Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Sosiaali- ja terveyslautakunta | 319 | 16.12.2014 | 14 |
13026-2012 (065, 044, 315)
Toipilaskotihoidon ostopalvelujen hinnankorotusesitys - Sunborn Saga Oy/Kuntoutuskeskus Ruissalo
Tiivistelmä: -
Sosterla § 319
Resurssijohtaja Max Lönnqvist ja hallintojohtaja Antti Perälä 11.12.2014:
Toipilaskotihoito kilpailutettiin vuonna 2013 ja puitesopimus solmittiin ajalle 1.9.2013–31.12.2015, sopimukseen kuuluu yhden vuoden optio. Palveluntuottajilta ostettavien palveluiden kustannukset olivat vuonna 2013 yhteensä noin 0,5 miljoonaa euroa.
Toipilasvaiheen hoidolla tarkoitetaan lyhytkestoista kuntoutushoitoa kotiutusvalmennuksena. Toipilasvaiheen potilaat ovat potilaita, jotka tarvitsevat sairaalahoidon jälkeen vielä jonkin aikaa (2–3 viikkoa) kuntoutuspalveluita, runsaasti perushoitoa ja siihen liittyviä yleislääkäritasoisia palveluita. Hoito perustuu lähettävän yksikön laatimaan hoitosuunnitelmaan. Tavoitteena on lisätä potilaan valmiuksia kotiutukseen. Toipilasvaiheen jälkeen potilaat palaavat pääsääntöisesti kotiin tai palvelutaloon.
Sunborn Saga Oy/Kuntoutuskeskus Ruissalo on esittänyt, että hintoja korotetaan 3 % 1.1.2015 lukien.
Arvioitaessa palvelujen tuottamisesta aiheutuneiden kustannusten nousua, otetaan huomioon yleinen todellinen kustannusten muutos, jota määriteltäessä palkkojen painoarvo on 70 % ja elinkustannusten muutosten painoarvo 30 %.
Henkilöstökustannusten muutosta arvioidaan alan yleissitovan työehtosopimuksen ansiotason muutoksen perusteella. Muiden kustannusten muutosta arvioidaan elinkustannusindeksin muutoksen perusteella. Korotus ei kuitenkaan voi ylittää 3,5 prosenttia. Hintojen tarkistamisen arvioinnissa käytetään viimeisiä saatavissa olevia valtakunnallisia tilastotietoja.
Yksityisen terveyspalvelualan työehtosopimuksen, Suomen Lääkäriliiton tuntipalkkaisten lääkärien korotukset sekä Kuluttajahintaindeksin muutosten perusteella voidaan hyväksyä korotus 0,56 %.
Liite 1Sunborn Saga Oy/Kuntoutuskeskus Ruissalon hinnankorotusesitys
Toimialajohtaja Riitta Liuksa 11.12.2014:
EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta päättää hyväksyä Sunborn Saga Oy/Kuntoutuskeskus Ruissalon hinnankorotukseksi 0,56 % 1.1.2015 lukien.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
aoSunborn Saga Oy Ruissalon kylpylä
tiedAhonen Sari
tiedLindberg Merja
tpvPitkäkari Ritva
Liitteet:
Sosterla § 319
Liite 1:Sunborn Saga Oy/Kuntoutuskeskus Ruissalon hinnankorotusesitys