Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö, luvat ja valvonta 
Valvontajohtaja1515.11.2024 

5287-2024 (01 01 00)

Hortonomin viran (vak. nro 607061) täyttäminen

Valvontajohtaja Leena Salmelainen 15.11.2024:

Luvat ja valvonnan palvelualueen rakennusvalvonnan vastuualueella on tarkastusyksikkö, jonka hortonomin tehtäviin kuuluu rakennusvalvonnalta haettavien maisematyölupien valmistelu ja päätöksenteko. Lisäksi hortonomi ohjaa ja neuvoo asiakkaita erityisesti puunkaatoon liittyvissä kysymyksissä ja avustaa rakennusvalvonnan muita lupavalmistelijoita rakennuslupiin liittyvien piha- ja maisemasuunnitelmien arvioinnissa.

Turun kaupungissa on ollut 14.8.-4.9.2024 haettavana toistaiseksi voimassa oleva hortonomin virka (vak. nro 607061). Viran kelpoisuusvaatimuksena on hortonomin tutkinto.​

Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Tehtävään valittavan henkilön on esitettävä todistus terveydentilaa koskevasta selvityksestä (työhöntulotarkastus). Tehtävään valinta edellyttää, että em. selvityksen perusteella hakija voidaan katsoa soveltuvaksi tehtävään.

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa haki 18 hakijaa, joista 11 hakijaa täytti viran kelpoisuusvaatimukset (oheismateriaali 1). Koulutuksen, työkokemuksen ja hakemuksessa esille tuodun osaamisen pohjalta haastatteluihin kutsuttiin anonyymin ansiovertailun perusteella neljä hakijaa. Haastatteluun kutsutut henkilöt olivat Heli Karjula, Nunnu Roselli, Satu Vavuli ja Susanna Vainiola. Henkilöt haastatteli valvontajohtaja Leena Salmelainen, rakennusvalvontapäällikkö Annika Alppi ja tarkastuspäällikkö Andreas Salonen.​

Haastatelluista hakijoista Roselli, Vavuli ja Vainiola kutsuttiin soveltuvuusarviointiin.

​Valintaan johtava ansiovertailu on tehty kokonaisarvioinnilla, jossa on otettu huomioon hakijoiden koulutus, haettavana olleen tehtävän kannalta merkittävä työkokemus sekä hakijan ominaisuudet, tiedot ja taidot, jotka ovat eduksi tehtävien hoitamisessa. Kokonaisarviointi on perustunut viranhakuun liittyviin hakemusasiakirjoihin, tehtyihin haastatteluihin ja soveltuvuusarviointiin.

​Tehdyn kokonaisarvion tuloksena todetaan, että hortonomi Nunnu Rosellilla on rakennusvalvonnan hortonomin virkaan vaadittu kelpoisuus ja tehtävässä edellytettävä osaaminen. Roselli on hoitanut kyseistä virkaa sijaisena ja avoimen viran hoitajana ja tuntee siten tehtävän sisällön. Hän on hoitanut virkaa menestyksekkäästi.

​Kokonaisarvioinnin perusteella Roselli katsotaan ansioituneimmaksi ja soveltuvimmaksi hortonomin virkaan.

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden hallinnonjärjestämispäätöksen 53 §:n mukaan palvelualueen johtaja ottaa alaisensa henkilökunnan lukuun ottamatta vastuualueiden päälliköitä.

Oheismateriaali 1​ Hakijayhteenveto (tietosuojalain mukaan ei verkkojulkinen)

Oheismateriaali 2​ ​Ansiovertailumuistio (tietosuojalain mukaan ei verkkojulkinen​)

Valvontajohtaja Leena Salmelainen:

Päätös​​Päätin ottaa toistaiseksi voimassa olevaan hortonomin virkaan (vak. nro 607061) hortonomi Nunnu Rosellin sillä edellytyksellä, että hän esittää työnantajalle todistuksen terveydentilaa koskevasta selvityksestä kuuden viikon kuluessa tämän päätöksen tiedoksisaannista, ja että em. selvityksen perusteella Nunnu Roselli voidaan katsoa soveltuvaksi tehtävään.

Koska Roselli on hoitanut virkaa sijaisena ja avoimen viran hoitajana yli yli 6 kuukautta, virkasuhteessa ei noudata kuuden (6) kuukauden koeaikaa. ​

Leena Salmelainen

valvontajohtaja​

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoHakijat
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedKonsernihallinto, henkilöstöohjaus
tiedKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat
tiedRakennus- ja lupalautakunta
tiedHidén Anne
tpvSalonen Andreas