Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Sosiaali- ja terveyslautakunta | 138 | 11.08.2015 | 4 |
6952-2015 (053)
Finlands Svenska Socialförbund r.f:n avustusanomus vuodelle 2015
Tiivistelmä: -
Sosterla § 138
Toimistopäällikkö Jaana Halin 3.8.2015:
Finlands svenska socialförbund on aatteellinen, suomenruotsalainen järjestö, jonka tavoitteena on koota yhteen Suomessa sosiaalialalla toimivia ruotsinkielisiä viranhaltijoita, päätöksentekijöitä ja muita kiinnostuneita. FSSF on koko maan kattava järjestö ilman alueellisia osastoja ja henkilöjäsenmäärä on noin 310 ja organisaatiojäseniä on 5. FSSF luo tärkeän viitekehyksen virkamiehille erityisesti pienissä kunnissa ja tarjoaa mm. ruotsinkielisiä koulutustilaisuuksia ja kursseja. Raha-automaattiyhdistys on tukenut monena vuonna järjestön toimintaa, mutta vuodesta 2015 eteenpäin avustusta ei enää myönnetä.
FSSF anoo avustusta toimintaansa, ehdotuksena 3 senttiä / ruotsinkielinen asukas.
Liite 1Avustusanomus
Yhteisöavustuksia on perinteisesti myönnetty turkulaisille yhdistyksille tai yhteisöille, joiden toiminta tukee Hyvinvointitoimialaa ja avustuksen suuruuteen on vaikuttanut toiminnan sisällön ohella mm. toiminnan laajuus ja yhdistyksen tai yhteisön jäsenmäärä. Avustukset ovat harkinnanvaraisia eikä edellä olevia perusteita avustuksen myöntämiselle ole.
Toimialajohtaja Riitta Liuksa 5.8.2015:
EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta päättää hylätä anomuksen edellä mainituin perustein.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
ilmFinlands Svenska Socialförbund r.f.
tiedHalin Jaana
Liitteet:
Sosterla § 138
Liite 1:Avustusanomus