Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Sosiaali- ja terveyslautakunta | 261 | 10.10.2018 | 6 |
11240-2018 (06 01 00)
Selvitys lasten puhe- ja toimintaterapiatilanteesta Turun kaupungin hyvinvointitoimialan lääkinnällisessä kuntoutuksessa
Tiivistelmä: -
Sosterla § 261
Lääkinnällisen kuntoutuksen johtava toimintaterapeutti Irmeli Wasen, johtava puheterapeutti Eija Ahti, ylilääkäri Juhani Juhola ja lääkinnällisen kuntoutuksen johtaja, oh Tiina Ajalin:
Lasten toimintaterapiaan ja puheterapiaan tulee lähetteitä mm. lastenneuvoloista, kouluterveydenhuollosta, terveyskeskuksista, lastenneurologialta, psykiatrialta sekä kasvatus-ja perheneuvolasta. Toimintaterapiaa saaneiden lasten määrä on ollut ajalla 1-8/2018 yhteensä 529 ja suoritteiden määrä 2181 kappaletta. Lasten puheterapiassa vastaavalla ajalla on ollut asiakkaita 1093 ja suoritteiden määrä 8567. (Taulukot 1 ja 2)
Odotusajat terapiaan pääsyyn syyskuussa 2018 ovat olleet seuraavat:
-Toimintaterapia:
Odotusaika toimintaterapeutin arvioon on alle 4 kk ja kiireelliset asiakkaat pääsevät tarvittaessa nopeammin. Syyskuussa jonossa oli 45 lasta, kaikki olivat kiireellisyysluokituksessa ”yli 30 päivää”*.
-Puheterapia:
Puheterapiaan pääsee lähes kaikki lapset puolen vuoden sisällä. Tällä hetkellä 5 ylittää puolen vuoden hoitoon pääsyajan yhdellä viikolla**.
Lähetekäsittelykäytäntö toiminta-ja puheterapiayksiköissä:
-Toimintaterapia:
Työntekijät käsittelevät saapuneet lähetteet lähes päivittäin. Lähetteen käsittelyn yhteydessä arvioidaan lähetteen kiireellisyys ja sen perusteella annetaan aika. Toimintaterapeutit käyttävät Pegasoksen ajanvarausjärjestelmää ja viikkokalenteria. Lastenneuvoloista tulevien lähetteiden ajanvarauksissa on huomioitava Lastenneurologisen yksikön ns. lähetteettömät ajanvarauspyynnöt terapeuteille, mikä tulee huomioida siten, että moniammatillisten työryhmien ja kuntoutustiimien jäsenten aikataulut sovitellaan keskenään. Työntekijät huolehtivat omatoimisesti tutkimuskäyntien ajoittamisesta tarvittavassa rytmissä.
-Puheterapia:
Osastosihteerit käsittelevät ja asettavat lasten lähetteet jonoon sekä lähettävät tiedotuskirjeen kotiin 2 viikon välein. Kirjeessä vanhemmille tiedotetaan odotettavissa olevasta hoitoon pääsyn ajasta ja tarjotaan puhelinkonsultaation tai ns. ”ensiapukäynnin” mahdollisuutta. Kaikki lasten puheterapeutit osallistuvat yhteisen lähetejonon hoitamiseen. Lisäksi kullakin puheterapeutilla on oma erityisvastuualueensa. Hoidon tarpeen arviointi tapahtuu 3 viikon aikana. Lähetteen perusteella asiakkaat kutsutaan puheterapiayksikköön järjestyksessä, poikkeuksena kiireelliset lähetteet. Suomen ja ruotsin kielisille lapsille on omat lähetejononsa. Molemmissa jonoissa hoitoon pääsyn aika on pidetty yhteneväisenä***. Jonon hallintaan on käytetty myös ns. ”tutkimusviikkoja”, jolloin terapeutit arvioivat vain niitä potilaita, jotka tulevat uudella lähetteellä. Tällöin terapiassa jo olevien potilaiden hoitojaksoihin saattaa tulla pidempiä katkoksia.
Ostopalveluiden käyttö toiminta- ja puheterapiayksiköissä:
-Toimintaterapia:
Toimintaterapiassa ostopalveluja käytetään terapiajaksojen järjestämiseen niitä tarvitseville lapsille. Terapiajaksoja myönnetään lapsille joko Lastenneurologisen yksikön kilpailuttamien yksityisten terapeuttien toteuttamana tai Kelan kustantamana. Hyton lääkinnällisen kuntoutuksen lasten toimintaterapeuttien työ koostuu pääasiassa arviointityöstä, lausuntojen kirjaamisesta ja tiimityöskentelystä. Lisäksi heillä on ajoittain mahdollista toteuttaa muutaman kerran käsittäviä ohjauksia tai lyhyitä terapiajaksoja, mutta pääosin terapiajaksot pyritään järjestämään ostopalveluina.
-Puheterapia:
Puheterapiassa terapia-arviot ja siihen liittyvät tutkimukset toteutetaan lääkinnällisen kuntoutuksen puheterapiayksikössä, jossa toteutetaan myös osa terapioista. Oman toiminnan lisäksi tarvittavat terapiajaksot ostetaan ostopalvelumäärärahoilla. Turun kaupunki on järjestänyt 140 000 euroa lasten puheterapian ostopalveluhankintoihin kuluvalle hankintakaudelle. Kelan kustantamaan vaativaan kuntoutukseen oikeutetut asiakkaat ohjataan palveluntuottajille. Palveluntuottajien vähyyden vuoksi ostopalveluita ei kuitenkaan aina saada, vaikka puheterapiajaksolle olisi selkeät perusteet.
lasten toimintaterapia | Lähetteet | Asiakkaat | Käynnit | käyntiä/ asiakas | Suoritteet | suoritteita/ asiakas |
2015 | 180 | 578 | 2338 | 4,04 | 2942 | 5,09 |
2016 | 208 | 628 | 2964 | 4,72 | 3910 | 6,23 |
2017 | 228 | 678 | 2999 | 4,42 | 3741 | 5,52 |
2015, 1-8 | 111 | 421 | 1372 | 3,26 | 1686 | 4,00 |
2016, 1-8 | 128 | 479 | 1826 | 3,81 | 2456 | 5,13 |
2017, 1-8 | 149 | 526 | 2093 | 3,98 | 2586 | 4,92 |
2018, 1-8 | 185 | 529 | 1651 | 3,12 | 2181 | 4,12 |
Taulukko 1. Tietovarastosta ja raportointiportaalista kerättyä tilastotietoa lasten toimintaterapian suoriteluvuista vuosilta 2015 -2018
lasten puheterapia | Lähetteet | Asiakkaat | Käynnit | Suoritteet |
2015 | 523 | 1 233 | 8 535 | 12 663 |
2016 | 512 | 1 202 | 7 747 | 12 823 |
2017 | 575 | 1 192 | 6 638 | 1 135 |
2018 (21.9.2018) | 433 | |||
2015, 1-8 | 1 033 | 5 382 | 7 848 | |
2016, 1.8. | 1 019 | 5 184 | 8 535 | |
2017, 1.-8. | 933 | 4 300 | 7 125 | |
2018, 1.-8. | 1 093 | 4 600 | 8 567 |
Taulukko 2. Tietovarastosta ja raportointiportaalista kerättyä tilastotietoa lasten puheterapian suoriteluvuista vuosilta 2015 -2018.
*Kahdesta lähetteestä puuttui kiireellisyysluokka. Kaksi vanhinta lähetettä on kirjattu alkuvuodesta 2018, mutta niiden viivästymiseen liittyy ulkomaalaistaustaisen lapsen oleskelu poissa Suomesta sekä se että arvioita pyydetään vasta tilanteesta v. 2018 lopussa
**Tammikuussa 2018 lasten puheterapian jonossa oli lähetteitä 226 ja niistä 54 ylitti hoitotakuun rajan - pisimmillään 10 viikolla. Jonoa saatiin kevään ja kesän aikana kurottua niin, että elokuussa oltiin hoitotakuussa tutkimusviikkojen jälkeen.
***Ruotsinkielisiä lapsia palvelee kaksi äidinkieleltään ruotsinkielistä terapeuttia, jotka palvelevat tilanteen mukaan myös suomenkielisiä lapsia. Lisäksi jotkut suomenkieliset terapeutit hallitsevat ruotsin kielen sujuvan puhetaidon
Toimialajohtaja Riitta Liuksa:
EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta merkitsee selvityksen lasten puhe- ja toimintaterapiatilanteesta Turun kaupungin hyvinvointitoimialan lääkinnällisessä kuntoutuksessa tiedoksi.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
tiedAhti Eija
tiedAjalin Tiina
tiedJuhola Juhani
tiedWasén Irmeli