Hei,  

Viitaten torstai 20. toukokuuta 2021 käytyyn puhelinkeskusteluun Simola/Katas, pyydämme kunnioittavasti virka-apua Turun kaupungilta.  

Anomus perustuu Lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (22.9.2000/812) § 22 missä määritellään, että sosiaalihuollon viranomaisella on oikeus saada laissa säädettyjen tehtäviensä suorittamiseksi tarpeellista virka-apua muilta viranomaisilta. Virka-avun antajan tulee salassapitovelvollisuuden estämättä ilmaista sosiaalihuollon viranomaiselle virka-aputehtävän edellyttämät tiedot.  

Pyydämme, että Kemiönsaaren kunnan arkipäivän aikaisen sosiaalipäivystystoiminta siirretään Turun kaupungille mahdollisimman pian tai alkaen 1.6.2021 ja jatkuen 31.8.2021 asti. Kunta sopisi hätäkeskuksen kanssa, että hälytystehtävät siirtyvät Turun Sosiaalipäivystyksen yksikköön tällä ajalla.  

Syy virka-apupyyntöön on Kemiönsaaren kunnan ennalta arvaamattomasti ja nopeasti edennyt laillistettujen sosiaalityöntekijöiden pula. Tiedossamme on, että resurssitilanteemme on huomattavasti parempi 1.9.2021 alkaen, ja teemme kaikkemme, jotta tilanne korjaantuisi jo mahdollisimman pian tai viimeistään kesän aikana.  

Yhteistyöterveisin  

Karin Simola                                                                    

Tf   omsorgschef  | Vt. peruspalvelujohtaja  

Kimitoöns   kommun  | Kemiönsaaren kunta  

+358 40  733 5897  

www.kimitoon.fi  | www.visitkimitoon.fi  | www.skargardsliv.fi