuksessa tulee huolehtia, että kokonaisuus yhteensovitetaan Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus – hankkeen tavoitteiden kanssa.

Avustusta haetaan yhdellä alueen kuntien ja kuntayhtymien yhteisellä hakemuksella, jossa hakijana toimii yksi kunnista tai kuntayhtymistä. Haku avautui 29.9.2021 ja hakemus tuli jättää sosiaali- ja terveysministeriöön viimeistään 29.10.2021. Hyvinvoinnin palvelukokonaisuus on toimittanut hakemuksen määräajassa.

Valtionavustus hyvinvointialueen hankekokonaisuudelle myönnetään täysimääräisenä hankkeen valtionavustukseen oikeuttaviin kustannuksiin. Hankkeeseen osallistuvalta taholta ei siis edellytetä omarahoitusosuutta.

Sosiaali- ja terveysministeriön hankeohjeistuksen mukaan hankekokonaisuuteen osallistuvien kuntien ja kuntayhtymien yhteenlasketun asukasluvun on oltava vähintään 80 prosenttia hyvinvointialueen asukasluvusta.

Kaikki 27 Varsinais-Suomen kuntaa ovat hyväksyneet osallistumisensa hankkeeseen.

Sosiaali- ja terveysministeriö tekee avustuspäätökset vuoden 2021 lopulla.

Turun kaupungin hyvinvoinnin palvelukokonaisuus on lupautunut hallinnoimaan hanketta. Tällä saavutetaan synergiaetua Tulevaisuuden sote-keskuksen hankehallinnoinnin kanssa.

Varsinais-Suomen hankehakemuksessa on tavoitteena kotona asumista tukevien palvelujen yhtenäinen toimintamalli, yhtenäinen palveluihin ohjautumisen prosessi, yhtenäiset palvelujen myöntämisen kriteerit ja yhdenmukainen tiedolla johtamisen prosessi.

Lisäksi hankkeen tavoitteena on varmistaa ikääntyneiden kotiin tuotavien kuntoutuspalvelujen riittävyys ja yhdenmukaisuus alueella sekä varmistaa suun terveydenhuollon palvelujen riittävyys alueella.

Hankesuunnitelma ja hankehakemus liitteenä

Liite 1Hankesuunnitelma

Liite 2Hankehakemus

Sosiaali- ja terveysjohtaja Riitta Liuksa 29.11.2021:

EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta merkitsee Kotona asumista tukevien palvelujen kehittämistä koskevan hankehakemuksen ja -suunnitelman tiedokseen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Sosterla § 458
Liite 1:Hankesuunnitelma
Liite 2:Hankehakemus