Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Sosiaali- ja terveyslautakunta | 14 | 10.02.2015 | 4 |
10219-2014 (053)
Kansanterveystyötä, ehkäisevää päihdetyötä ja sosiaalista hyvinvointia tuottavien yhdistysten kohdennetut avustukset vuonna 2015
Tiivistelmä:
Hyvinvointitoimialan vuoden 2015 talousarvioon on varattu kansanterveystyötä, ehkäisevää päihdetyötä ja sosiaalista hyvinvointia edistävien yhdistysten ja yhteisöjen vuosiavustuksiin yhteensä 380 000 €. Lautakunnan ja yhdistysten välisen yhteistyön pääpaino on Turun kaupungin omaa palveluntuotantoa täydentävien toimintojen avustamisessa.
Sosterla § 14
Palvelualuejohtaja Sirpa Kuronen ja suunnittelija Jenni Tähkävuori 23.1.2015
Sosiaali- ja terveyslautakunta myöntää kohdennettuja avustuksia yhdistyksille ja järjestöille, joiden toiminta on sosiaali- ja terveyslautakunnan hyväksymien hyvinvointiohjelmien tavoitteiden mukaista. Avustuksia voivat hakea kansanterveystyötä ja ehkäisevää päihdetyötä tekevät ja sosiaalista hyvinvointia edistävät yhdistykset ja järjestöt.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan avustukset myönnetään noudattaen kaupungin yleisiä avustusohjeita. Avustukset on tarkoitettu turkulaisille yhdistyksille, jotka hoitavat moitteetta anomuksensa, selontekonsa ja muut velvoitteensa kaupungille. Avustettavan toiminnan tulee kohdistua Turun kaupungin asukkaisiin. Avustusta hakevan järjestön tai yhdistyksen toiminnasta tulee olla näyttöä vähintään vuoden ajalta.
Lehti-ilmoitus haettavina olleista avustuksista julkaistiin 25.10.2014 Turun Sanomissa, Turkulaisessa ja ÅU:ssa. Hakuilmoitus ohjeineen ja lomakkeineen oli esillä 25.10.2014 alkaen viimeiseen hakupäivään asti kaupungin internetsivuilla. Hakemuslomakkeita ohjeineen sai myös kirjaamosta.
Hakemuksia saapui yhteensä 82. Näistä osa siirrettiin nykyisten perhe- ja sosiaalipalvelujen ja vanhus- ja vammaispalvelujen palvelualueiden valmisteltavaksi ja niiden määrärahoista maksettavaksi.
Avustushakemukset ovat nähtävillä kokouksessa.
Avustusta nyt saavien yhdistysten tulee toimittaa selvitys (diaarinumerolla 10219-2014) avustuksen käytöstä 30.4.2016 mennessä hyvinvointitoimialan kirjaamoon.
Kaupungin avustusohjeissa edellytetään, että toimialat karsivat päällekkäisiä avustuksia ja pyrkivät siihen, että avustuksia myönnettäisiin ainoastaan ko. toimialoilla toimiville yhdistyksille ja yhteisöille. Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös annetaan tiedoksi vapaa-aikatoimialalle ja kaupunginhallituksen avustustoimikunnalle päällekkäisyyksien välttämiseksi.
Hyvinvointitoimialan strategisten tavoitteiden tukeminen on ollut avustusperusteena viime vuosien ajan ja tätä näkökulmaa on pyritty jatkuvasti vahvistamaan. Tulevina vuosina järjestöjen kanssa pyritään luomaan pitempiaikaisia kumppanuuksia, joihin myös avustaminen perustuu. Järjestöyhteistyön uutta toimintatapaa valmistellaan konsernihallinnossa.
Oheismateriaali 1 Vuonna 2014 myönnetyt avustukset
Toimialajohtaja Riitta Liuksa
Ehdotus Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää, että yhdistyksille ja järjestöille myönnetään kohdennettua avustusta vuonna 2015 seuraavasti:
Järjestö | Haettu kohdennettu avustus € | Ehdotettu kohdennettu avustus € |
Auralan nuoret ry | 27 855,00 € | 6 000,00 € |
Daisy eläkeläiset ry | 63 000,00 € | 5 000,00 € |
De Utveclklingsstördas Väl, DUV, i västra Åboland r.f | 1 200,00€ | 0,00 € |
Elämäntaidon ja vanhemmuuden tuki ry | 7 270,00€ | 650,00 € |
Folkhälsan Syd Ab/ Tonårspolikliniken i Åbo | 5 000,00 € | 5 000,00 € |
Hope –Yhdessä ja Yhteisesti ry | 6 000,00 € | 0,00 € |
KOTA - Lasten ja nuorten hyvinvointi ry | 15 000,00 € | 3 000,00 € |
Kristillinen Yhdistys Toivo ry | 9 800,00 € | 2 000,00 € |
Kunnon Elämä Turun Aluekeskus ry | 3 000,00 € | 1 000,00 € |
Lihastautiliitto ry | 10 000,00 € | 6 000,00 € |
Lounais-Suomen Allergia- ja Astmayhdistys ry | 14 700,00 € | 6 000,00 € |
Lounais-Suomen Liikenneturvallisuustyön Keskus ry | 5 400,00 € | 800,00 € |
Lounais-Suomen MS-yhdistys- Sydvästra MS –förening ry | 54 200,00 € | 22 000,00 € |
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry | 20 500,00 € | 9 000,00 € |
Länsi-Suomen etävanhemmat ry | 11 500,00 € | 1 000,00 € |
Mammakeidas ry | 800,00 € | 0,00 € |
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry, Kaveritoiminta | 12 000,00 € | 6 000,00 € |
Mannerheim Lastensuojeluliitto, lapsiperheiden tukihenkilötoiminta | 10 000,00 € | 6 000,00 € |
Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Marakatti | 34 000,00 € | 30 000,00 € |
Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Selvä elämä | 12 000,00 € | 10 000,00 € |
Markku Juhani Fingerroosin muistosäätiö | 15 000,00 € | 3 000,00 € |
Naistenkartano ry | 4 400,00 € | 2 300,00 € |
Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen yhdistys ry | 22 000,00 € | 9 000,00 € |
Operaatio Ruokakassi ry / Eväät arkeen | 10 000,00 € | 1 000,00 € |
Operaatio Ruokakassi ry / Ruoka-apu | 20 000,00 € | 10 000,00 € |
Operaatio TOIVO ry | 12 000,00 € | 9 000,00 € |
Positiiviset ry, HivFinland rf | 3 000,00 € | 0,00 € |
Raittiusyhdistys Taimi II ry | 12 000,00 € | 2 000,00 € |
Raittiusyhdistys Toivo II ry | 4 000,00 € | 1 500,00 € |
RS-Ajovalistus ry | 11 151,00 € | 4 000,00 € |
Sateenkaariperheet ry | 9 360,00 € | 500,00 € |
Sotainvalidien Veljesliiton Turun osasto ry | 8 000,00 € | 5 000,00 € |
Suomen edunvalvontavaltuutus ry | 6 200,00 € | 0,00 € |
Suomen MS-hoitajat ry | 17 000,00 € | 0,00 € |
Suomen Pelastusarmeijan säätiö | 15 000,00 € | 5 000,00 € |
Suomen Punainen Risti, Turun osasto, Ensiapuryhmät | 4 000,00 € | 4 000,00 € |
Suomen Punainen Risti, Turun osasto, Sosiaalivaliokunta | 20 000,00 € | 10 000,00 € |
Terveys ry Turun seudun alueyhdistys, Turku | 6 000,00 € | 800,00 € |
Tietu ry | 25 000,00 € | 13 600,00 € |
Turun A-kilta ry | 60 000,00 € | 17 650,00 € |
Turun Alueen Elämäntapayhdistys ry | 14 000,00 € | 9 500,00 € |
Turun CP-yhdistys ry | 4 100,00 € | 500,00 € |
Turun ETRA ry | 2 500,00 € | 1 500,00 € |
Turun Kansalliset Seniorit ry | 31 000,00 € | 11 000,00 € |
Turun Katulähetys ry | 15 000,00 € | 9 000,00 € |
Turun Kaupunkilähetys | 9 500,00 € | 9 500,00 € |
Turun Kristillinen Työväenyhdistys ry | 1 000,00 € | 0,00 € |
Turun Kuurojenyhdistys ry | 2 500,00 | 500,00 € |
Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry | 20 000,00 € | 18 000,00 € |
Turun Rautatieläisten Raittiusyhdistys r.y. | 300,00 € | 0,00 € |
Turun seudun aivohalvaus- ja afasiayhdistys ry | 9 000,00 € | 4 500,00 € |
Turun seudun epilepsiayhdistys ry | 2 500,00 € | 0,00 € |
Turun Seudun Hengitysyhdistys ry | 14 000,00 € | 0,00 € |
Turun seudun Invalidiyhdistys ry | 4 000,00 € | 800,00 € |
Turun seudun Kehitysvammaisten tuki ry | 5 100,00 € | 2 000,00 € |
Turun Seudun Nivelyhdistys ry | 23 500,00 € | 4 000,00 € |
Turun seudun Nuorisoasunnot ry | 1 000,00 € | 0,00 € |
Turun Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry | 25 000,00 € | 20 000,00 € |
Turun seudun Reumayhdistys ry | 4 000,00 € | 3 600,00 € |
Turun Seudun Selkäyhdistys ry | 3 500,00 € | 1 000,00 € |
Turun Seudun Työttömät TST ry | 40 700,00 € | 500,00 € |
Turun Seudun Yksinhuoltajat ry | 1 500,00 € | 500,00 € |
Turun Sotaveteraanit ry | 12 000,00 € | 10 000,00 € |
Turun Valkorauha ry | 5 000,00 € | 500,00 € |
Varissuon Työttömät VT ry | 1 990,00 € | 500,00 € |
Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt ry | 4 000,00 € | 2 000,00 € |
Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry | 25 000,00 € | 25 000,00 € |
Varsinais-Suomen Näkövammaiset ry | 20 550,00 € | 6 000,00 € |
Varsinais-Suomen Raittiuspiiri ry | 6 000,00 € | 1 500,00 € |
Varsinais-Suomen Sininauha ry | 25 000,00 € | 16 000,00 € |
Varsinais-Suomen Sydänpiiri ry | 6 700,00 € | 4 300,00 |
Yhteensä | 959 276,00 € | 380 000,00 |
Päätös Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti esittelijän muutetusta päätösehdotuksesta, että yhdistyksille ja järjestöille myönnetään kohdennettua avustusta vuonna 2015 seuraavasti:
Järjestö | Haettu kohdennettu avustus € | Ehdotettu kohdennettu avustus € |
Auralan nuoret ry | 27 855,00 € | 6 000,00 € |
Daisy eläkeläiset ry | 63 000,00 € | 5 000,00 € |
De Utveclklingsstördas Väl, DUV, i västra Åboland r.f | 1 200,00€ | 0,00 € |
Elämäntaidon ja vanhemmuuden tuki ry | 7 270,00€ | 650,00 € |
Folkhälsan Syd Ab/ Tonårspolikliniken i Åbo | 5 000,00 € | 5 000,00 € |
Hope –Yhdessä ja Yhteisesti ry | 6 000,00 € | 0,00 € |
KOTA - Lasten ja nuorten hyvinvointi ry | 15 000,00 € | 3 000,00 € |
Kristillinen Yhdistys Toivo ry | 9 800,00 € | 2 000,00 € |
Kunnon Elämä Turun Aluekeskus ry | 3 000,00 € | 1 000,00 € |
Lihastautiliitto ry | 10 000,00 € | 6 000,00 € |
Lounais-Suomen Allergia- ja Astmayhdistys ry | 14 700,00 € | 6 000,00 € |
Lounais-Suomen Liikenneturvallisuustyön Keskus ry | 5 400,00 € | 800,00 € |
Lounais-Suomen MS-yhdistys- Sydvästra MS –förening ry | 54 200,00 € | 22 000,00 € |
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry | 20 500,00 € | 9 000,00 € |
Länsi-Suomen etävanhemmat ry | 11 500,00 € | 1 000,00 € |
Mammakeidas ry | 800,00 € | 0,00 € |
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry, Kaveritoiminta | 12 000,00 € | 6 000,00 € |
Mannerheim Lastensuojeluliitto, lapsiperheiden tukihenkilötoiminta | 10 000,00 € | 6 000,00 € |
Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Marakatti | 34 000,00 € | 30 000,00 € |
Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Selvä elämä | 12 000,00 € | 10 000,00 € |
Markku Juhani Fingerroosin muistosäätiö | 15 000,00 € | 3 000,00 € |
Naistenkartano ry | 4 400,00 e | |
Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen yhdistys ry | 22 000,00 € | 9 000,00 € |
Operaatio Ruokakassi ry / Eväät arkeen | 10 000,00 € | 1 000,00 € |
Operaatio Ruokakassi ry / Ruoka-apu | 20 000,00 € | 10 000,00 € |
Operaatio TOIVO ry | 12 000,00 € | 9 000,00 € |
Positiiviset ry, HivFinland rf | 3 000,00 € | 0,00 € |
Raittiusyhdistys Taimi II ry | 12 000,00 € | 2 000,00 € |
Raittiusyhdistys Toivo II ry | 4 000,00 € | 1 500,00 € |
RS-Ajovalistus ry | 11 151,00 € | 4 000,00 € |
Sateenkaariperheet ry | 9 360,00 € | 500,00 € |
Sotainvalidien Veljesliiton Turun osasto ry | 8 000,00 € | 5 000,00 € |
Suomen edunvalvontavaltuutus ry | 6 200,00 € | 0,00 € |
Suomen MS-hoitajat ry | 17 000,00 € | 0,00 € |
Suomen Pelastusarmeijan säätiö | 15 000,00 € | 5 000,00 € |
Suomen Punainen Risti, Turun osasto, Ensiapuryhmät | 4 000,00 € | 4 000,00 € |
Suomen Punainen Risti, Turun osasto, Sosiaalivaliokunta | 20 000,00 € | 10 000,00 € |
Terveys ry Turun seudun alueyhdistys, Turku | 6 000,00 € | 800,00 € |
Tietu ry | 25 000,00 € | 13 600,00 € |
Turun A-kilta ry | 60 000,00 € | 17 650,00 € |
Turun Alueen Elämäntapayhdistys ry | 14 000,00 € | 9 500,00 € |
Turun CP-yhdistys ry | 4 100,00 € | 500,00 € |
Turun ETRA ry | 2 500,00 € | 1 500,00 € |
Turun Kansalliset Seniorit ry | 31 000,00 € | 11 000,00 € |
Turun Katulähetys ry | 15 000,00 € | 9 000,00 € |
Turun Kaupunkilähetys | 9 500,00 € | 9 500,00 € |
Turun Kristillinen Työväenyhdistys ry | 1 000,00 € | 0,00 € |
Turun Kuurojenyhdistys ry | 2 500,00 € | 500,00 € |
Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry | 20 000,00 € | 18 000,00 € |
Turun Rautatieläisten Raittiusyhdistys r.y. | 300,00 € | 0,00 € |
Turun seudun aivohalvaus- ja afasiayhdistys ry | 9 000,00 € | 4 500,00 € |
Turun seudun epilepsiayhdistys ry | 2 500,00 € | 0,00 € |
Turun Seudun Hengitysyhdistys ry | 14 000,00 € | 0,00 € |
Turun seudun Invalidiyhdistys ry | 4 000,00 € | 800,00 e |
Turun seudun Kehitysvammaisten tuki ry | 5 100,00 € | 2 000,00 € |
Turun Seudun Nivelyhdistys ry | 23 500,00 € | 4 000,00 € |
Turun seudun Nuorisoasunnot ry | 1 000,00 € | 0,00 € |
Turun Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry | 25 000,00 € | 20 000,00 € |
Turun seudun Reumayhdistys ry | 4 000,00 € | 3 600,00 € |
Turun Seudun Selkäyhdistys ry | 3 500,00 € | 1 000,00 € |
Turun Seudun Työttömät TST ry | 40 700,00 € | 500,00 € |
Turun Seudun Yksinhuoltajat ry | 1 500,00 € | 500,00 € |
Turun Sotaveteraanit ry | 12 000,00 € | 10 000,00 € |
Turun Valkorauha ry | 5 000,00 € | 500,00 € |
Varissuon Työttömät VT ry | 1 990,00 € | 500,00 € |
Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt ry | 4 000,00 € | 2 000,00 € |
Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry | 25 000,00 € | 25 000,00 € |
Varsinais-Suomen Näkövammaiset ry | 20 550,00 € | 6 000,00 € |
Varsinais-Suomen Raittiuspiiri ry | 6 000,00 € | 1 500,00 € |
Varsinais-Suomen Sininauha ry | 25 000,00 € | 16 000,00 € |
Varsinais-Suomen Sydänpiiri ry | 6 700,00 € | 4 300,00 € |
Yhteensä | 959 276,00 € | 380 000,00 |
Avustusten saamisen ehtona on, että kaupungilla on oikeus tarkastaa yhteisön hallinnon tilit siltä osin kuin avustuksen käytön valvonta sitä edellyttää. Avustusta saavan yhteisön on toimitettava tilinpäätös ja toimintakertomus sekä selvitys avustuksen käytöstä 30.4.2016 mennessä sosiaali- ja terveyslautakunnalle.
Harjanne ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.
Jakelu
ilmAo. yhdistykset ja järjestöt
tiedAvustustoimikunta
tiedVapaa-aikatoimiala, liikuntapalvelut
tiedVapaa-aikatoimiala, nuorisopalvelut
tiedVapaa-aikatoimiala, toimialan hallinto
tpvHeinonen Seija
tiedKuronen Sirpa
tiedLönnqvist Max
tiedTähkävuori Jenni