Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Rakennus- ja lupalautakunta20410.10.20242

8133-2017 (244)

Lausunnon antaminen Turun hallinto-oikeudelle / Toimenpidepyyntö, Kesätuulenpolku (2017-34)

Tiivistelmä:

Rakennus- ja lupalautakunnan päätöksestä koskien Kesätuulenpolun asukkaiden ja Pohjatalon laituriperinneyhdistys ry:n välistä kiistaa venevalkaman käytöstä ja ylläpidosta on valitettu Turun hallinto-oikeuteen. Turun hallinto-oikeudelle ehdotetaan annettavaksi lausunto, jonka mukaan valitus tulee hylätä.

Rlupalk § 204

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus, rakennusvalvonta, valvontajuristi Esa Mettälä 7.10.2024:​

Kuvaus asiasta

Rakennusvalvontaviranomaisella on ollut ratkaistavanaan toimenpidepyyntö, joka on koskenut mm. Suvivalkaman venevalkaman alueella kulkemista, pysäköintiä, laiturin käyttöä ja veneluiskan käyttöoikeutta. Rakennus- ja lupalautakunta on tehnyt asiassa päätöksen 5.9.2019. Tästä päätöksestä valitettiin Turun hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus puolestaan teki asiassa päätöksen, jossa valitus jätettiin osittain tutkimatta, mutta veneluiskan edessä olevan ketjun osalta hallinto-oikeus kumosi rakennus- ja lupalautakunnan päätöksen ja palautti asian tältä osin lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

Asiaa on tämän hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen yritetty ratkaista kehotuksin ja toistuvilla valvontakäynneillä. Rakennusvalvonnan näkemys on, että veneluiska on ollut asemakaavan edellyttämällä tavalla vapaasti yleisessä käytössä, eikä asiassa ole ollut enää tarpeen eikä perusteita ryhtyä hallintopakkotoimiin.​

Tämän takia rakennus- ja lupalautakunta on tehnyt 4.7.2024 § 160 päätöksen, jonka mukaan asiassa ei ole perustetta ryhtyä enempiin toimenpiteisiin,​ ja asian käsittely tältä osin päättyy.​

Valitus

Toimenpidepyynnön tehnyt on valittanut rakennus- ja lupalautakunnan päätöksestä 4.7.2024 § 160 Turun hallinto-oikeuteen, joka on pyytänyt rakennus- ja lupalautakunnan lausuntoa valituksen johdosta.​

Valituksessa on esitetty, että kyse on monelta osin vuokrasopimuksen rikkomisesta, ja Turun kaupungin rakennusvalvonnan pitäisi valvoa sopimuksen noudattamista. Tältä osin voidaan todeta, että rakennusvalvontaviranomaisen tehtäviin ei kuulu kaupungin vuokrasopimusehtojen valvonta, eikä rakennusvalvontaviranomaisella ole toimivaltaa ryhtyä toimenpiteisiin, vaikka joku sopimuksen osapuolista ei noudattaisi sopimusta.​

Tältä osin asia on ohjattu jo vuosia sitten vuokrasopimusta valvovalle taholle kaupungissa. Rakennusvalvontaviranomaisella ei myöskään ole toimivaltaa määrätä kaupunkia maanomistajana valvomaan vuokrasopimuksen ehtojen noudattamista.​

Veneluiskaa lukuun ottamatta, muiden valituksessa esiin tuotujen seikkojen osalta tilanne on sama kuin aikaisemmin. Rakennusvalvontaviranomainen on arvioinut ensinnäkin, onko kyseessä seikka, johon sillä voisi olla toimivalta puuttua. Siltä osin kuin on todettu, että voisi olla kyseessä asia, johon rakennusvalvontaviranomaisella on mahdollista puuttua, on viranomainen sille kuuluvan harkintavallan puitteissa toistaiseksi päättänyt olla ryhtymättä hallintopakkotoimiin.​

Tällainen asia on mm. yli kuusi metriä pitkät veneet. Rakennusvalvontaviranomaisella on toimivalta myöntää asemakaavamääräyksistä vähäisiä poikkeuksia rakennusluvan yhteydessä. Veneiden laiturissa säilyttäminen ei vaadi rakennuslupaa, joten asia ei tule arvioitavaksi lupamenettelyn kautta. Venevalkamaa koskeva veneiden kokoa rajoittava kaavamääräys perustuu suurempien veneiden ympäristövaikutuksiin. Määräyksellä on tarkoitus ja tarpeen kieltää ympäristön kannalta liian suurilla veneillä liikkuminen alueella. Määräyksen tavoitteen toteutumiseen ei vaikuta se, jos jokin vene hieman ylittää sallitun pituuden. Myös venevalkaman sijainti sinänsä jo estää todella suurilla veneillä liikkumisen. Lisäksi, kuten edellä on todettu, kaavamääräyksistä voidaan sallia poikkeamisia.

Rakennusvalvontaviranomainen on suhteutetun valvonnan periaatteen ja yleisen edun kannalta harkinnut oikeaksi olla puuttumatta hallintopakkotoimin hieman yli kuusi metriä pitkän veneen säilytykseen laiturissa. Yleinen etu vaatii valvonnan resurssien kohdistamista merkitykseltään paljon suurempiin ja vakavampiin rikkomuksiin.

Vastaava arviointi on tehty vuokra-alueella säilytettävien ponttoonilaitureiden osalta.

Veneluiskan vapaan käytön osalta asiaa on valvottu ja kuten valituksenalaisessa päätöksessä on perusteltu, tältä osin on todettu luiskan olevan vapaassa käytössä. Valituksessa viitattu kaupungin (viranomaisen) perustelu siitä, että asiasta ei ole tullut yhteydenottoja, viittaa nimenomaan veneluiskan vapaaseen käyttöön. Muilta osinhan asia ei ole ollut enää edes käsittelyssä ja valvottavana, edellä mm. yli kuusi metriä pitkien veneiden osalta mainituin perustein. Veneluiskan osaltakin yhteydenottojen puuttuminen on ollut vain yksi arviointiperuste, joka on tukenut muita havaintoja. Tärkein peruste on ollut tarkastusinsinöörin havainnot eli viranomaisen paikan päällä suorittamat tarkastuskäynnit.

Valituksessa viitataan yhdistyksen sääntöihin luiskan lukitsemisesta, mutta todetaan kuitenkin myös, että ketju on pääosin auki. Säännöt voivat olla ensinnäkin vanhentuneet, on melko tavallista, että yhdistyksen sääntöjä ei juuri muuteta, vaikka tosiasiassa toiminta olisi muuttunut ja jokin yhdistyksen sääntöjen kohta tältä osin vanhentunut. Lisäksi sääntö itsessään ei myöskään riitä hallintopakkotoimen perusteeksi, tosiasiallinen toiminta ja tilanne on ratkaisevaa.

Luiskan kohdalla meressä on valitukseen liitetyn kuvan perusteella laituri ja sen vieressä soutuvene. Nämä eivät kuitenkaan, toisin kuin luiskan lukitseminen, täysin estä veneluiskan vapaata käyttöä sen tarkoitukseen. Vähintään soutuvene on helposti siirrettävissä, mikäli siirtäminen on tarpeen.​

Kaikkiin toimenpidepyynnössä esitettyihin asioihin on annettu vastaus valituksenalaisella lautakunnan päätöksellä 4.7.2024 § 160, jossa on todettu, että asian käsittely päättyy, koska viimeisenä valvottavana asiana ollut veneluiskan vapaa käyttö on toteutunut.

Rakennusvalvontaviranomainen katsoo, että rakennus- ja lupalautakunnan päätöksessä 4.7.2024 § 160 esitetyin perustein​ veneluiskan vapaata käyttöä ei ole estetty. Valituksessakin on todettu, että veneluiskan ketju on pääsääntöisesti auki. Valituksessa esiin tuodut uudet seikat eivät estä veneluiskan käyttöä ja edellä viitatun suhteutetun valvonnan periaatteen ja yleisen edun kannalta näiden osalta kyse on korkeintaan sellaisesta vähäisestä haitasta luiskan käytölle, johon ei ole aihetta hallintopakkokeinoin puuttua.

Edellä esitetyin perustein rakennus- ja lupalautakunta katsoo, että valitus tulisi hylätä.

Valvontajohtaja Leena Salmelainen:

Ehdotus​Rakennus- ja lupalautakunta päättää antaa Turun hallinto-oikeudelle edellä olevan ehdotuksen mukaisen lausunnon.​

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

lausTurun hallinto-oikeus