SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA
Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta |
Lastensuojelun tarpeen kasvu näyttäisi taittuneen. Lastensuojelun rakennemuutos on käynnissä ja sitä vauhditetaan sosiaalityön organisaatio- ja toimintatapamuutoksilla. Perhesijoitukset ovat lisääntyneet aikaisempia vuosia enemmän, mutta ei vielä tavoitetta vastaavasti. Nuorten osuus uusissa huostaanotoissa on poikkeuksellisen suuri, mikä osaltaan vaikeuttaa perhehoidon laajenemista. Heikko yleinen työllisyystilanne on lisännyt nopeasti nuorten työttömyyttä. Nuorisotakuun mukaiset toimenpiteet ovat käynnissä, mutta työttömyyden kasvu syö niiden vaikutuksia. Nuorten tuetusta asumisesta saadut kokemukset ovat erittäin lupaavia. Heikko taloustilanne näkyy myös työikäisten työllisyysasteen laskuna. Työllisyystilanne näkyy sosiaali- ja terveyspalveluiden käytössä tarpeen kasvuna, mutta toistaiseksi tilanteen heikkeneminen ei ole aiheuttanut toimeentulotukimenojen kasvua. Palvelumuotoiluhanke on käynnissä ja sen alustavat tulokset ovat lupaavia. Palvelumuotoilulla on löydetty kustannustehokkaita toimintatapoja paljon palveluita käyttävien mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden hoidossa. Ikäihmisten osalta palvelurakenteen muutos etenee aikataulussaan ja samalla +75-vuotiaiden kotona asumista on tuettu siten, että tavoitearvot ollaan saavuttamassa. Ympärivuorokautiseen hoitoon siirtymisen keski-iässä on saavutettu hyvä taso. Suurten lainsäädäntömuutosten lausuntokierrokset ovat meneillään. |
|
Lauseke | Toimenpideselvitys |
Uudistamisohjelman toimeenpanon hankkeistaminen | Kotihoidon tehokkuutta lisätään kasvattamalla kotihoidon työntekijöiden asiakastyöajan osuutta. Toimeenpano on hankkeistettu ja seuraavat osahankkeet ovat käynnissä: •ruuhkahuippujen purku •työnaloituksen terävöittäminen •mobiliratkaisujen hyödyntäminen •työnjärjestelijöiden määrän vähentäminen ja kouluttaminen (1.10.2014 mennessä) •Hilkka –toiminnanohjausjärjestelmän ja optimointijärjestelmän käyttöönoton valmistelu (käyttöönotto 2015) •logistiikan tehostaminen mm. autojen hankinta ja satelliittiautojen käyttöönotto (syksy 2014 – 2015) •RAI –arviointijärjestelmä (syksy 2014 – 2015) •palvelusetelit kevyemmissä palveluissa vaihtoehtona (käynnissä) Tuotoksena laadukkaampi ja tehokkaampi kotihoito, joka pystyy aikaisempaa paremmin tarjoamaan palveluita erityisesti raskaampien palveluluokkien asiakkaille. |
Hankintatoimen uudelleenorganisointi SAP-SRM mahdollisuuksia hyödyntäen siten, että työnjako sekä tehtävänkuvat keskitettyjen toimintojen/toimialojen/tulosyksiköiden välillä selvitetään. | SAP-SRM-järjestelmän käyttöä on tehostettu toimialalla mutta työ jatkuu edelleen. Varsinaista hankintatoimen uudelleenorganisointia suunnitellaan hyvinvointitoimialan organisaatiomuutoksen yhteydessä. Toimialalla ei vielä v. 2014 aikana pystytä siirtämään riittävässä määrin ostamista ERP-järjestelmään, jotta kustannustaso laskisi ja toisaalta asiakastietojärjestelmien yhteydet ostotoimintaan ovat vielä puutteellisia. Tavoitteena on edelleen, että ostotoimintaa keskitetään ja taloushallinnon kokonaisprosessit (hankinta, tilaaminen, ostolaskujen käsittely, maksatus, seuranta jne.) tehostuvat. Asian kehittämiseen liittyy myös vahvasti SAP-SIPS-ostolaskujen käsittelyjärjestelmä ja Rondon korvaaminen. |
Palvelutoiminnan vaatimien tilojen toiminnallinen kokonaistarkastelu kustannustehokkuuden ja palvelukyvyn varmistamiseksi pitkällä aikavälillä. | Sosiaali- ja terveyslautakunta on hyväksynyt vanhustenhuollon tilaratkaisuja koskevan pitkän aikavälin suunnitelman. VSSHP ja Turun kaupunki ovat asettaneet yhteisen työryhmän selvittämään psykiatrian yhteisten tilojen ja mahdollisesti osittain yhteisten organisaatioiden vaikutuksen. Lisäksi uudistamisohjelma 2:een on merkitty tilatehokkuutta koskevia tavoitteita mm. suun terveydenhuoltoon, terveysasematoimintaan, sosiaalityöhön. Hyvinvointitoimiala on lisäksi suunnitellut tilatehokkuuden nostamista useiden toimipisteiden osalta mutta hankkeen onnistuminen edellyttää pitkän tilaketjutuksen kaikkien osien etenemistä. |
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin palveluiden, investointien ja laskutuksen läpinäkyvyyden parantaminen sekä konserniohjauksen selkeyttäminen sekä piiritason että liikelaitosten osalta Konserniohjauksen ja taloudellisen ohjauksen vahvistaminen | Toiminnallista muutosta suunnitellaan osana hyvinvointitoimialan organisaatiouudistusta. Muutostyössä tullaan huomioimaan konserniohjauksen vaatimat resurssit ja ohjauskeinot. Taloudellinen ohjaus vaatii tiiviimpää yhteistyötä sairaanhoitopiirin kanssa sekä myös hinnoittelutapojen tarkastelua. Lisäksi liikelaitosten sopimuskäytäntöjä ja palveluita tulee arvioida muutostyön yhteydessä. |
Toiminnan kehittämiseen/muutokseen liittyvät tavoitteet
Toimialan kehittämistoimenpiteet ja tulokset strategisiin ohjelmiin ja toimialan kehittämiseen pohjautuen
Sosiaali- ja terveyslautakunnan kaupunginvaltuustoon nähden sitovat tavoitteet
Lapset, nuoret ja lapsiperheet saavat tarvitsemaansa tukea riittävän aikaisin | ||||||||
Mittari ja toimenpide |
Lähtötaso/ vuosi |
Toteutunut 2012 |
Toteutunut 2013 | TA 2014 | Toteutunut 31.7.2014 | Ennuste | ||
Lastensuojelun tarve: Lastensuojelun asiakkaana olevien alle 18-vuotiaiden määrä ja %-osuus ikäryhmästä, tavoitteena tarpeen väheneminen 4 vuoden kuluessa
|
7,8%/ 2008 |
10,3 % |
10,5 % |
-0,5 % |
vuositason seuranta |
Kasvu taittuu mahdollisesti pientä laskua |
| |
| ||||||||
| ||||||||
| ||||||||
Toimenpide: Lapsiperheiden kotiin annettavaa apua lisätään. Ehkäisevän työn työnjako, vastuut ja prosessit selkiytetään. Ehkäisevää työtä tehdään yhteistyössä varhaiskasvatuksen, koulujen ja oppilaitosten kanssa.
|
Lastensuojelun palvelurakenne uudistetaan avohuoltoon ja perhehoitoon painottuvaksi | ||||||||
Mittari ja toimenpide |
Lähtötaso/ vuosi |
Toteutunut 2012 |
Toteutunut 2013 | TA 2014 | Toteutunut 31.7.2014 | Ennuste | ||
Entistä suurempi osuus lastensuojeluasiakkaista tulee autetuksi avohuollon keinoin.
Lastensuojelun asiakkaana olleiden lasten kokonaismäärä sekä avohuollon asiakkaana ja sijoitettuna olleet lapset 0-17 v (sis. vuoden aikana 18 täyttäneet). Tavoitteena avohuollon suhteellisen osuuden kasvu.
|
2008: 6,1 % avo-huolto, 1,7 % sijaishuolto, suhteelliset osuudet 78,2 % / 21,8% |
9,0 % avo-huolto; 2,1 % sijaishuolto Lastensuojelun asiakkaana 2888, avohuollossa 2505, sijoitettuna 585, joista huostassa 440
|
8,7 % avohuolto; 2,2 % sijaishuolto Lastensuojelun asiakkaana 2942, avohuollossa 2427, sijoitettuna 613, joista huostassa 436 |
avohuollon osuus kasvaa |
vuositason seuranta
|
Avohuollon asiakasmäärä laskee. Sijaishuollon korkean asiakasmäärän vuoksi avohuollon suhteellinen osuus ei kasva. |
| |
| ||||||||
| ||||||||
| ||||||||
Toimenpide: Avohuollon toimintaedellytyksiä parannetaan.
| ||||||||
Perhehoidon osuus huostaan otettujen sijoituksista kasvaa |
32,9 % /2008 |
41,6 % |
40,1 % | + 5 % -yksikköä 31.12.2013 tilanteeseen nähden |
41,1 % |
Lisääntyy, mutta tavoitetta hitaammin |
| |
| ||||||||
| ||||||||
Toimenpide: Perhehoidon osuutta huostaan otettujen sijoituksista lisätään. Oman palvelutuotannon rakenteen ja laajuuden arviointi.
|
Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen | ||||||||
Mittari ja toimenpide |
Lähtötaso/ vuosi |
Toteutunut 2012 |
Toteutunut 2013 | TA 2014 | Toteutunut 31.7.2014 | Ennuste | ||
Nuorisotakuun toteutuminen
|
Turkulaisen nuoren ohjausmalli kehitetty ja vastuutettu 2011 |
Toiminta mallin mukaista
|
|
Nuorisotakuuta edistävät hyton toimenpiteet toteutuneet |
Toimenpiteet käynnissä |
Heikko työllisyystilanne heikentää toimenpiteiden vaikuttavuutta |
| |
| ||||||||
| ||||||||
| ||||||||
Toimenpide: Hyto toteuttaa omilla toimenpiteillään nuorisotakuuta
| ||||||||
Nuorten TALK-mallin mukainen tuettu asuminen lisääntyy. |
selvitys asunnottomien nuorten määrästä tehty (lkm. n. 100) 2011 |
Solmittu aie-sopimus valtion kanssa asian eteen-päinviemisestä |
50 nuorta tuetun asumisen piirissä, 25 TVT:n TALK-tukiasuntoa |
40 uutta tukiasuntoa |
52 nuorta tuetun asumisen piirissä, joista 31 TVT:n TALK-tukiasuntoa |
Toteutuu tavoitteen mukaisesti tai laajempana |
| |
| ||||||||
| ||||||||
| ||||||||
Toimenpide: Vähennetään nuorten asunnottomuutta, keinona TALK-mallin tukiasuminen.
|
Edistetään hyvinvointia ja terveyttä, kavennetaan hyvinvointi- ja terveyseroja | ||||||||
Mittari ja toimenpide |
Lähtötaso/ vuosi |
Toteutunut 2012 |
Toteutunut 2013 | TA 2014 | Toteutunut 31.7.2014 | Ennuste | ||
Väestön koettu hyvinvointi: Elämänlaatunsa (WHOQOL 8) keskimääräistä paremmaksi kokevien osuus (%) (yli 20 vuotiaat, ATH-tutkimus) |
54,4 %/ 2010 |
ATH-tutkimusta ei ole tehty |
52% |
kasvaa (%) |
ATH-tutkimusta ei ole tehty |
.. |
| |
| ||||||||
| ||||||||
Hyvinvointierojen kaventuminen eri väestöryhmien välillä (Elämänlaatunsa keskimääräistä paremmaksi kokevien prosenttiosuuksien ero korkean ja matalan koulutusryhmien välillä) tavoitteena eron pieneneminen (yli 20-vuotiaat, ATH-tutkimus) |
14,4 %/ 2010 |
ATH-tutkimusta ei ole tehty |
15,7% |
Ero kapenee (%) |
ATH-tutkimusta ei ole tehty |
.. |
| |
| ||||||||
| ||||||||
| ||||||||
Toimenpide: Tehostetaan työllistämistä, vähennetään erityisesti pitkäaikaistyöttömyyttä luomalla pysyvät toimintamallit eri kohderyhmille (työkyvyttömät, tulottomat, nuorisotakuu piirissä olevat). Otetaan käyttöön sosiaalinen luototus, tavoitteena ehkäistä taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista sekä edistää henkilön ja perheen itsenäistä suoriutumista. Edistetään maahanmuuttajien kotoutumista.
|
Kehitetään erityisryhmien palveluita palvelutarpeiden mukaisesti (päihde- ja mielenterveyspalvelut) | ||||||||
Mittari ja toimenpide |
Lähtötaso/ vuosi |
Toteutunut 2012 |
Toteutunut 2013 | TA 2014 | Toteutunut 31.7.2014 | Ennuste | ||
Päihde- ja mielenterveyspalveluiden välittömät kokonaiskustannukset M€ (Erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon, sosiaalityön ja kuntoutumispalveluiden päihde- ja mielenterveyspalveluiden kustannukset)
| 40,6M€ | 40,7M€ |
.. | 45,3M€ |
.. |
.. |
| |
| ||||||||
| ||||||||
| ||||||||
Niiden osuus, joilla on itse raportoitua masennusta (%) laskee (yli 20-vuotiaat, ATH-tutkimus) |
12,8 % 2010 |
ATH-tutkimusta ei ole tehty |
11,8% |
osuus ( %) laskee |
ATH-tutkimusta ei ole tehty |
.. |
| |
| ||||||||
| ||||||||
Toimenpide: Palveluita paljon tarvitsevien palveluiden kehittäminen (KASTE-hanke). Mielenterveyskuntoutujien palveluasumisen kehittäminen. Palveluketjun tehostaminen, kuntouttavan otteen lisääminen. Selvitetään asumisen tuen tuottaminen omana toimintana (kustannusvaikutukset). Järjestöjen tuen lisääminen kuntouttavassa toiminnassa. Korvaushoitoketjun parantamisen toteuttaminen. Päihde- ja mielenterveyspalveluiden yhdistämisen selvitys
|
Lisätään hyvinvointia ja terveyttä tukemalla terveitä elämäntapoja ja tarjoamalla ehkäiseviä palveluita | ||||||||
Mittari ja toimenpide |
Lähtötaso/ vuosi |
Toteutunut 2012 |
Toteutunut 2013 | TA 2014 | Toteutunut 31.7.2014 | Ennuste | ||
Diabetesta sairastavien 25-64 vuotiaiden %-osuus pysyy ennallaan tai vähenee (Sotkanet) |
3,4%/ 2011 |
3,54 % |
3,74 % |
3,54 % |
Vuoden 2014 tiedot saadaan v. 2015 |
Tieto saadaan v 2015 |
| |
| ||||||||
| ||||||||
Väestön painoindeksi BMI (lihavien osuus laskee tai pysyy samana) (yli 20-vuotiaat, ATH-tutkimus) |
15,7%/ 2010
|
ATH-tutkimusta ei ole tehty |
17,4% |
14 % |
ATH-tutkimusta ei ole tehty |
.. |
| |
| ||||||||
| ||||||||
Turkulaisten tupakointi (päivittäin tupakoivien %-osuus vähenee, yli 20 –vuotiaat, ATH-tutkimus) |
24,1% /2010 |
ATH-tutkimusta ei ole tehty |
13,8% |
23 % |
ATH-tutkimusta ei ole tehty |
.. |
| |
| ||||||||
| ||||||||
Turkulaisten miesten ja naisten alkoholin liikakäyttö vähenee (yli 20-vuotiaat, AUDIT-C, ATH-tutkimus) |
M 49,2%/ N 28,5%/ 2010
|
ATH-tutkimusta ei ole tehty |
M 41,6%/ N 24,7% |
M 48 %/ N 26 %/ |
ATH-tutkimusta ei ole tehty |
.. |
| |
| ||||||||
| ||||||||
Toimenpide: Lisätään sähköistä asiointia kaikilla tulosalueilla. Huolehditaan asianmukaisen ja ajantasaisen terveystiedon välittämisestä hyvinvointitoimialan toimipisteissä ja internetissä.
|
| ||||||||
Mittari ja toimenpide |
Lähtötaso/ vuosi |
Toteutunut 2012 |
Toteutunut 2013 | TA 2014 | Toteutunut 31.7.2014 | Ennuste | ||
75 vuotta täyttäneiden säännöllisen kotihoidon piirissä olevien osuus laskee |
13,2 % 2008 |
13,9 % |
13,9 %
|
13.5 % |
13,9 % |
13,5% |
| |
| ||||||||
| ||||||||
Toimenpide: Nostetaan kotihoidon intensiteettiä.
| ||||||||
Omaishoidontukea saavien 75 vuotta täyttäneiden osuus kasvaa |
2,8 % 2008 |
2,8 % |
3,0 % |
2,9 % |
3,0 % |
2,9% |
| |
| ||||||||
| ||||||||
Toimenpide: Edesautetaan omaishoidontuella ikäihmisten kotona asumista.
| ||||||||
Ympärivuorokautisen hoidon piirissä olevien 75 vuotta täyttäneiden tavoiteosuus laskee |
11,1 % 2008 |
10,4 %
|
10,3 % |
10 % |
10,2 % |
10,0% |
| |
| ||||||||
| ||||||||
Toimenpide: Nostetaan kotihoidon intensiteettiä. Edesautetaan omaishoidontuella ikäihmisten kotona asumista. Ympärivuorokautisen hoidon palvelurakenteen muuttaminen.
Osavuosikatsauksen väestöosuuksien laskennassa käytetty kesäkuun 2014 väestöennustetta. |
Turvataan aktiivinen elämä toimintakykyä ylläpitävillä palveluilla | ||||||||
Mittari ja toimenpide |
Lähtötaso/ vuosi |
Toteutunut 2012 |
Toteutunut 2013 | TA 2014 | Toteutunut 31.7.2014 | Ennuste | ||
Ympärivuorokautiseen hoitoon siirtyvien keski-ikä myöhentyy strategiakauden aikana |
83 v/ 2008 |
83v 10kk |
84v 8kk
|
84v 5kk |
84v 2kk |
84v 5kk |
| |
| ||||||||
| ||||||||
Toimenpide: Kehitetään laaja-alaista palveluohjausta ja vanhusneuvolatoimintaa. Hyödynnetään ja kehitetään muiden toimijoiden kanssa toimintakykyä, elämänlaatua ja terveyttä ylläpitäviä toimintoja.
| ||||||||
Kotona asuvien +75-vuotiaiden määrä kasvaa |
88,9%/ 2008 |
89,6% |
89,7 % |
90% |
89,8 % |
90,0% |
| |
| ||||||||
| ||||||||
Toimenpide: Kehitetään laaja-alaista palveluohjausta ja vanhusneuvolatoimintaa. Hyödynnetään ja kehitetään muiden toimijoiden kanssa toimintakykyä, elämänlaatua ja terveyttä ylläpitäviä toimintoja.
Osavuosikatsauksen väestöosuuksien laskennassa käytetty kesäkuun 2014 väestöennustetta. |
Uudistamisohjelman mukaisten toimenpiteiden sitovat kokonaisvaikutukset
Toimielin | TA 2014 | Toteutunut/Arvio 31.7.2014 | Ennuste |
Sosiaali- ja terveyslautakunta | 5,810 Milj € | 1,75M€ | 3M€ |
Toimielinkohtaiset tiedoksi annettavat tunnusluvut
| 2010 | 2011 | 2012 | 2013 | 2014 | Toteutunut 31.7.2014 | Ennuste 31.12.2014 |
65 vuotta täyttäneiden ikävakioidut deflatoidut kustannukset väestöä kohti vuodessa | 7 557€ | 7 154€ | 6 995€ | 7157 € | .. | .. | .. |
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin maksuosuus (M€) | 147,6M€ | 150,7M€ | 158,1M€ | 174,4M€ | 177,3M€ | .. | + 6% 184,8M€ |
Terveysasemien peittävyys | .. | 45 % | 40,5 % | 40,5 % | 41 % | 41,5 % | 42 % |
Yli 500 pv työttömyysetuutta saaneet (ns. Kela-lista) | .. | 2503 | 2 521 | 2 995 | 2500 | 3548 | .. |
Toimeentulotuen piirissä olevat kotitaloudet | 9 347 | 9 056 | 9 506 | 9500 | 9500 | .. | .. |
Terveydenhuollon ikävakioidut kustannukset/asukas (perusth ja erikoissh) € (Suurten kaupunkien vertailu) | 2070 | 2135 | 2168 | 2 306 | .. | .. | .. |
Perusterveydenhuollon kustannukset / 0-6 vuotias lapsi | 471 | 499 | 517 | 492 | .. | .. | .. |
Toimielimen määrärahat
TP= Tilinpäätös/TAM= Talousarvio muutoksin/ SL = Suunnitteluluku / HKE = Hallintokuntien ehdotus / TA = Kaupunginvaltuuston hyväksymä talousarvio / *Luvut ovat vertailukelpoistettu organisaatiomuutoksista sekä sisältävät talousarviomuutokset vuoden 2013 aikana
Määrärahat tulos-/palvelualueittain 1 000 € |
| TP 2013 | TAM 2014 | Toteutunut 31.7.2014 | Ennuste 31.12.2014 |
Sosiaali- ja terveyslautakunta | Toimintakate |
| -601 789 | -348 532 | -610 612 |
| Menot |
| 675 947 | 390 488 | 688 169 |
| Tulot |
| 74 158 | 41 956 | 77 557 |
Erikoissairaanhoidon palvelut | Toimintakate |
| -217 336 | -129 925 | -226 850 |
| Menot |
| 221 130 | 131 651 | 230 494 |
| Tulot |
| 3 794 | 1 726 | 3 644 |
Kuntoutumispalvelut | Toimintakate |
| -72 615 | -42 302 | -75 465 |
| Menot |
| 77 024 | 45 771 | 80 833 |
| Tulot |
| 4 409 | 3 470 | 5 368 |
Perusterveydenhuollon palvelut | Toimintakate |
| -38 655 | -21 406 | -38 652 |
| Menot |
| 48 976 | 27 463 | 49 071 |
| Tulot |
| 10 321 | 6 057 | 10 418 |
Sosiaalityönpalvelut | Toimintakate |
| -78 989 | -48 342 | -80 906 |
| Menot |
| 99 400 | 57 936 | 101 516 |
| Tulot |
| 20 411 | 9 594 | 20 611 |
Toimialan hallinto | Toimintakate |
| -70 387 | -36 665 | -66 386 |
| Menot |
| 71 062 | 38 638 | 69 196 |
| Tulot |
| 675 | 1 973 | 2 810 |
Vanhuspalvelut | Toimintakate |
| -123 807 | -69 854 | -122 352 |
| Menot |
| 158 356 | 89 028 | 157 059 |
| Tulot |
| 34 549 | 19 175 | 34 707 |