Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Hyvinvointitoimiala, toimialan hallinto 
Talous- ja hallintojohtaja8918.05.2020 

5774-2020 (02 05 01)

Sosiaali- ja terveyslautakunnan erityisavustukset keväällä 2020

Hyvinvointitoimiala, Suunnittelupäällikkö Jaana Halin ja suunnittelija Jenni Tähkävuori 13.5.2020:

Talous- ja hallintojohtajan oikeus toteuttaa hankinta perustuu toimialajohtajan hallinnon järjestämispäätökseen 30.3.2020 § 24.

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi 19.4.2016 § 77 Turun kaupungin hyvinvointitoimialan avustuslinjaukset. Linjaukset ovat kaupungin yleisen avustustoiminnan hallintamallin ja päivitettyjen avustusohjeiden (kh 4.4.2016 § 125) mukaiset. Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa 10.1.2017 § 5 päätettiin tapahtumiin tai kertaluontoiseen toimintaan kohdennettujen erityisavustusten myöntämisperiaatteet.

Avustuksella tuetaan yhdistysten järjestämiä yksittäisiä tapahtumia tai kertaluonteista toimintaa. Avustuksia myönnetään yhdistyksille ja järjestöille, joiden toiminta on sosiaali- ja terveyslautakunnan hyväksymien hyvinvointiohjelmien tavoitteiden mukaista.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan avustukset myönnetään noudattaen kaupungin yleisiä avustusohjeita. Avustukset on tarkoitettu turkulaisille yhdistyksille, jotka hoitavat moitteetta anomuksensa, selontekonsa ja muut velvoitteensa kaupungille. Avustettavan toiminnan tulee kohdistua Turun kaupungin asukkaisiin.

Avustuksen suuruus on käyttötarkoituksesta riippuen 300–1000 euroa ja se myönnetään samalle yhdistykselle vain kerran kalenterivuoden aikana. Avustusten hakeminen tapahtui kulta2-ohjelman välityksellä. Kultajärjestelmän kautta haku oli avoinna, ja tiedot avustushausta ohjeineen olivat esillä, 1.3.2020–31.3.2020 kaupungin internetsivuilla. Hakemuksia saapui kulta2-järjestelmään 19. Länsi-Suomen Etävanhemmat ry oli jättänyt kaksi hakemusta.

Avustusten jakoperusteena olivat seuraavat:

Avustuksen saaja toimittaa selvityksen avustuksen käytöstä sähköisen avustusten hakujärjestelmän kautta 30.4.2021 mennessä. Avustus voidaan periä takaisin mikäli tarkoitus, johon avustus on myönnetty, on jäänyt toteuttamatta tai kustannukset ovat olleet myönnettyä avustusta pienemmät. Avustus tullaan maksamaan yhdessä erässä.

Poikkeusolojen vuoksi, järjestettäessä muita kuin digitaalisia tapahtumia ja toimintoja, joihin on myönnetty kaupungin avustus, tulee noudattaa annettuja yleisiä viranomaisohjeita ja pidättäytyä yleisötapahtumien järjestämisestä ainakin 30.6.2020 asti. Avustuksen saajilta edellytetään poikkeusolojen suositusten noudattamista mm. harjoitusten ym. tapaamisten järjestämisessä. Toiminta-avustukset voidaan periä takaisin, mikäli näin ei toimita. Muissa tapauksissa noudatetaan avustuksia koskevaa yleisohjetta.

Vuodelle 2020 myönnettyjä avustuksia ei peritä takaisin poikkeusolojen aikana eikä niiden päätyttyä, mikäli avustuksen käyttötarkoitusta on tarvittaessa muutettu tai käyttöaikaa pidennetty.

Mikäli avustus tai sen osa jää käyttämättä, tulee avustus tai sen osa palauttaa. Jos kuitenkin tapahtuma/toiminto voidaan siirtää toiseen ajankohtaan tai käyttötarkoitusta muuttaa, esimerkiksi digitaaliseksi toiminnoksi, avustukselle voi edellä kuvatusti hakea käyttötarkoituksen tai -ajan muutosta.

Käyttötarkoituksen tai -ajan muutoksista tulee tehdä kirjallinen hakemus, joka toimitetaan avustusjärjestelmään kyseisen avustushakemuksen liitetiedostoihin. Päätöksen käyttötarkoituksen muutoksesta ja avustuksen käyttöajan pidentämisestä tekee toimialajohtaja. Käyttöaikaa voidaan pidentää enintään vuodella.

Esitämme, että yhdistyksille ja järjestöille myönnetään sosiaali- ja terveyslautakunnan erityisavustusta keväällä 2020 liitteen 1 taulukon mukaisesti yhteensä 7.900 eurolla. Avustukset maksetaan kustannuspaikalta 20260.

Liite 1Sosiaali- ja terveyslautakunnan erityisavustukset keväällä 2020

Talous- ja hallintojohtaja Max Lönnqvist 18.5.2020:

PäätösPäätin, että yhdistyksille ja järjestöille myönnetään sosiaali- ja terveyslautakunnan erityisavustusta keväällä 2020 liitteen 1 taulukon mukaisesti edellä olevin perustein.

 

Max Lönnqvist

talous- ja hallintojohtaja

Liite Oikaisuvaatimusohje

Jakelu

aoao. yhdistykset
tiedSosiaali- ja terveyslautakunta
tiedXXXXX
tpvXXXXX
tpvXXXXX


Liitteet:

Httoihal § 89
Liite 1:Sosiaali- ja terveyslautakunnan erityisavustukset keväällä 2020