SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA
Tilivelvollinen viranhaltija: toimialajohtaja Riitta Liuksa
Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta |
Vanhuspalvelujen kysyntään vaikuttaa 1.7. voimaantullut omaishoidontuen uudistunut lainsäädäntö, jonka mukaan omaishoitajien oikeutta vapaapäivien määrään lisätään ja kohderyhmää laajennetaan. Tämä edellyttää omaishoitosopimusten päivittämistä nykyisen lainsäädännön mukaiseksi noin 1.000:lle ikääntyneelle omaishoitajalle ja noin 160:lle vammaisen lapsen omaishoitajalle. Vapaapäiväjärjestelyjen toteuttaminen nykylainsäädännön tasolle edellyttää myös toimeksiantosopimusten laajentaminen omaishoidon sijaisjärjestelyihin sekä ostopalvelujen käyttöönottoa. Vuoden 2016 aikana valmistaudutaan perustoimeentulotuen myöntämisen ja maksatuksen siirtymiseen Kelan tahtäväksi 1.1.2017 alkaen. Toimeentulotuen kysyntä ja käyttö on Turussa edelleen hienoisessa laskussa, loppuvuonna Kelan laaja asiakasviestintä voi vaikuttaa vielä myös kunnallisen palvelun kysyntää kasvattavasti. Turvapaikan saaneiden määrän kasvu ei ole vielä alkuvuodesta näkynyt merkittävästi palvelujen kysynnässä. Valtion koulutuskorvausten pieneneminen vaikuttaa mm. lääkärien koulutuksesta saatavia tuloja vähentävästi. |
Lastensuojelun sijaishuollossa ostopalvelulaitosten käyttö vähenee ja perhehoidon osuus sijoituksista kasvaa nopeasti rakennemuutostavoitteen mukaisesti, vaikutukset näkyvät myös sijaishuollon ostopalvelujen kustannuksissa. Vanhus- ja vammaispalveluissa strategiset tavoitteet toteutuvat pääsääntöisesti ennakoitua nopeammin. Palvelurakennetta koskevat tavoitteet on asetettu siten, että tavoite tulee saavuttaa vuoden loppuun mennessä. Useimmat näistä tavoitteista on saavutettu jo vuoden puolessa välissä. Mm. laitoshoidon purku toteutuu sekä vanhus- että vammaispalveluissa arvioitua nopeammin. Tähän on vaikuttanut yksityisen asumispalvelun lisääntynyt palvelutarjonta. Työvoiman käytön arvioidaan pysyvän tavoitetasossa, joskin sairaspoissaolojen ja sijaistuksen tavoitteet tulevat todennäköisesti ylittymään. Vanhus- ja vammaispalvelut tulee kokonaisuutena pysymään nettomääräisesti talousarviossa, sekä menot, että tulot tulevat toteutumaan talousarvion mukaisesti. Menolajien osalta toteumissa on kuitenkin vaihtelua siten, että palvelujen ostot alittavat talousarvion noin 1,3 miljoonalla eurolla, mikä selittyy sillä, että vanhuspalvelujen asiakaspalvelujen ostot alittuvat. Samalla avustukset ylittävät talousarvion noin 1,2 miljoonalla eurolla, tämä johtuu vanhuspalvelujen palvelusetelien ja vammaispalvelujen henkilökohtaisten avustajien määrän kasvusta. Tulopuolella myyntituotot ylittävät talousarvion noin 2,3 miljoonalla eurolla, samalla maksutuotot alittavat talousarvion noin 2,5 miljoonalla eurolla. Muutos selittyy palvelurakennemuutoksella ja laitoshoidon purulla. Kesäkuun ennusteen mukaan sairaanhoitopiirin maksuosuus ylittyy 4,6 M€:lla, mikä oli lähtökohtaisesti kaupungin ja sairaanhoitopiirin kuluvan vuoden budjettien välinen ero. Jos poliklinikkakäyntien kasvu jatkuu alkuvuoden kasvu-uralla, Turun maksuosuus voi vielä kasvaa 1-2 M€. Terveyspalveluiden tuloennuste jää noin 1,1 miljoonaa euroa alle talousarvion. Merkittävimpiä tekijöitä tulokertymän vähenemiselle ovat pakolais- ja paluumuuttajakorvausten pienempi toteuma suhteessa talousarvioon, koulutuskorvausten väheneminen valtionavustuksissa tapahtuneiden muutosten johdosta sekä tiettyjen asiakasmaksujen kertymän pieneneminen sairaalahoidon painotusten siirtyessä avohoitoon. Terveyspalveluiden toimintakulujen ennustetaan ylittävän talousarvion noin 3,4 miljoonalla eurolla. Talousarvioon nähden ylitystä ennustetaan tapahtuvan etenkin palveluiden ostoissa, jossa isoimmat euromääräiset ylitykset on odotettavissa mielenterveyskuntoutujien asumispalveluissa, somaattisen erikoissairaanhoidon ostoissa sekä perusterveydenhuollon ostoissa (mm. ostot erityishuoltopiiristä). Ylityksiä ennustetaan tulevan myös oman toiminnan ongelmakohtia kuten rekrytointiongelmia korvaavien lakisääteisten palveluiden osalta (esim. työvoimavuokraus).
Kokonaisuutena hyvinvointitoimialan nettopoikkeama on noin 5,4M€, josta menojen ylitys on noin 4M€ ja tulojen alitus noin 1,4M€. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin maksuosuus ja Turun varaama määräraha poikkeavat toisistaan noin 4,6M€, joten ylitystä katetaan jo omasta toiminnasta. Tulojen alitus johtuu siitä, että asiakasmaksujen korotuksia ei ole huomiotu täysimääräisesti ja toistaalta siitä, että satunnaisia tuottoja ei ole odotettavissa v. 2016 ja mm. valtion korvaukset kliinisestä harjoittelusta ovat laskeneet 25% verrattuna edelliseen vuoteen. |
Lauseke | Toimenpideselvitys |
Taataan paperittomille alle 18-vuotiaille sekä raskaana oleville naisille oikeus terveydenhoitoon. (Kv) | Paperittomille alle 18-vuotiaille sekä raskaana oleville naisilla on taattu pääsy Turun kaupungin terveyspalveluihin. Toimintayksiköt on ohjeistettu ja paikallisen Global Clinicin kanssa on käynnistetty yhteistyö kohderyhmän ohjaamiseksi hyvinvointitoimialan palveluihin. |
Selvitetään ja tarvittaessa valmistellaan toimenpiteet, | Käynnistetään maakunnallinen ikääntyneiden palvelujärjestelmän yhdenmukaistamishanke, valmistellaan hankehakemus STM:n kärkihankehakuun 31.8.2016 mennessä. |
Edistetään monipuolisesti kokeilumahdollisuuksia palveluissa talousarvion puitteissa, esimerkiksi seniorien palveluohjauksessa ja kuntoutuspalveluissa. Tarvittaessa käytetään myös palveluseteleitä. (Kv) | Maakunnallisessa kehittämishankkeessa kehitetään ja yhdenmukaistetaan Varsinais-Suomen kunnissa palveluohjauksen prosesseja, välineitä ja mittareita, laajennetaan omaishoitajien tukitoimenpiteitä (mm. toimeksiantosopimuksin ja tilapäisen perhehoidon avulla järjestettyä omaishoitajien lomitusjärjestelmää). Palveluseteleiden käyttöä laajennetaan. |
Lauta- ja johtokunnat eivät saa käyttää tilakustannuksista mahdollisesti säästyviä määrärahoja muiden toimintamenojen kattamiseen ellei valtuusto erikseen tee kohdentamista koskevaa päätöstä. (Kh) | Ei toimenpiteitä. |
TOIMIALAN MÄÄRÄRAHAT JA INVESTOINNIT
TOIMIALAN HTV, Kv
Henkilötyövuodet (htv) |
TP 2014
|
TP 2015
| TAM 2016 | TOT 30.6.2016 | Ennuste 31.12.2016 |
|
Sosiaali- ja terveyslautakunta | 4659 | 4587,5 | 4574 | 4551,8 | 4550,0 |
|
STRATEGISET TAVOITTEET, Kv
Tavoite 1: Asiakaslähtöisten, vaikuttavien ja tehokkaiden hoito- ja palveluketjujen kehittäminen | Strateginen linjaus: 2.1.2 | Muut toteutettavat linjaukset: | ||||
| TP | TP | TAM 2016 | TOT 30.6.2016 | Ennuste 31.12.2016 |
|
Päihde- ja mielenterveyspalveluiden saatavuuden parantuminen ja avohoitopainotteisuuden lisääntyminen: jonotusaika psykiatriseen erikoissairaanhoitoon (avokäynnit) mediaani | 50 vrk | 21 vrk | vähenevä | 22 vrk | toteutuu |
|
Kiireettömän lääkärivastaanoton jonotusaika lyhenee terveyskeskuksessa | keskim. 4vkoa | keskim. 4 vkoa | 3-4 viikkoa | 3-4 viikkoa | toteutuu |
|
Terveysasemien asiakkaat/ työvoima | 401,4 | 405,8 | .. | .. | toteutuu |
|
Suunterveydenhuollon asiakkaat/ | 247,7 | 243,4 | kasvava | .. | toteutuu |
|
Jatkohoitojonojen lyheneminen sairaanhoitopiiristä -jatkohoitojono Shp:stä, potilaita keskimäärin /vk -siirtoviivepäivien määrä /kk -korotetun maksun osuus siirtoviivepäivistä | 30
616 66% | < 25
284 55,1% | <10
<100 < 30% | <10
135 33 % |
<10
120 30 %
|
|
Oman sairaalahoidon tehostuminen. -Akuutin hoidon osastoryhmän hoitojaksojen mediaali ja keskiarvo -Kuntouttavan hoidon osastoryhmän kotiuttamis-% takaisin kotiin | .. 11,4vrk 66,5 % | med. 6 KA 10,3 62,1 % | < 6vrk < 10vrk > 85% |
med. 6 vrk ka 10,4 64,9 %
| toteutuu toteutuu ei toteudu |
|
Tavoitteen kuvaus: Ajoissa annetut ja hyvin kohdennetut peruspalvelut ovat hyvää ehkäisevää työtä. Oikea-aikainen ja oikean tasoinen palvelu vähentää korjaavien ja erityispalveluiden tarvetta. Korjaavat ja erityispalvelut sairaanhoidossa järjestetään tehokkaasti, oikea-aikaisesti ja vaikuttavasti. Palveluiden toteuttamisen keskeinen lähtökohta on asiakaslähtöisyys.
Selitys poikkeamalle: Jonotusaika psykiatriseen erikoissairaanhoitoon on samaa suuruusluokkaa kuin edellisenä vuotena. Arvio on, että tavoitteeseen päästään vuoden lopussa. Jatkohoitojonot sairaalasta ovat radikaalisti lyhentyneet vuodesta 2015. Pieni tavoitteen alitus tässä vaiheessa johtuu suurimmaksi osaksi 1) pitkästä jonosta asumispalveluihin, kun jonottaja ei pysty palaamaan sairaalaosastolta enää kotiin, ja 2) sairaalapalveluiden lääkärivajeesta. Kuntouttavan hoidon osastoryhmän kotiuttamisprosentin tavoite on asetettu epärealistisen korkealle. Tähän ei ole nykyisen palvelujärjestelmän puitteissa päästy, lisäksi potilaat ovat edelleen iäkkäitä ja monisairaita. Kotiutusprosentti on suurempi kuin edellisenä vuonna, joten tavoitteessa on edistytty. |
Tavoite 2: Lapset, nuoret ja lapsiperheet saavat tarvitsemaansa tukea riittävän aikaisin. Lastensuojelun palvelurakenne uudistetaan avohuoltoon ja perhehoitoon painottuvaksi. | Strateginen linjaus: 2.1.2 | Muut toteutettavat linjaukset | ||||
| TP | TP | TAM 2016 | TOT 30.6.2016 | Ennuste 31.12.2016 |
|
Lastensuojelun asiakkaana olevien 0-17 vuotiaiden määrä ja osuus ikäryhmästä laskee. (Shl:n muutos muuttaa määrittelyä 4/2015 lähtien.) | 2937 10,3 % | 2286 (ei vertailukelpoinen) | aleneva, uusi lähtötaso | .. | toteutuu |
|
Konsultaatioiden määrä lisääntyy 13-18 –vuotiaiden nuorten psykiatrisessa hoidossa | tietoa ei saada | 25 | lähtöarvo | 11 | odotetaan toteutuvan |
|
Lasten ja nuorten mielenterveysongelmista johtuvien perusterveydenhuollon kontaktien osuus kaikista ikäryhmän kontakteista | 603 / 2,08 % | 639 / 2,15 % | pysyy samana tai lisääntyy | 342 / 2,24 % | toteutuu |
|
Lastensuojelun kokonaiskustannusten jakautuminen avohuollon ja sijoitusten kustannuksiin. Avohuollon osuus kasvaa. | 43689293 € avohuolto 14,2%, sijoitukset 85,8% alustava (korj.15.8.2016) | 42992149 € avohuolto 16,8%, sijoitukset 83,2% alus-tava | avohuollon osuus nousee | .. | toteutuu |
|
Tavoitteen kuvaus: Palveluketjuja kehitetään toimivammiksi ja vaikuttavammiksi lisäämällä ehkäisevän työn osuutta ja painottamalla avopalveluja. Lastensuojeluun vastataan ensisijaisesti ennaltaehkäisevien toimenpiteiden, perhetyön sekä avohuollon keinoin. Sijaishuollossa tavoitteena on löytää entistä suuremmalle osalle lapsia sijaisperheitä, jotta laitossijoitusten tarve vähenee.
Selitys poikkeamalle: 13-18 –vuotiaiden nuorten konsultaatioiden määrä ei ole vielä alkuvuodesta lisääntynyt, mutta tilanteen odotetaan muuttuvan, kun uusi toimintamuoto (yhteistyönuorisopsykiatri) aloittaa työnsä 1.9. alkaen. |
Tavoite 3: Tuetaan ikääntyvien ja vammaisten henkilöiden osallisuutta ja toimintakykyä sekä kehitetään palvelurakennetta avopalvelupainotteisemmaksi | Strateginen linjaus: 2.1.2 | Muut toteutettavat linjaukset: | ||||
| TP | TP | TAM 2016 | TOT 30.6.2016 | Ennuste 31.12.2016 |
|
Kotona asuvien +75-vuotiaiden määrä kasvaa | 90 % | 90,2 % | 90,3% | 90,4 % | toteutuu |
|
Ympärivuorokautiseen hoitoon siirtyvien keski-ikä myöhentyy | 84v 4kk | 84v 4 kk | 85 v | 84v 8kk | toteutuu |
|
Omaishoidon tukea saavien 75 vuotta täyttäneiden osuus kasvaa | 3,2 % | 3,3 % | 3,4% | 3,2 % | toteutuu |
|
Laitoshoidon osuus kehitysvammaisten henkilöiden pitkäaikaishoidossa laskee | 23% | 11,8% | 14% | 8% | toteutuu |
|
Tavoitteen kuvaus: Ehkäisevä työ on toimintaa ongelmatilanteiden välttämiseksi sekä yksilön ja yhteisön varhaista vastuunottoa itsestään ja muista. Oikea-aikaisella ja tasoisella palvelulla pyritään tukemaan ikäihmisten sekä vammaisten henkilöiden kotona asumista ja selviytymistä. Palveluohjausta ja monialaisiin kumppanuuksiin pohjautuvaa ehkäisevää työtä vahvistetaan. Asumispalvelut järjestetään tehokkaasti, oikea-aikaisesti ja vaikuttavasti.
Selitys poikkeamalle: |
STRATEGISET TAVOITTEET, Kh
Vähennetään lasten ylipainoisuutta ja liikalihavuutta | Strateginen linjaus: 2.1.2 | Muut toteutettavat linjaukset: 2.1.3 | ||||
| TP | TP | TAM 2016 | TOT 30.6.2016 | Ennuste 31.12.2016 |
|
Toimintasuunnitelman laatiminen ja toteuttaminen | - | - | Toimenpiteet käynnissä | suunnitelma valmistelussa | suunnitelma laadittu |
|
Kuvaus: Lasten ylipainoisuuden vähentämiseksi laaditaan toimintasuunnitelma, johon sisältyy mm. neuvolan ja kouluterveydenhuollon varhainen puuttuminen ja puheeksiotto.
Selitys poikkeamalle: toimenpiteiden käynnistyminen kevätkaudella 2017 |
Pitkäaikaistyöttömiä aktivoidaan | Strateginen linjaus: 2.1.2 | Muut toteutettavat linjaukset: 2.1.3 | ||||
| TP | TP | TAM 2016 | TOT 30.6.2016 | Ennuste 31.12.2016 |
|
Pitkäaikaistyöttömien työllistettyjen määrä nousee Hytossa | 103 | 136 | +20% | 123 | toteutuu |
|
Kuvaus: Pitkäaikaistyöttömien aktivoinnin toimintamalleja uudistetaan esim. moniammatillinen työttömien klinikka ja kaupungin palveluohjaus (vapaaehtoistyö, elämänhallintaryhmät). Toteutetaan työttömien terveystarkastuksia ja lisätään työllistämistä SoTe-palveluihin.
Selitys poikkeamalle: |
Nuorisotyöttömyyden vähentäminen | Strateginen linjaus: 2.1.2 | Muut toteutettavat linjaukset: 2.1.1 | ||||
| TP | TP | TAM 2016 | TOT 30.6.2016 | Ennuste 31.12.2016 |
|
Nuorisotakuun toteuttaminen omilla toimenpiteillä | - | - | Toimenpiteet toteutuneet | käynnissä | käynnissä |
|
Kuvaus: Toteutetaan nuorisotakuun toimenpiteitä, lisätään jalkautuvaa työtä ja osallistutaan uusiin poikkihallinnollisiin hankkeisiin (esim. Vamos ja Ohjaamo) sekä tunnistetaan ja hoidetaan mielenterveysongelmat varhaisessa vaiheessa. Palkkaa- nuori kampanjaa jatketaan yhteistyössä TE-hallinnon kanssa.
Selitys poikkeamalle: toimenpiteet käynnissä, eivät päättyneet. |
Mielenterveys- ja päihdetyön perus- ja erityistason yhteensovittaminen | Strateginen linjaus: 2.1.3 | Muut toteutettavat linjaukset: 2.1.2 | ||||
| TP | TP | TAM 2016 | TOT 30.6.2016 | Ennuste 31.12.2016 |
|
Avohoidon palveluiden kustannusten osuus avo- ja laitoshoidon kokonais- | tieto puuttuu | - | avopalveluiden osuus kasvaa | .. | toteutuu
|
|
Perustason moniammatillisen mielenterveys-päihdetyön tiimit kaikille terveysasemille | ei käytössä | ei käytössä | toiminta laajenee | täyttölupaprosessi käynnissä | 3 tiimiä aloittanut työnsä
|
|
Tavoitteen kuvaus: Terveysasemille/perustasolle perustettavat nopean toiminnan ja matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdetiimit ovat miljoonaluokan mahdollisuus vaikuttaa oikeiden potilaiden tunnistamiseen sekä potilaiden tarpeen ja tarjottavan matalan kynnyksen hoidon kohtaamiseen. Kustannuksia kohdennetaan laitoshoidon sijasta perustasolle.
Selitys poikkemalle: Täyttölupa kolmelle mielenterveys-päihdetyön tiimille saatu kesällä 2016, joten rekrytointi on vasta käynnistymässä. Kaikille terveysasemille ei riitä omia tiimejä, mutta työnsä aloittavat tiimit ovat kaikkien terveysasemien käytettävissä. |
Varhaisen tuen palveluiden | Strateginen linjaus: 2.1.2 | Muut toteutettavat linjaukset: - | ||||
| TP | TP | TAM 2016 | TOT 30.6.2016 | Ennuste 31.12.2016 |
|
Lapsiperheiden kotipalvelun saatavuus, perheiden määrä (SHL § 19) | 129 | 124 | kasvava | 142 | toteutuu |
|
Tavoitteen kuvaus: Palvelut järjestetään siten, että lapset, nuoret ja lapsiperheet saavat tarvitsemansa tuen riittävän aikaisin.
Selitys poikkeamalle: |
Huostaanotettujen lasten perhehoidon lisääminen | Strateginen linjaus: 2.1.3 | Muut toteutettavat linjaukset: - | ||||
| TP | TP | TAM 2016 | TOT 30.6.2016 | Ennuste 31.12.2016 |
|
Perhehoitoon sijoitettujen osuus huostassa olevista lapsista | 40,5 % | 44,8 % | + 4 % yksikköä | 46,3 % | toteutuu |
|
Tavoitteen kuvaus: Lastensuojelun toimintatapoja ja palvelurakennetta muutetaan siten, että entistä useammalla huostaan otetulla lapsella on mahdollisuus tulla sijoitetuksi perheeseen.
Selitys poikkeamalle: |
Iäkkäiden palvelut ja hoito järjestetään oikeaan aikaan, oikeassa paikassa ja oikein menetelmin, kustannustehokkaasti ja terveyshyötyä tuottamaton odotus, esim. siirtoviive minimoiden | Strateginen linjaus: 2.1.3 | Muut toteutettavat linjaukset: 2.1.2 | ||||
| TP | TP | TAM 2016 | TOT 30.6.2016 | Ennuste 31.12.2016 |
|
Yli 75-vuotiaiden kotiutusten määrä omaan kotiin sairaalahoidosta lisääntyy ja siirtyminen pitkäaikaishoitoon vähenee. | 81% | - | >85% | - |
-
|
|
Onnistuneet kotiutukset kotihoidon intensiivitiimin avulla (sairaalaan palautumattomuus saman sairauden takia 3kk sisällä) | Ei käy-tössä | Intensiivitiimi sulautui osaksi kotikuntoutustiimiä | 80% | .. | .. |
|
Viikoittaisten yksityiskohtaisten tietojen saaminen sairaanhoitopiirin käytöstä toiminnanohjauksen parantamiseksi | Tiedot eivät käytössä | Tiedot rajatusti käytössä | EPLL tiedot määritellysti käytössä | EPLL tiedot määritellysti käytössä |
EPLL tiedot märitellysti käytössä |
|
Tyksistä jatkohoitoon siirtymisen kriteereiden päivittäminen | .. | toteutunut | toteutunut | jatkuva tarkastus käynnissä potilaswkohtaisesti | Jatkuva tarkastus käynnissä potilaskohtaisesti |
|
Tavoitteen kuvaus: Tavoitteena on turkulaisten iäkkäiden selviytyminen pidempään ja parempivointisina itsenäisinä asujina kodeissaan.
Selitys poikkeamalle: Yli 75-vuotiaiden kotiutusten määrä omaan kotiin sairaalahoidosta –mittarin tietoja seurataan vuositasolla. Kotihoidon intensiivitiimi sulautunut osaksi kotikuntoutustiimiä, joten tietoa ei saada. |