Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Sosiaali- ja terveyslautakunta1109.01.20191

287-2019 (06 00 00)

Selvitys fysioterapiapalvelujen jonoista lääkinnällisessä kuntoutuksessa

Tiivistelmä: -

Sosterla § 11

Terveyspalvelut, palvelualuejohtaja Katariina Kauniskangas ja lääkinnällinen kuntoutus, ylilääkäri Juhani Juhola 7.1.2019:

Lääkinnällisessä kuntoutuksessa annetaan vuosittain fysioterapiaa 7500 potilaalle, ja yksittäisiä fysioterapiakäyntejä on 30200 kappaletta. Lääkinnällisen kuntoutuksen fysioterapiaan on ollut jonoa, ja osa potilaista on joutunut odottamaan aikaa kohtuuttoman kauan. Fysioterapiajonon pituus on tällä hetkellä noin 6 kk, mutta akuutin terapian tarpeessa olevat potilaat ovat saaneet ajan toivotun ajan puitteissa.

Jonotilanteeseen vaikuttavia asioita on useita. Yhden ongelman tällä hetkellä muodostaa se, että osa potilaista ei tule heille kutsukirjeessä tarjottuun aikaan, jolloin peruuttamatta ja käyttämättä jääneitä aikoja jää paljon. Fysioterapian onnistumisen kannalta omatoimiharjoittelu on olennaista. Toisaalta fysioterapeuteille on jäänyt vaikutelma siitä, että osalla fysioterapia-arvioon tulevista potilaista omatoimiharjoittelun motivaatio on puutteellinen, jolloin myös kuntoutuminen on jäänyt vajavaiseksi. Pitkien jonotusaikojen vuoksi hoitoon pääsy ei myöskään ole toteutunut riittävän nopeasti. Keskeinen ongelma on myös sopivien fysioterapiatilojen riittämättömyys. Tällä hetkellä osalla terapeuteista ei ole omaa huonetta, mikä tehostaisi ajankäyttöä. Tämän johdosta tällä hetkellä fysioterapeuteilta kuluu hukka-aikaa mm. siirtymisiin ja hoitotarvikkeiden kuljettamiseen.

Jonotilanteen hoitamiseksi lääkinnälliseen kuntoutukseen on syksyllä 2018 perustettu ns. jonotyöryhmä, joka koostuu lääkinnällisen kuntoutuksen omista fysioterapeuteista. Kehittämistoimenpiteinä on ollut mm. se, että kutsukirjeessä lähetettävän vastaanottoajan sijasta osaa potilaista pyydetään olemaan itse yhteydessä lääkinnälliseen kuntoutukseen ajan varaamiseksi, jolloin ajan sopivuus sekä tarve kohtaavat. Tavoitteena on laajentaa jatkossa toimintatapaa koskemaan kaikkia avofysioterapiaan tulevia potilaita. Tampereella vastaava ajanvarauskäytäntö on ollut jo neljän vuoden ajan, ja kokemukset ovat olleet hyviä. Vastaanotolle saapuvat ne henkilöt, jotka ovat motivoituneita harjoitteluun, jolloin myös terapiajaksojen pituus on lyhentynyt. Lisäksi peruuttamatta jääneiden käyttämättömien aikojen määrä on vähentynyt huomattavasti. Myös internetpohjaisen ajanvarauksen mahdollisuuksia kartoitetaan.

Lähetteitä tarkastellaan lähetteen käsittelyvaiheessa aiempaa tarkemmin fysioterapiatarpeen selvittämiseksi. Potilas saa tarvittaessa myös muita toimintaohjeita, jotka voisivat tilanteessa korvata fysioterapiakäynnin. Perusterveydenhuollon lääkäreiden täydennyskoulutukseen panostetaan, ja lääkäreille annetaan lisäkoulutusta mm. fysioterapian indikaatioista ja hoitovaihtoehdoista sekä niiden vaikuttavuudesta.

Ostopalvelua käytetään edelleen tiettyjen potilasryhmien fysioterapiapalvelujen tarjoamiseksi. Myös fysioterapiakotikäyntejä toteutetaan ostopalveluna; näistä päätetään erikseen kuntoutustyöryhmässä.

Jonojen hallitsemiseksi olennaista olisi saada apua myös lääkinnällisen kuntoutuksen tiloihin, jotka eivät tällä hetkellä mahdollista sujuvaa ja tehokasta fysioterapiapalvelun antamista. Tilaongelmaan pyritään vaikuttamaan omilla sisäisillä järjestelyillä, joiden avulla tilavaihtojen onnistuessa saadaan joitakin lisähuoneita käyttöön. Edellä mainittu ei kuitenkaan riitä, vaan huoneita tarvitaan konkreettisesti lisää, jotta henkilöstöresurssi voidaan hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti ja fysioterapiapalvelua voidaan tarjota sujuvasti.

Nyt meneillään olevilla kehittämistoimenpiteillä tavoitellaan jonojen lyhenemistä. Mikäli näin ei tapahdu, tulee harkittavaksi edelleen muita mahdollisia toimenpiteitä, kuten esimerkiksi palvelusetelivaihtoehdon käyttöönotto. Fysioterapian jonotilannetta seurataan osavuosikatsausten yhteydessä.

Toimialajohtaja Riitta Liuksa 8.1.2019:

EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta päättää merkitä selvityksen tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.