Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Sosiaali- ja terveyslautakunta8717.03.20219

4494-2020 (02 08 00, 09 06 00)

HPV-tutkimusten ostopalvelujen hankinta

Tiivistelmä:

Sosiaali- ja terveyslautakunnalle esitetään hyväksyttäväksi HPV-tutkimusten ostopalvelujen hankintaa 31.12.2021 päättyvälle ajalle hankinnan arvon ollessa yhteensä enintään 180 000 euroa.

Sosterla § 87

Hyvinvointitoimiala, palvelualuejohtaja Katariina Kauniskangas 4.3.2021:

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti kokouksessaan 20.11.2019 § 416, että kohdun kaulaosan syövän joukkotarkastustoiminnan ostopalvelujen puitesopimus solmitaan Cityterveys Oy:n kanssa ajalle 1.1.2020 - 31.12.2021. Palvelukuvauksessa on mainittu, että otetut HPV-näytteet (papilloomavirus) lähetetään tutkittavaksi Tyksin kliiniseen mikrobiologiaan. COVID-19 koronaviruspandemian aikana on kuitenkin tullut esille, että muuttuneeseen resurssitarpeeseen viitaten Tyks kliininen mikrobiologia ei ehdi tutkimaan näytteitä. Tilanteen korjaamiseksi hankittiin HPV-tutkimuksia SYNLAB Suomi Oy:ltä talous- ja hallintojohtajan päätöksellä 16.04.2020 § 73 kokonaishinnan ollessa 139 000 euroa, sekä talous- ja hallintojohtajan päätöksellä 8.12.2020 § 176 kokonaishinnan ollessa 36 000 euroa. Nyt maaliskuussa 2021 on uudelleen tullut esille, että Tyks kliininen mikrobiologia ei loppuvuonna 2021 edelleenkään ehdi tutkimaan HPV-näytteitä.

Palvelualuejohtaja Katariina Kauniskankaan SYNLAB Suomi Oy -palveluntuottajalta saaman tarjouksen mukaan HPV-tutkimuksen hinta on 29,57 € / kpl (alv 0%). Tutkimuksia tarvitaan ajalla 1.3.-31.12.2021 noin 6000 kappaletta.

Hankinnan arvo alittaa sosiaali- ja terveyspalvelujen palveluhankintojen kilpailuttamisen kansallisen kynnysarvon ollen ns. pienhankinta. Kansallisen kynnysarvon alittavan hankinnan suoran oston perusteena on, että vastaavaa tuotetta on hankittu lähiaikoina ja hintataso on selvillä. Lisäksi hankinnalla on hankintayksiköstä johtumaton ennalta-arvaamaton kiire, kun Tyks kliininen mikrobiologia ei ehdi tutkimaan HPV-näytteitä COVID-19 näytteiden vuoksi.

Esitän, että SYNLAB Suomi Oy:ltä hankitaan HPV-tutkimuksia 31.12.2021 päättyvälle ajalle hankinnan arvon ollessa yhteensä enintään 180 000 euroa (alv 0%).

Tilaaja ei sitoudu tiettyyn hankintamäärään tai -arvoon.

Kustannukset kohdistetaan kustannuspaikalle 21404, 408993 varautuminen poikkeustilanteisiin.

Toimialajohtaja Riitta Liuksa 5.3.2021:

EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta päättää edellä esitetyn perusteella, että SYNLAB Suomi Oy:ltä hankitaan HPV-tutkimuksia 31.12.2021 päättyvälle ajalle hankinnan arvon ollessa yhteensä enintään 180 000 euroa (alv 0%).

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoSYNLAB Suomi Oy
tpvXXXXX
tpvXXXXX
tiedXXXXX