KYSELY VAMMAISIA HENKILÖITÄ KOSKEVAN SOSIAALIHUOLLON
ERITYISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMISTA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN MUISTIOSTA (http://www.stm.fi/vireilla/lausuntopyynnot)
Taustatiedot
1. Vastaajatahon virallinen nimi: | Turun kaupunki |
2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi: | Antti Perälä |
3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot: | antti.perala@turku.fi |
4. Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä: | 16.6.2015 |
5. Toimielimen nimi: | Turun sosiaali- ja terveyslautakunta |
Kysymykset
1 luku Yleiset säännökset
7.
1 §:ssä säädetään lain soveltamisalasta. Onko säännöksen perusteella selvää, missä tilanteissa sovelletaan erityislakia ja missä sosiaalihuoltolakia?
8.
1 §:n 2 momentissa säädetään lain soveltamisalan rajauksesta, jonka mukaan lakia ei sovellettaisi henkilöön, jonka toimintaky ky on heikentynyt pääasiassa ikääntymiseen liittyvien sairauksien ja toimintarajoitteiden johdosta. Onko säännös tarkoituksenmukainen?
9.
2 §:ssä säädetään lain tarkoituksesta. Kattaako säännös vammaispalveluille asetetut tavoitteet?
10. Muita huomioita 1 luvun säännöksistä.
Esityksen tavoitteena on, että kyseessä on edelleen erityislaki, jota sovelletaan vasta, kun vammainen henkilö ei saa riittäviä ja
tarvitsemiaan palveluja muiden lakien perusteella. Ongelman kuitenkin muodostaa, mitä lakia sovelletaan silloin, kun asiakkaan taloudellisen edun mukaista olisi esimerkiksi saada palvelu erityislain mukaan maksuttomana, vaikka palvelun tarpeeseen kyettäisiin vastaamaan yleislakien pohjalta.
Nykyinen oikeuskäytäntö lähtee siitä, ettei asiakkaan oikeutta saada vammaispalvelulain ja asiakasmaksulain perusteella maksutta esim. henkilökohtaiseen apuun tai palveluasumiseen liittyviä erityispalveluja voida syrjäyttää järjestämällä vastaavat palvelut sosiaalihuoltolain perusteella.
Edellä kerrottu ja VPL:n mukainen voimassa oleva toissijaisuuslauseke on aiheuttanut käytännön soveltamistilanteissa hyvinkin paljon epäselvyyksiä ja myös vääriä tulkintoja yleislain vs. erityislain sovellettavuudesta.
Uusi sanamuoto pykälässä ei kerro riittävällä selvyydellä siitä, missä tilanteissa sovelletaan erityislakia ja missä sosiaalihuoltolakia siten kuin kysymyksenasettelussa on esitetty. Maksuttomuus ei voine olla peruste säädösten soveltamiselle.
Lain soveltamisalan rajaus, jonka mukaan lakia ei sovellettaisi henkilöön, jonka toimintakyky on heikentynyt pääasiassa ikääntymiseen liittyvien sairauksien ja toimintarajoitteiden johdosta on tarkoituksenmukainen. Käytännön tasolla säädöksen soveltaminen saattaa aiheuttaa ongelmia. Ikääntyneiden henkilöiden osalta tulisi lähtökohtaisesti soveltaa ”vanhuspalvelulakia”. Mikäli soveltamistilannetta ei määritellä tarkemmin tullee tämä aiheuttamaan asiakasmäärien kasvua sekä sen myötä kustannusten nousua kunnissa.
2 luku Erityispalvelujen toteuttaminen
11.
4 §:ssä säädetään vammaisen henkilön osallistumisesta palveluntarpeen arviointiin ja palvelujen suunnitteluun sekä toteuttamiseen ja toteuttamisen seurantaan. Turvaako säännös asianmukaisesti vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet palvelujen
Kyllä
12.
5 §:ssä säädetään palvelutarpeen arvioinnista. Turvaako säännös asianmukaisesti vammaisen henkilön vaikuttamismahdollisuudet palveluntarpeen arvioinnissa ja suunnittelussa?
[Keskeytä]
13.
5 §:n 2 momentissa säädetään palveluntarpeen arvioinnin toteuttamisesta tarvittaessa monialaisena yhteistyönä. Onko säännös tarkoituksenmukainen?
14.
5 §:n 3 momentissa säädetään palvelutarpeen arvioinnin aloittamisesta. Tarvitaanko erityissäännöstä, jolla poiketaan sosiaalihuoltolaissa säädetystä palveluntarpeen arvioinnin aloittamisen määräajoista?
15.
Korvaavatko 2 luvun säännökset kattavasti voimassa olevat vammaispalvelulain ja kehitysvammalain säännökset palveluiden suunnittelusta ja päätöksenteosta?
16.
Tarvitaanko 7 §:n mukainen erityissäännös päätöksenteosta?
Ei
Erityislaissa ei ole tarpeen säätää erikseen menettelysäännöksiä sellaisista asioista, joista on jo säädetty yleislaeissa. Tämä johtaa tarpeettomaan päällekkäiseen sääntelyyn. Lisäksi esimerkiksi sosiaalihuoltolain ja esityksen 7 §:n menettelysäännökset ovat osittain ristiriitaisia. Palvelutarpeen arviointi on säädetty riittävällä tasolla sosiaalihuoltolaissa. Näin taataan kaikille niin vammaisille kuin muillekin sosiaalihuollon palveluita tarvitseville yhdenmukaiset menettelyt.
3 luku Erityispalvelut
18.
Esityksen tavoitteena on yhdistää nykyiset vammaispalveluja koskevat erityislait. Sisältääkö 9 § kattavasti vammaisuuden perusteella järjestettävät sosiaalihuollon erityispalvelut?
19.
10 §:ssä säädetty valmennus ja tuki on lakien yhteen sovittamisen perusteella esitetty uusi palvelu. Onko tarkoituksenmu kaista, että vammaisella henkilöllä on subjektiivinen oikeus tähän palveluun?
20.
11 §:ssä säädetään henkilökohtaisesta avusta ja sen saamisen edellytyksistä. Onko nykyisen vammaispalvelulain voimavaraedellytyksen poistaminen tarkoituksenmukaista?
21.
Selkeyttääkö 12 §:n ja 13 §:n sääntely henkilökohtaisen avun toteuttamista?
22.
14 §:n asumista tukevien palveluiden taustalla on nykyisen vammaispalvelulain mukainen palveluasuminen sekä kehitysvammalain perusteella järjestettävät asumispalvelut. Asumista tukevien palvelujen tavoitteena on turvata asumiseen liittyvien palvelujen kehittäminen jatkossakin. Mahdollistaako säännös asumista tukevien palvelujen kehittämisen?
23.
Turvaako 14 §:n 3 momentti riittävästi vammaisten lasten oikeudet?
24.
16 §:ssä säädetään lyhytaikaisesta huolenpidosta. Säännös korvaisi kehitysvammalain perusteella muuna hoitona ja huolenpitona annettavat palvelut sekä vammaispalvelulain perusteella muuna palveluna annettavan lyhytaikaisen hoidon (tilapäishoito). Onko säännös
tarkoituksenmukainen?
25.
Onko tarkoituksenmukaista, että vammaisella henkilöllä on subjektiivinen oikeus lyhytaikaiseen huolenpitoon?
26.
17 §:ssä säädetään päiväaikaisesta toiminnasta. Palvelu vastaisi osin nykyistä vammaispalvelulain mukaista päivätoimintaa ja kehitysvammalain mukaista työ- ja päivätoimintaa sekä muuta hoitoa ja huolenpitoa. Päiväaikainen toiminta koskisi niitä henkilöitä,
jotka eivät kuuluisi valmisteilla olevan heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden sosiaalisesta kuntoutuksesta annettavan lain
mukaisten palvelujen piiriin ja jotka tarvitsevat sosiaalisen vuorovaikutuksen ja osallisuuden turvaavaa sekä toimintakykyä ylläpitävää palvelua. Onko säännös tarkoituksenmukainen?
27.
Tulisiko 17 §:n päiväaikaiseen toimintaan sisältyä toimintaan osallistumisen mahdollistavat matkat?
28.
18 §:ssä säädetään liikkumista tukevista palveluista. Turvaako säännös vammaisen henkilön liikkumisen?
29.
Onko 18 §:n 4 momentissa säädettyjen matkojen määrästä säädetty tarkoituksenmukaisesti?
30.
19 §:ssä säädetään liikkumista tukevien palvelujen toteuttamisesta. Onko säännös tarkoituksenmukainen?
31.
20 §:ssä säädetään taloudellisesta tuesta. Onko pykälässä tarpeen säätää nimenomaisesti taloudellisen tuen myöntämisestä auton tai muun kulkuvälineen hankintaan (20 § 4 mom.)?
[Keskeytä]
32. Muita huomioita luvusta 3.
Selkeyttääkö 12 §:n ja 13 §:n sääntely henkilökohtaisen avun toteuttamista?
Ei siltä osin kuin 13 §:ssä käsitellään kunnan ohjaus- ja neuvontavelvollisuuden laajuutta liittyen työnantajamalliin. Se ei ole ollut selvää myöskään nykyisen lainsäädännön voimassaoloaikana, kuinka laajaan neuvontaan ja ohjaukseen nykyinen VPL:n pykälä velvoittaa sosiaalityöntekijää eikä sitä ole riittävän yksityiskohtaisesti selkiytetty hallituksen esityksessä. Sivulla 118 todetaan, että pykälän 1 mom:ssa velvoitettaisiin kuntaa ohjaamaan ja auttamaan työnantajana toimivaa henkilöä työnantajan velvollisuuksissa ja oikeuksissa. Viranomaisen neuvontavelvollisuus on hallintolakia laajempi. Mitä tämä tarkalleen ottaen tarkoittaa? Neuvontavelvoitteen tavoitteena olisi turvata työnantajamallilla järjestetyn henkilökohtaisen avun käytännön toteutuminen. Kunnan tulisi yleisen järjestämistavoista ja työnantajamallista tiedottamisen lisäksi jakaa tietoa ja auttaa työnantajaa tarvittaessa saavuttamaan ja löytämään ne tahot mistä työnantaja voi saada apua työoikeudellisissa tilanteissa. Esityksessä viitataan informointiin ja neuvontaan esimerkiksi työterveyshuollon järjestämisestä, palkkahallinnon eri järjestämisvaihtoehdoista, työsuojelusta ja muiden lakisääteisten työnantajavelvoitteiden olemassa olosta. Neuvontaa voitaisiin antaa myös vakuutusten ottamisesta, jotta vammaiselle henkilölle ei aiheutuisi vahinkoa henkilökohtaisen avustajan aiheuttamasta vahingosta. Esityksessä on tarkennettu kunnan kustannettavaksi jäävästä avustajasta aiheutuneista kuluista, joita voi olla esimerkiksi työnantajan ottama vastuuvakuutus avustajan aiheuttamien vahinkojen varalta. Vahingonkorvausvastuuseen liittyvien ongelmien vuoksi täsmentäminen hallituksen esityksessä on tältä osin sinänsä erittäin tarpeellista.
Käytännön soveltamistoiminnan näkökulmasta työnantajamalliin ja kunnan sosiaalityöntekijälle/vammaispalvelulle asetettavan neuvontavelvollisuuden ohjaus/neuvonnan laajuus liittyen työoikeudellisiin kysymyksiin/ongelmiin on tuottanut epäselvyyttä niin vammaispalveluiden asiakkaiden (vaikeavammainen henkilö/työnantaja) kuin vammaispalveluiden työntekijöiden näkökulmasta.
Hallituksen esityksessä sivulla 119 onkin todettu, että kunnan neuvonta ja avustamisvelvollisuuden toteutuminen edellyttäisi, että yhteiskunnassa kehitettäisiin edelleen työnantajamalliin liittyviä neuvontapalveluja. Nykyisin henkilökohtaisen avun keskukset tarjoavat monipuolista apua henkilökohtaisten avustajien työnantajille. Nykytilanteessa muun muassa avustajakeskukset ovat antaneet laajasti neuvoa ja ohjausta liittyen kysymyksessä olevaan työnantajamalliin. Toisaalta asiakkaat tai liitto on lähestynyt kuntia muun muassa väitteillä, että neuvontaa ja ohjausta ei voida ulkoistaa kolmannelle taholle vaan että ohjausta ja neuvontaa on annettava vammaispalvelutoimistosta juuri vedoten mainittuun hallintolain mukaista neuvontavelvollisuutta laajempaan neuvontavelvoitteeseen. Avustajakeskuksien osalta asiakaspuolelta ja/tai liitosta on esitetty väitteitä neuvonnan oikeellisuudesta ja/tai vedottu siihen, että työlainsäädännön tuntemus ja neuvonta vaatisi juridista asiantuntemusta.
Hallituksen esityksessä on mainittu, että sosiaalityöntekijän ei voida olettaa tuntevan työlainsäädäntöä seikkaperäisesti tai omaksuvan työlainsäädännön tai työehtosopimusten yksityiskohtaista juridista tulkintaa. Mitä tällä tarkalleen ottaen tarkoitetaan eli seikkaperäisyydellä tai yksityiskohtaisella juridisella tulkinnalla? Kuitenkin velvoitetaan neuvomaan silloin, kun kysymyksessä ei ole yksityiskohtainen tai seikkaperäinen työlainsäädännön tuntemus? Mikä on rajanveto siihen, minkälaista työlainsäädännön tuntemusta edellytetään ja/tai siihen liittyvää neuvontaa ja ohjausta. Valitut sanamuodot eivät tähän kysymykseen anna vastausta asiakkaan vaatiessa saada asianmukaista neuvontaa ja ohjausta kunnan viranomaiselta. Lisäksi neuvontaa ovat voineet antaa useat muut eri tahot, kuten Heta-liitto, Kynnys ry, työsuojelupiirit, JHL, lakitoimisto, oikeusaputoimisto jne. Aluehallintovirastojen työsuojelupiirit eivät neuvo työehtosopimusasioissa. Mikäli sosiaalityöntekijä velvoitetaan neuvomaan yleisesti muotoillulla lausekkeella, jossa on poissuljettu yksityiskohtainen tai seikkaperäinen neuvonta niin lauseke jättää sijaa kaikenlaisille erilaisille tulkinnoille neuvontavelvollisuuden laajuudesta.
Hallituksen esityksessä on mainittu sivulla 119, että sosiaalityöntekijän velvoitteena on jakaa yleistä tietoa ja auttaa työnantajaa tarvittaessa saavuttamaan ja löytämään ne tahot, mistä työnantaja voi saada apua työsuhteeseen liittyvissä kysymyksissä. Voisiko selvyyden vuoksi mainita hallituksen esityksessä kysymyksessä olevia tahoja esimerkinomaisesti?
Voimavaraedellytyksen poistaminen ei ole tarkoituksenmukaista. Hyvä lisäedellytys on suostumuksen lisääminen työnantajamalliin päädyttäessä sekä se, että asiassa arvioidaan, kykeneekö henkilö suoriutumaan työnantajan vastuista ja velvollisuuksista. Voimavaraedellytyksen voisi ajatella sisältyvän myös tähän määritelmään etenkin kun työnantajana toimiminen ja siihen liittyvien velvoitteiden hoitaminen edellyttää henkilöltä valmiuksia omaan elämänhallintaan ja päätöksentekoon (HE s. 119).
Hyvä lisäedellytys hallituksen esityksessä on lisäksi työnantajalta edellytetty kyky ymmärtää työlainsäädännön työnantajalle asettamaa työnantajan vastuista ja että mikäli työnantajana toimiminen olisi kohtuuttoman vaativaa vammaiselle henkilölle tai lapsen vanhemmalle, ei työnantajamallia voitaisi käyttää.
Valtakunnallisesti ajateltuna edellä mainitut tiukennukset ja edellytykset tullevat kuitenkin aiheuttamaan muutoksia tehtyihin päätöksiin/uudelleen arviointia, koska lienee tunnettu tosiasia, että Suomessa toimii lukuisia vaikeavammaisia henkilöitä työnantajina, joilla ei ole edellä mainittuja edellytyksiä toimia työnantajana. Kerrottuun nähden lienee siten hyvin mahdollista, että tulossa on lukuisia pyyntöjä asiakkailta itseltään palvelutarpeen uudelleen kartoituksen aloittamiseksi ja mainittu liittyy esimerkiksi 29 §:n siirtymäsäännökseen. Asiakkaan vaatimuksesta palvelutarpeen uudelleen arviointi voidaan aloittaa vammaisen henkilön aloitteesta tai silloin, kun se on asiakkaan muuttuneen palvelutarpeen mukaista.
4 luku Muutoksenhaku
33. Huomioita luvusta 4.
Oikaisuvaatimuksesta esitetään säädettäväksi ”Tässä laissa tarkoitetussa asiassa annettuun päätökseen saa vaatia oikaisua kunnalliselta sosiaalihuollosta vastaavalta toimielimeltä siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään.” Muutoksenhausta olisi yhtenäisyyden vuoksi syytä säätää vastaavalla tavalla kuin muissakin sosiaalihuollon laeissa. Viittaus tulisi olla sosiaalihuoltolakiin ei hallintolakiin, vaikka säädösten sisältö onkin sama.
Muutoksenhakuoikeus esitetään koskevan myös palvelujen laajuuden lisäksi henkilökohtaisen avun ja asumista tukevien palvelujen, päiväaikaisen toiminnan sekä liikkumista tukevien palvelujen toteuttamistapaa. Kunnalla on voimassa olevan lainsäädännön perusteella oikeus päättää palvelujen toteuttamistavasta ja tätä kunnan oikeutta ei tule rajoittaa.
23
5 luku Erinäiset säännökset
34.
25 §:ssä säädetään palveluista perittävistä maksuista ja esityksen liitteenä on luonnos laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 4 §:n muuttamisesta. Pidättekö säännöstä palveluista perittävistä maksuista tarkoituksenmukaisena?
35.
29 §:ssä säädetään siirtymäsäännöksistä. Onko säännös tarkoituksenmukainen?
36. Muita huomioita luvusta 5.
Palveluiden maksuttomuuden lisääminen on mahdotonta kuntien nykyisen taloudellisen tilanteen johdosta.
Siirtymäsäännöksissä todetaan seuraavaa: Tämän lain voimaan tullessa henkilön palveluja koskevat päätökset, jotka on annettu vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista annetun lain (380/1987) tai kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain (519/1977) perusteella ovat voimassa päätökseen merkityn voimassaoloajan tai kunnes henkilön palveluntarve arvioidaan uudelleen tämän lain tai muun lain mukaisesti. Palvelutarpeen uudelleen arviointi voidaan aloittaa vammaisen henkilön aloitteesta tai kunnan aloitteesta silloin, kun se on asiakkaan muuttuneen palveluntarpeen mukaista. Palvelujen asiakasmaksut peritään aiempien säännösten mukaisesti päätösten voimassaoloajan. Säädöksen soveltaminen johtaa käytännön tasolla pitkäaikaisiin ongelmiin. Asiakkaiden asema muodostuu eriarvoiseksi sen myötä sovelletaanko kehitysvammalainsäädäntöä vai tässä esitettävää uutta lainsäädäntöä. Näin erityisesti palvelujen maksuttomuuden osalta.
Lopuksi
37.
Voitte tuoda esiin yleisiä näkökulmia hallituksen esitysluonnokseen liittyen. Listatkaa alkuun mielestänne kolme tärkeintä näkökulmaa.
Vastaako esitys vammaisten lasten ja nuorten tarvitsemaan tuen tarpeeseen?
Esitys vastaa vammaisten lasten ja nuorten tarvitsemaan tuen tarpeeseen ja on tarpeellinen uudistus
[Keskeytä]
39.
Voitte tuoda esiin näkökulmia jatkovalmisteluun liittyen. Listatkaa alkuun mielestänne korkeintaan kolme tärkeintä jatkovalmistelussa selvitettävää tai huomioitavaa seikkaa.
Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmän esitys uudesta vammaislainsäädännöstä, jossa sovitetaan sovittaa yhteen nykyinen vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki uudeksi vammaispalveluja koskevaksi erityislaiksi eri vammaryhmien yhdenvertaisten palvelujen turvaamiseksi on sinällään tervetullut uudistus. Työryhmän loppuraportissa on uusina kuntien erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvina palveluina lisätty valmennus ja tuki sekä lyhytaikainen huolenpito, mitkä lisäävät
asiakkaiden määriä ja sitä kautta kustannuksia.
Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelmassa on useita kuntien asemaan vaikuttavaa kohtaa. Hallitusohjelman mukaan kuntien tehtäviä ja velvoitteita puretaan 1 mrd. euron edestä. Hallitus ei anna kunnille lainkaan uusia tehtäviä tai velvoitteita vaalikaudella tai niihin myönnetään 100 % valtionosuus. Mikäli valtionosuuksia leikataan, vähentää hallitus kuntien tehtäviä samassa suhteessa. Sääntelypolitiikan periaatteet uudistetaan vuoden 2015 aikana. Hallitus tekee vuoden 2015 budjettiriiheen mennessä yksityiskohtaisen toimenpideohjelman poistettavista tehtävistä ja velvoitteista sekä antaa ensimmäiset konkreettiset esitykset. Ministeriöt laativat yksityiskohtaiset esitykset kuntien tehtävien ja velvoitteiden poistamiseksi vuoden 2015 loppuun mennessä Hallitusohjelman mukaan uusia tehtäviä ja velvoitteita ei annettaisi kunnille hallituskaudella lainkaan, mutta osaamista ja koulutusta sekä hyvinvointia ja terveyttä koskevat osiot sisältävät paljon kehittämistoimintaa, jota voi olla vaikea panna täytäntöön ilman perinteistä lisäsääntelyä ja -kustannuksia. Vammaislainsäädännön uudistus on tarkoitus ja tarpeellista arvioida uudestaan edellä mainittujen hallitusohjelman periaatteiden mukaan.