Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Peruspalvelulautakunta | 441 | 19.12.2012 | 16 |
13657-2012 (419)
Suomen kuuden suurimman kaupungin toimeentulotuki vuonna 2011
Tiivistelmä:
Toimeentulotukea saaneiden kotitalouksien lukumäärä väheni Vantaalla ja Turussa, mutta kasvoi kaikissa muissa kaupungeissa vuodesta 2010 vuoteen 2011. Tukea saaneiden henkilöiden osuus väestöstä on puolestaan noussut jälleen vuoden 2004 tasolle. Lisäksi yksinäisten osuus toimeentulotukea saavista kotitalouksista on jatkanut kasvuaan. Kuusikossa nuorten alle 25-vuotiaiden ja erityisesti nuorten opiskelijoiden osuus toimeentulotuen saajista on kasvanut 6,4 prosenttiin. Toimeentulotuen kustannukset ovat aikavälillä 2005 - 2010 nousseet viidestä kymmeneen prosenttia vuosittain. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen kustannukset sekä kotitaloutta että henkilöä kohden ovat Kuusikko-kaupungeissa pysyneet keskimäärin lähes samana.
Perla § 441
Avohuollon sosiaalityön toimistopäällikkö Minna Virta 27.11.2012:
Toimeentulotuki on ollut Kuusikko-työn alusta lähtien mukana vertailuissa. Vertailun kohteena ovat ensisijaisesti toimeentulotuen asiakasmäärän ja -rakenteen sekä myönnetyn toimeentulotuen määrän muutokset.
Liite 1 Kuuden suurimman kaupungin toimeentulotuki vuonna 2011
Toimeentulotukea saaneet kotitaloudet ja henkilöt ja taustatiedot:
Vuonna 2011 oli Kuusikko-kunnissa 89 894 toimeentulotukea saanutta kotitaloutta (90 075 vuonna 2010), joissa oli 136 640 (135 918) henkilöä Toimeentulotukea saaneiden kotitalouksien lukumäärä väheni Vantaalla ja Turussa, mutta kasvoi kaikissa muissa kunnissa.
Kuusikko-kunnissa vuoden 2011 toimeentulotuen kotitalousmäärä oli yli kuusi prosenttia suurempi kuin vuonna 2005. Turussa asiakasmäärä on tällä ajanjaksolla sen sijaan laskenut noin 13 %. Pääosin tähän on syynä siirtyminen keskitettyyn toimeentulotuen myöntämiseen ja sen myötä toiminnan tehostumiseen.
Yksinäisten osuus toimeentulotukea saavista kotitalouksista on jatkanut kasvuaan Kuusikko-kaupungeissa. Lisäksi vuoden jokaisena kuukautena toimeentulotukea saaneita kotitalouksia oli suhteellisesti eniten Helsingissä (27 %) ja Vantaalla (22,8 %). Keskimäärin Kuusikko-kunnissa oli koko vuoden toimeentulotukea saaneita 20 %, mutta poikkeuksellisen alhainen osuus oli Turussa (8,2 %) ja Tampereella (11 %).
Vertailukuntien toimeentulotuen saajista noin 6 % työssäkäyviä. Työttömät olivat ylivoimaisesti suurin ryhmä yli keskimäärin 60 prosentin osuudella. Nuorten alle 25-vuotiaiden joukossa korostuu opiskelijoiden osuus; opiskelijoita oli yli neljäsosa tuensaajista.
Riski joutua toimeentulotuen tarpeeseen kohdistuu nimenomaan vähimmäisetuuksien varassa eläviin. Työmarkkinatuen ja asumistuen saajien osuus säilyi lähes ennallaan edellisvuoteen verrattuna. Ansiosidonnaisen päivärahan osuus pieneni entisestään vuodesta 2010 ollen hieman alle 8 prosenttia Kuusikko-kaupungeissa keskimäärin. Tulottomia kotitalouksista oli noin 19 prosenttia. Tulottomien osuus vaihteli Helsingin lähes 25 prosentista Turun vajaaseen 10 prosenttiin.
Toimeentulotuen kustannukset:
Toimeentulotuen vuosikustannukset kotitaloutta kohti olivat vuonna 2011 keskimäärin 3 123 euroa. Kustannukset kotitaloutta kohden kasvoivat Kuusikko-kaupungeissa lähinnä Espoossa ja Vantaalla, muissa kunnissa kustannukset joko hieman laskivat tai pysyivät ennallaan, Turussa kustannukset laskivat kuudella prosentilla.
Toimeentulotuen kustannukset ovat aikavälillä 2005 – 2010 nousseet viidestä kymmeneen prosenttia vuosittain. Nyt ensimmäistä kertaa moneen vuoteen kustannukset sekä kotitaloutta että henkilöä kohden ovat Kuusikko-kaupungeissa pysyneet keskimäärin lähes samana, jopa hieman laskeneet.
Kuusikon kaupungeissa toimeentulotuen kokonaiskustannukset kasvoivat vuonna 2009 lähes neljänneksellä. Nousu jatkui vuonna 2010, mutta vauhti hidastui. Vuodesta 2010 vuoteen 2011 kustannukset eivät enää juurikaan kasvaneet Espoota lukuun ottamatta. Turussa kustannukset jopa laskivat lähes yhdeksän prosenttia. Turussa toimeentulotuessa hyväksyttäviä enimmäisvuokria ei ole korotettu moneen vuoteen, mikä puolestaan saattaa selittää Turun kustannuskehitystä.
Kustannukset kunnan asukasta kohden kääntyivät Oulua lukuun ottamatta selvään kasvuun vuonna 2008. Taustalla on toimeentulotukea saavien kotitalouksien ja henkilöiden lukumäärän kasvu yli kymmenellä prosentilla vuodesta 2008 vuoteen 2009. Kustannusten kasvu taittui vuonna 2010 ja kustannukset ovat vuoteen 2011 lievästi laskeneet kaikissa muissa Kuusikko-kunnissa paitsi Espoossa.
Perustoimeentulotuen osuus kustannuksista oli korkein Turussa (86,9 %) ja pienin Oulussa (75 %). Pääkaupunkiseudun kunnissa täydentävän toimeentulotuen osuus oli suurempi kuin muissa kunnissa. Kaupungeilla on jonkin verran erilaisia käytäntöjä siinä, mihin tarkoituksiin myönnetään täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea.
Hallituksen esityksessä toimeentulotukilain muutoksiksi vuonna 2000 määriteltiin ehkäisevän toimeentulotuen tavoitetasoksi 3,3 % varsinaisen toimeentulotuen määrästä. Vuonna 2011 tavoitetasolle ylsivät Oulun lisäksi Helsinki ja Turku.
Työttömyys toimeentulotuen tarpeeseen vaikuttavana tekijänä:
Työttömien määrä lisääntyi Kuusikko-kunnissa vuodesta 2008 vuoteen 2009 noin 37 prosentilla, pääkaupunkiseudun kunnissa ja Turussa Kuusikon keskiarvoa enemmän. Koko Suomessa työttömien määrä kasvoi tuolloin vajaat 30 prosenttia. Tämän jälkeen työttömien lukumäärä ja työttömyysaste ovat laskeneet, vuodesta 2009 vuoteen 2010 seitsemän prosenttia ja vuodesta 2010 vuoteen 2011 nelisen prosenttia.
Espoossa työttömyysaste alittaa selvästi muiden Kuusikko-kaupunkien sekä koko maan tason. Myös Helsingissä ja Vantaalla työttömyysaste on alempi kuin Kuusikossa ja Suomessa keskimäärin. Turussa, Oulussa ja Tampereella työttömyysaste on sekä muuta Kuusikkoa että koko maata korkeammalla, 12,8 – 13,3 prosentin tasolla.
Yli 500 päivää työmarkkinatukea saaneiden määrä väheni Kuusikossa neljänneksellä vuodesta 2006 vuoteen 2009, mutta vuonna 2010 suunta kääntyi kasvuun. 500 päivää tukea saaneiden määrä kasvoi kaikissa Kuusikko-kunnissa paitsi Helsingissä ja Espoossa, Oulussa tilanne pysyi lähes ennallaan. Vantaalla, Turussa ja Tampereella kasvua oli 3 – 4 prosenttia.
Nuorisotyöttömien osuus työttömistä työnhakijoista oli Kuusikko-kunnissa vuonna 2011 11,5 prosenttia.
Toimeentulotukipäätökset ja muutoksenhaut:
Kuusikkokunnissa tehtiin yli 630 000 toimeentulotukipäätöstä vuonna 2011, noin neljä prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Kotitaloutta kohti tehtiin vuonna 2011 keskimäärin 6,6 päätöstä vuodessa. Päätösten määrä taloutta kohti kasvoi lähes kaikissa Kuusikko- kaupungeissa.
Muutoksenhakuja tehtiin Kuusikko-kaupungeissa vuonna 2011 keskimäärin 0,4 prosenttiin päätöksistä. Muutoksenhakujen määrät nousivat Helsingissä ja Tampereella. Tampereella, jossa kielteisten päätösten osuus nousi jo toisena peräkkäisenä vuonna 2,2 prosenttiyksiköllä, muutoksenhaut nousivat 0,2 prosenttiyksiköllä.
Peruspalvelujohtaja Riitta Liuksa:
EhdotusPeruspalvelulautakunta merkitsee tiedokseen raportin Kuuden suurimman kaupungin toimeentulotuki vuonna 2011.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
tiedVirta Minna
tiedVisa Leila
Liitteet:
Perla § 441
Liite 1:Kuuden suurimman kaupungin toimeentulotuki vuonna 2011