Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Sosiaali- ja terveyslautakunta29501.09.20212

1161-2021 (02 08 00)

Systeemisen sosiaalityön perheterapian konsultaatiot

Tiivistelmä:

Salassa pidettävä asia. Salassapidon peruste: viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 6 §:n 1 momentin 3 kohta. Systeemisen sosiaalityön perheterapian konsultaatiot kilpailutettiin avoimella menettelyllä ajalle 1.10.2021-30.9.2023, minkä jälkeen sopimusta voidaan Tilaajan päätöksellä jatkaa yhdellä (1) vuodella ajalle 1.10.2023-30.9.2024. Tarjouksia saatiin yhteensä 43 (neljäkymmentäkolme) kuudelta (6) eri palveluntuottajalta. Puitesopimus esitetään tehtäväksi liitteessä 1 mainittujen palveluntuottajien kanssa. Palveluja ostetaan sopimuskaudella noin 540 000 eurolla.

Sosterla § 295

Salassa pidettävä asia. Salassapidon peruste: viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 6 §:n 1 momentin 3 kohta.

Hyvinvoinnin palvelukokonaisuus, lastensuojelun johtaja Eira Virolainen, sosiaalityön johtaja Minna Virta ja johtava sosiaalityöntekijä Marika Ahonen, sekä konsernihallinnon hankintapalveluiden osuus projektipäällikkö Sari Holmberg 18.6.2021:

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi Systeemisen perheterapian ostopalveluiden kilpailuttamisasiakirjat kokouksessaan 28.4.2021 § 170.

Konsernihallinnon hankintapalvelut on hyvinvoinnin palvelukokonaisuuden toimeksiannosta pyytänyt tarjouksia systeemisen sosiaalityön perheterapian konsultaation ostopalveluista avoimella menettelyllä ajalle 1.10.2021–30.9.2023, minkä jälkeen sopimusta voidaan Tilaajan päätöksellä jatkaa yhdellä (1) vuodella ajalle 1.10.2023-30.9.2024. Palvelujen on oltava käytettävissä 1.10.2021 alkaen.

Avoin hankintailmoitus hankintalain mukaisena sosiaali- ja terveyspalvelun pienhankintana julkaistiin 29.4.2021 HILMA-ilmoituskanavassa osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi. Tarjouspyyntö liitteineen julkaistiin samana päivänä Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalissa osoitteessa www.tarjouspalvelu.fi/turku. Hankinnasta julkaistiin 29.4.2021  ilmoitus myös EU:n virallisen lehden (EUVL) täydennysosassa (S-osa) sekä Tenders Electronic Daily (TED)-tietokannassa EU:n laajuisesti. Tarjouspalvelussa julkaistiin hankintaa koskevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset 17.5.2021

Hankinnan kohteena ollut systeemisen sosiaalityön perheterapian konsultaatiopalvelu sisältää kuusi (6)  osakokonaisuutta:

1) Perheterapeutin palvelu, lapsiperhesosiaalityö

2) Perheterapeutin palvelu, aikuissosiaalityön yksikkö

3) Perheterapeutin palvelu, ulkomaalaistoimisto

4) Perheterapeutin palvelu, lastensuojelun avohuolto

5) Perheterapeutin palvelu, lastensuojelun sijaishuolto

6) Perheterapeutin palvelu, lastensuojelun jälkihuolto.

Turun kaupungin tiimit, joissa työskentely tapahtuu ovat eteläinen-, läntinen- ja  pohjoinen yksikkö. Palveluja hankitaan suomen- ja ruotsinkielisille asiakkaille. Palvelussa on noudatettava, mitä kielilaissa (423/2003) ja muussa kielilainsäädännössä säädetään.

Tarjouspyynnössä kuvattiin hankinnan kohde ja palvelulle asetetut ehdottomat vaatimukset sekä tarjoajalle ja tarjoukselle asetetut vähimmäisvaatimukset. Tarjouspyynnössä ilmoitettiin, ettei vaihtoehtoisia tarjouksia oteta huomioon, ja että osatarjoukset sallitaan.

Palvelun tuottamiseen valitaan 5 (viisi) palvelutuottajaa jokaiseen osakokonaisuuteen. Mikäli tarjouksia on saatu vähemmän, valitaan kaikki palveluntuottajat, joiden tarjous on hyväksytty.  Hankinnasta tehdään erilliset puitesopimukset valittujen palveluntuottajien kanssa. Perustellusta syystä yksittäistapauksessa voidaan palveluja ostaa hankintapäätöksestä poiketen.

Tarjoukset saatiin määräaikaan 4.6.2021 klo 11:00 mennessä seuraavilta palveluntuottajilta:

Tarjouspyynnössä ilmoitettiin, että tarjousten arviointi ja vertailu toteutetaan kolmessa vaiheessa: 1. Tarjoajien kelpoisuuden arviointi, 2. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen ja 3. Tarjousten kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailu ja valinta.

Tarjoajien kelpoisuuden arviointi

Arviointi- ja valintaprosessin ensimmäisessä vaiheessa selvitetään tarjoajien edellytykset suoriutua palvelujen tuottamisesta. Tätä arvioitiin tarjouspyynnössä tarjoajalle asetetuilla kelpoisuusvaatimuksilla.

Tarjoajat osoittavat täyttävänsä tarjoajille asetetut kelpoisuusehdot.

Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuus

Arviointi- ja valintaprosessin toisessa vaiheessa arvioidaan ensimmäisen vaiheen läpäisseiden tarjoajien tarjoukset. Tarjoukset tarkistettiin suhteessa niihin vaatimuksiin, joita ostettavilta palveluilta tarjouspyynnössä edellytettiin.

Tarjoukset täyttävät tarjouspyynnön vaatimukset ja näin ollen ne on otettu mukaan tarjousten kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuun.

Tarjousten vertailu ja valinta

Tarjouskilpailu ratkaistiin annettujen tarjousten perusteella. Annetuista tarjouksista valittiin kokonaistaloudellisesti edullisin.

Arviointiperusteina olivat palvelun hinta ja laatu. Hinnan painoarvo on 70 % ja laadun 30 %. Enimmäispistemäärä on 100.

- Hinta, enimmäispisteet 70

Vertailtava tarjoushinta on tarjoajan ilmoittama veroton tuntihinta. Halvin

vertailuhinta saa 70 pistettä. Muiden tarjoajien pistemäärä muodostuu suorassa suhteessa halvimpaan (halvin hinta/vertailtava hinta x 70).

- Laatu, enimmäispisteet 30

Laadun osalta vähimmäisvaatimukset täyttävä palvelun taso saa 0 pistettä ja sen ylittäviltä osin pisteitä saa enintään 30.

Palveluntuottajia käytetään kokonaistaloudellisen edullisuuden mukaisessa etusijajärjestyksessä. Mikäli etusijajärjestyksessä ensimmäisenä olevan perheterapeutin resurssit eivät riitä palvelun tuottamiseen, siirrytään käyttämään etusijajärjestyksessä seuraavaa palveluntuottajaa jne.

Mikäli Tilaaja havaitsee palvelun aikana, että tiimin valittu perheterapeutti ei sovellu tiimin käyttöön, Tilaaja käy perheterapeutin kanssa palautekeskustelun, jonka tarkoituksena on sovittaa perheterapeutin tarjoama palvelu tiimiin sopivaksi. Mikäli perheterapeutti ei tämänkään jälkeen sovellu tiimiin käyttöön, Tilaajalla on oikeus perustellusta syystä vaihtaa perheterapeutti, jolloin uudeksi perheterapeutiksi tulee etusijajärjestyksessä seuraava perheterapeutti. Tilaaja tekee lopullisen arvion perheterapeutin soveltuvuudesta tiimiin jokaisessa tapauksessa yksilöllisesti. Perheterapeutin toimintaa arvioi Tilaajan koko tiimi ja tilanteessa konsultoidaan myös esimiestä. Perheterapeutin ei katsota soveltuvan tiimin käyttöön, mikäli perheterapeutti ei toimi palvelukuvauksen mukaisesti.

Mikäli puitejärjestelyyn valittu perheterapeutti siirtyy puitejärjestelyn aikana uuteen yritykseen, voi palveluntuottaja siirtää perheterapeuttia koskevan puitesopimuksen käynnissä olevineen toimeksiantoineen vastaanottavalle yritykselle Tilaajan suostumuksella. Mikäli Palveluntuottaja tai Tilaaja ei hyväksy puitesopimuksen siirtoa, poistetaan ko. siirtyvä perheterapeutti puitejärjestelystä ja Tilaajalla on oikeus valita etusijajärjestyksessä seuraavaksi valittuun palveluntuottajaan/perheterapeuttiin. Perheterapeutin siirtyessä tai vaihtuessa Palveluntuottaja tai vastaava yritys ei voi nostaa perheterapeutille kilpailutettua hintaa.

Liite 1Kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailu ilman liikesalaisuuksia

Liite 2Kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailu liikesalaisuudet ilmoitettuna (salassa pidettävä, salassapidon peruste: viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 20 kohta)

Systeemisen perheterapian konsultaatioiden ostopalveluiden palvelukokonaisuuksien  ajalle 1.10.2021 - 30.9.2023 valitut palveluntuottajat ovat nähtävissä liitteessä 1. Siinä on nähtävissä myös palveluntuottajien saamat hinta- ja laatupisteet sekä kokonaistaloudellisen edullisuuden mukainen järjestys.

Tarjousten vertailussa parhaat pisteet saaneet (liitteessä 1) nimetyt palveluntuottajat esitetään valittaviksi systeemisen perheterapian konsultaatioiden palveluntuottajiksi tarjouspyynnön, sen liitteiden ja tarjouksen mukaisin ehdoin.

Sosiaali- ja terveysjohtaja Riitta Liuksa 29.7.2021:

EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta päättää edellä esitetyn perusteella, että Systeemisen perheterapian konsultaatioiden ostopalvelujen puitesopimus solmitaan ajalle 1.10.2021-30.9.2023 liitteessä 1 mainittujen palveluntuottajien kanssa tarjouspyynnön, sen liitteiden ja tarjouksen mukaisin ehdoin.

Perustellusta syystä yksittäistapauksessa voidaan palveluja ostaa hankintapäätöksestä poiketen.

Hankintayksikkö ei tällä hankintapäätöksellä sitoudu tarjouspyynnössä ilmoitettuun ennakoituun hankintavolyymiin ja -arvoon.

Hankintayksikköä sitova sopimus ei synny tällä hankintapäätöksellä, vaan vasta erikseen tehtävän kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun asianosainen on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja oikaisuvaatimusohjeet tiedoksi. Päätös voi muuttua tehdyn oikaisuvaatimuksen, hankintaoikaisun tai ylemmän viranomaisen otto-oikeuden perusteella.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoCoronaria Contextia Oy
aoHumana Avopalvelut Oy
aoIloMieli Oy
aoProfiam Sosiaalipalvelut Oy
aoSosiaalipalvelusäätiö Ote sr
aoTabolia 3 Oy
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tpvXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Sosterla § 295
Liite 1:Kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailu ilman liikesalaisuuksia
Liite 2:Kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailu liikesalaisuudet ilmoi-tettuna (salassa pidettävä, salassapidon peruste: viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 20 kohta)