Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Sosiaali- ja terveyslautakunta | 300 | 02.12.2014 | 12 |
9761-2014 (032)
Sijaishuollon ostopalvelujen hinnankorotus vuodelle 2015 - SOS-Lapsikylä
Tiivistelmä:
Sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt 10.12.2013 § 271 hyväksyttävästä Lastensuojelun sijaishuollon ostopalvelujen hinnankorotusprosentista vuodelle 2014. Päätöksen mukaan hyväksyttävissä oleva hinnankorotusprosentti on vuonna 2014 ollut 1,6 %.
Sosterla § 300
Tulosaluejohtaja Leila Visa, ja vt. toimistopäällikkö Eira Virolainen:
Lastensuojelun sijaishuollon ostopalvelut on kilpailutettu ajalle 1.1.2012- 31.12.2015. Peruspalvelulautakunnan 14.12.2011 § 351 päätöksen mukaisesti sijaishuollon palveluja on voinut perustellusta syystä yksittäistapauksissa ostaa myös hankintapäätöksestä poiketen.
SOS-lapsikylä tarjoaa kunnille avo- ja sijaishuollon palveluita eri puolilla Suomea sijaitsevissa SOS-lapsikylissä.
SOS-lapsikylä ei ole solminut puitesopimusta Turun kaupungin Hyvinvointitoimialan kanssa. Lapsikylä ry:ltä on ostettu avo- ja sijaishuollon palveluja suorahankintana. Hankintojen perusteena ovat lastensuojelulakiin perustuvat lapsikohtaiset päätökset.
Avo- tai sijaishuollon sijoitusten lisäksi SOS-lapsikylä tarjoaa palveluja myös erityishoitoa tarvitseville lapsille. Kaikissa lasikylissä tai nuorisokodeissa tuotetaan myös toimeksiantosuhteista perhehoitoa, josta peritään vuorokausimaksu. Tampereen SOS-lapsikylä tarjoaa toimeksiantosuhteisen perhehoidon ohella myös kuntouttavaa perhehoitoa.
SOS-lapsikylä on ilmoittanut hinnankorotuksistaan vuodelle 2015 kirjeitse 12.9.2014. Hinnankorotusesitys koskee palveluita, joiden hinnoista ei ole sovittu kunnan ja SOS-lapsikylä ry:n välisissä puitesopimuksissa.
SOS-lapsikylä ilmoittaa korottavansa hintoja 2,5 % nykyiseen, voimassa olevaan palvelun hintaan. SOS-lapsikylä perustelee hinnankorotusta henkilöstön määrän lisäyksellä sekä koulutustasoon kohdistuneisiin vaatimuksiin perustuen.
Liite 1SOS-lapsikylä ry:n hinnankorotusilmoitus vuodelle 2015
Controller Janne Samsten:
Elinkustannusindeksin laskennassa on verrattu vuoden 2013 elokuun lukua, vuoden 2014 elokuun arvoon. Elokuun vuoden 2013 arvossa 1888 on kasvua elokuun vuoden 2014 arvoon 1909 1,11 %. Henkilöstökustannusten muutoksessa on verrattu 2013/3 arvoa 109,0 tämän vuoden viimeisempään 2014/3 110,2 arvoon. Kasvua tulee 1,10 %. Hinnankorotusprosentti muodostuu painotuksilla elinkustannusindeksi 30 % ja henkilöstökustannukset 70 %. Hinnankorostusprosentiksi tulee 1,10 %.
Kaikki hinnankorotusprosentin laskentaan käytetyt luvut ovat Tilastokeskuksen verkkosivuilta http://www.stat.fi/index.html.
Toimialajohtaja Riitta Liuksa:
EhdotusSosiaali- ja terveyslautakunta päättää, että SOS-lapsikylästä ennen 31.12.2014 hankittujen sijaishuollon palveluiden hinnankorotusprosentiksi hyväksytään 1,1 % 1.1.2015 lukien. 1.1.2015 jälkeen solmituissa lapsikohtaisissa sopimuksissa hyväksytään SOS-lapsikylän esittämät hinnat 1.1.2015 alkaen.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
tiedSOS-Lapsikylä ry
tpvLindberg Merja
tiedPitkäkari Ritva
tpvVirolainen Eira
tiedVisa Leila
Liitteet:
Sosterla § 300
Liite 1:SOS - lapsikylä ry:n hinnankorotusilmoitus vuodelle 2015