Palvelujohtajat Sirpa Kuronen, Maisa Kuusela ja Seija Arve 15.6.2012:
Ydinprosessikohtainen tarkastelu
Lasten ja nuorten kasvun tukeminen
Ydinprosessin palvelut toteutuvat toukokuun raportoinnin mukaan pääasiassa sopimusten mukaisesti ja toiminnan tiedot noudattavat pääasiassa huhtikuussa raportoitua. Kouluikäisten palveluissa näkyy palvelujen keskittyminen lukukausien aikaan, kesä tasaa toteutumaprosentteja. Lastensuojelutarpeen arvioinneista edelleen vain noin puolet pystytään tekemään palvelutakuun määräajassa. Lastensuojelun lisävakanssit oletettavasti helpottavat hieman tilannetta. Huostaanottojen määrä on kasvanut ja lähenee viimevuotista ennätystasoa. Perhehoito lisääntyy edelleen suotuisalla tavalla. Perhehoidon lisääminen on merkittävin tapa, jolla lastensuojelun ja koko ydinprosessin budjetin ylitysuhkaa saadaan pienennettyä.
Henkilöstön rekrytointiongelmat ovat vaarantaneet nuorisopsykiatrian sopimustavoitteiden toteutumisen erikoissairaanhoidossa. Tilanteen toivotaan helpottuvan syksyllä, kun käytössä on enemmän omaa lääkäripanosta. Puheterapiassa on edelleen saatavuusongelmia.
Nuorten aikuisuuden vahvistaminen
Ydinprosessin palvelut toteutuvat pääasiassa sopimusten mukaisesti. Merkittäviä muutoksia huhtikuun raportointitilanteeseen ei ole. Jälkihuollon asiakasmäärän kasvu yli 60 nuorella on ollut tiedossa. TALK-jatkohankkeen käynnistäminen mahdollistaisi nuorten siirtymisen laitossijoituksista tuettuun asumiseen ja vaikuttaisi merkittävästi myös jälkihuollon kustannuksiin.
Palvelujen saatavuudessa on ongelmia opiskelijaterveydenhuollossa.
Itsenäisesti selviytyvien toimintakyvyn turvaaminen
Ydinprosessin palvelut toteutuivat pääasiassa sopimusten mukaisesti. Toimeentulotuen määrä on lisääntynyt jonkin verran, samoin toimeentulotukea saavien kotitalouksien määrä. Mielenterveyskuntoutujien palveluasumisessa kevyempiin palveluluokkiin siirtyminen ei ole toteutunut toivotusti. Päihdeongelmaisten palveluasumisen tarve on laskusuunnassa verrattuna edelliseen vuoteen.
Perusterveydenhuollossa suurin ongelma on hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa, yli 6 kk jonottaneita on edelleen runsaasti. Suun terveydenhuollon oma toiminta on tässä vaiheessa vasta hiukan lisääntynyt, koska uudet vakanssit ovat vasta täyttymässä. Ostopalvelukäynnit ovat osittain korvanneet puuttuvaa palvelutarjontaa.
Sairaanhoitopiirin käyttö on laskenut.
Kuntoutumispalveluissa erityisesti erityishuoltopiirin menot ovat kasvaneet samalla kun vammaispalveluiden asumispalveluiden lisäämiseen on painetta. Tavoitteena on vähitellen luopua kehitysvammaisten henkilöiden laitoshoidosta kokonaan. Tätä kehitystä tulee koordinoida hallitusti kustannusten hillitsemiseksi. Työmarkkinatuen kuntaosuuden korotus on lisännyt kustannuksia.
Ikäihmisten elämänlaadun turvaaminen
Toiminnan muutokset ydinprosessin toimintaan liittyvillä tulosalueilla ovat suhteellisen pieniä verrattuna edellisen kuukauden toimintalukuihin.
Perusterveydenhuollossa ikäihmisten terveysasemakäynnit ovat edelleen alhaiset tavoitteeseen verrattuna. Hammashuollossa ikäihmisten käynnit kohdentuvat erityisesti opetushammashoitolaan ja suuhygienisteille.
Erikoissairaanhoidossa sisätautien ja neurologian avohoitokäynnit kohdentuvat enenevässä määrin omaan toimintaan. Vuodeosastojen hoitojaksot ovat lyhentyneet jonkin verran aikaisempaan seuranta-ajankohtaan verrattuna. Sairaanhoitopiirin lukujen mukaan myös sekä avohoitokäyntien että hoitopäivien määrä on pysynyt alhaisempana ja on tavoitteen mukaista.
Kuntoutumispalvelujen osalta lääkinnällisen kuntoutuksen toteutuma on edelleen hyvinkin yli tavoitteen.
Vanhuspalveluissa kotihoidon palveluluokkien välinen muutos ei ole lähtenyt toteutumaan ja kotihoidon osuus + 75-vuotiaiden ikäryhmässä on hieman laskenut. Ympärivuorokautisen hoidon sisäinen rakenne on laitospainotteinen ja tehostetun palveluasumisen osuuden ollessa edelleen suhteellisen matala.
Sosiaali- ja terveystoimi, palvelutuotantojohtaja Petri Virtanen, 17.6.2012:
Palvelutuotannon seurantaraportti tammi-toukokuulta
Seuraavassa tarkastellaan tiivistetysti kunkin tulosalueen keskeisiä toiminnallisia tuloksia (1-5/2012), työvoiman käyttöä (1-4/2012) ja taloutta (1-5/2012).
Sosiaalityön tulosalue
- Tulosalueella on käynnistetty toimenpiteitä, jotka liittyvät maalis- ja huhtikuussa tehtyihin päätöksiin koskien lastensuojelun palvelurakennetta. Uudet lastensuojelun vakanssit otetaan käyttöön välittömästi ko. vakanssien tultua lainvoimaisesti perustetuksi. Alkuvuoden huostaanottojen määrät enteilevät huostaan otettujen määrän pysyvän kuluvana vuonna viime vuoden tasolla. Tästä syystä panostus ehkäiseviin ja avohuollon palveluihin on välttämätöntä.
- Työvoiman käytön lisäys on johtunut lähinnä Lakkatien erityislastenkodissa loppuvuodesta käyttöön otetuista vakansseista
- Talouden osalta ylityspaineet johtuvat lähinnä lastensuojelun ostopalveluista ja toimeentulotuesta. Kasvupaineet perustoimeentulon kustannusten kasvussa ovat jatkuneet koko alkuvuoden. Lastensuojelun ostopalvelujen osalta tilanne on ollut alun perin tukala, koska kuluvan vuoden talousarvioon varattu summa on selvästi pienempi kuin viime vuoden tilinpäätösluku.
Perusterveydenhuollon tulosalue
Terveysasemilla on panostettu erityisesti akuuttihoitoon, koska näin menetellen on haluttu vähentää päivystyksen käyttöä. Vuoden 2012 terveysasemien tavoiteluvuissa on sisällä lääkärien käynnin korvaavat puhelut, kuten on ollut vuosina 2009-2010 ja 2011. Nyt kun toteutumaluvut tulevat suoraan AvoHilmosta niin käynnit ovat siis vain kasvotusten tapahtuneita käyntejä, joten tavoitelukujen ja tapahtuneiden lukujen välillä on epäsuhta, joka tullaan korjaamaan seurannassa ja tilausdokumenteissa. Todellisuudessa tammi-toukokuussa terveysasemilla on tuotettu 3000 lääkärikäyntiä enemmän ja 576 hoitajakäyntiä enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuonna 2011. Ehkäisevän terveydenhuollon prosessin tunnusluvut ovat tilausten mukaisia. Suun terveydenhuollossa hoitotakuurajan ylittäneiden määrä on edelleen korkea, mutta tilanteen odotetaan helpottuvan syksyä kohti mentäessä. Tämä johtuu kevään ja kesän aikana tapahtuneista suun terveydenhuollon uusien vakanssien täysimittaisesta käyttöönotosta.
- Työvoiman käytön lisäys johtuu lähinnä neuvola-asetuksen perusteella saatujen uusien vakanssien käyttöönotosta ja edellä mainittujen suun terveydenhuollon vakanssien käyttöön otosta
- Tulosalueen vuoden 2012 talousarvio on nettoluvultaan hivenen pienempi kuin vuoden 2011 tilinpäätös, jonka vuoksi budjetin ylitysuhka on merkittävä
Erikoissairaanhoidon tulosalue
- Palvelut on pystytty tuottamaan hoitotakuun puitteissa. Kriittisintä hoitotakuun saavuttaminen on ollut edelleen lasten ja nuorten psykiatriassa vaikean lääkärivajeen johdosta. Sairaanhoitopiirin käyttö on ollut laskevaa koko alkuvuoden. Siirtoviivemaksujen osalta voi todeta, että huhti-toukokuussa käynnistynyt Kaskenlinnassa toimiva kuntoutumisyksikkö toiminnassaan onnistuen pystyy vähentämään siirtoviivemaksuja.
- Työvoiman käytön osalta ei oleellisia muutoksia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.
- Talouden osalta merkittävin palvelutuotannon ylimenouhka johtuu sairaanhoitopiirin maksuista. Sairaanhoitopiirin budjetin ylitysennuste on jo viime syksynä ennakoitu 8,3 milj. euroksi. Se muodostuu 3,3 milj. euron erosta sairaanhoitopiirin itsensä budjetoimaan Turun maksuosuuteen ja 4,5 milj. euron ennakoiduista siirtoviivemaksuista. Korotettu siirtoviivepäivämaksu yli 3 siirtoviivepäivältä ja arvioiden 25-30 potilaan viikoittainen järjestelyjono merkitsee talousarvion n. 4,5 M€:n ylitysuhkaa.
Kuntoutumispalvelujen tulosalue
- Toiminnan tunnusluvut tuotannon osalta vastaavat tilausta. Jono-, hoito- ja palvelutakuiden toteutumisesta voidaan sanoa, että fysiatria, lastenneurologia ja vammaispalvelut ovat hoito- ja palvelutakuussa. Puheterapiajonot ovat: lapset 13 kk ja aikuiset 4 kk. Ei-kiireellinen fysioterapiajono on yli puoli vuotta. Vammaispalveluiden jono asumispalveluihin on noin 20 henkilöä
- Työvoiman käytön osalta ei oleellisia muutoksia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.
- Talouden osalta merkittävimmät ylityspaineet johtuvat työmarkkinatuen kuntaosuudesta ja vammaispalvelujen asumispalveluista.
Vanhuspalvelujen tulosalue
- Tulosalueella on käynnissä muutos, jossa resursseja siirretään laitoshoidosta kotiin annettaviin palveluihin. Strategian mukainen painopisteen muutos kolmanteen ja neljänteen palveluluokkaan ei ole vielä onnistunut kotihoidossa ja tämä johtuu monista syistä, muun muassa henkilöstövajeesta ja todennäköisesti myös keväällä tehdyistä kotihoidon asiakasmaksujen korotuksista. Ympärivuorokautisessa hoidossa ja geriatrisessa sairaalahoidossa toiminta on ollut tilausten mukaista.
- Työvoiman käytön osalta kasvu on johtunut loppuvuodesta 2011 käyttöönotetuista kotihoidon vakansseista ja sijaistyövoiman käytöstä. Kotihoidossa hoidetaan nykyisin entistä huonompikuntoisia asiakkaita, mikä edellyttää korkeata sijaistyövoiman käyttöprosenttia.
- Talouden osalta ei ole nähtävissä merkittäviä poikkeamia. Talouteen liittyen tulosalueella käynnistetään syksyllä palvelujen tuotteistamishanke, jolla tähdätään parempaan kustannustietoisuuteen, tehokkaampaan toimintaan ja asiakaslähtöisempään toimintamalliin.
Ympäristöterveydenhuollon tulosalue
- Toiminnan tunnusluvut tuotannon osalta vastaavat tilausta.
- Työvoiman käytön osalta ei oleellisia muutoksia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.
- Talouden osalta ei ole nähtävissä merkittäviä poikkeamia.
Työterveyshuollon tulosalue
- Toiminnan tunnusluvut tuotannon osalta vastaavat tilausta.
- Työvoiman käytön osalta ei oleellisia muutoksia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.
- Talouden osalta ei ole nähtävissä merkittäviä poikkeamia.
Yhteenveto
- Palvelutuotannon kokonaisuutta arvioitaessa voidaan sanoa, että tulosalueiden tuotannon tunnusluvut vastaavat pääsääntöisesti tilausta.
- Työvoiman käytön osalta kasvua on ollut alkuvuodesta 73 htv (jossa otettu huomioon kaikki mahdolliset siirrot) ja sille on kolme pääasiallista selitystä, jotka on edellä kuvattu (sosiaalityön, perusterveydenhuollon ja vanhuspalvelujen tulosalueet). Tässä yhteydessä voi todeta, että kuluvan vuoden kustannuserä palkkoihin ja palkkioihin on sama kuin viime vuoden tilinpäätöksessä, mikä heijastuu talousarvion toteutumaluvuissa. Kesäaika toivottavasti pelastaa tätä tilannetta hieman, koska kesäajan sulut ovat jossain määrin suuremmat tänä vuonna kuin viime vuonna.
- Talouden osalta uusia merkittäviä poikkeamia ei ole tullut esiin toukokuun aikana. Palvelutuotannon johtoryhmä käsittelee kokouksessaan 20.6.2012 yksityiskohtaisesti toiminnan toteutumalukuja alkuvuoden osalta, työvoiman käyttöä ja taloutta. Samassa yhteydessä käydään läpi päivitetyt versiot kevään aikana tehdyistä säästö- ja tehostamissuunnitelmista, jotka sittemmin tullaan raportoimaan peruspalvelulautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle.
- Uusista projekteista on syytä mainita Varissuolla alkusyksystä käynnistyvä pitkäaikaistyöttömiin kohdistuva hanke (2012-2015), jonka rahoittaa työ- ja elinkeinoministeriö. Ministeriö valitsi Turun mukaan tähän Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmaan kuuluvaan hankekokonaisuuteen. Palvelutuotannon näkökulmasta hanke on merkittävä, koska sen yhteydessä on tarkoitus kehittää uudentyyppinen palvelukonsepti sosiaali- ja terveyspalveluihin ko. kohderyhmälle. Hanketta on tarkoitus levittää em. vuosien kuluessa myös muihin Turun kaupunginosiin.
- Kuluvan kevään aikana on rakennettu uutta yhteistyömallia perusterveydenhuollon, kaupunginsairaalan, vanhuspalvelujen yksiköiden ja sairaanhoitopiirin ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen välillä. Tavoitteena on turvata hoitoketjujen sujuvuus. Ongelmia on alkuvuodesta ollut muun muassa sähköisessä tiedonsiirrossa.
- Huhti-toukokuun aikana käynnistettiin palvelutuotannossa sosiaali- ja terveystoimen valmiussuunnittelu, joka tähtää lainsäädännöstä tulevien vaatimusten mukaisen valmiussuunnitelman laatimiseen vuoden loppuun mennessä.
- Maalis-huhtikuussa on tehty suunnitelmat kesäajan toimintaa silmällä pitäen. Suunnitelmat on tehty yhteistyössä tulosalueiden kesken ja niistä on keskustelu sairaanhoitopiirin kanssa. Suunnitelmiin on sisältynyt tarvittavan henkilöstön rekrytointi erityisesti terveysasemille ja kaupunginsairaalaan ja esimerkiksi mahdollisuuksien selvittäminen lisäpaikkojen ostamiseen kesän kuluessa tilanteen niin vaatiessa.
Resurssijohtaja Max Lönnqvist 14.6.2012:
Tammi-toukokuun toteutuman perusteella taloudessa ei ole tapahtunut raportoitavia muutoksia.
Liite 1Toiminnan seurantaraportti tammi-toukokuu
Peruspalvelujohtaja Riitta Liuksa 18.6.2012:
EhdotusPeruspalvelulautakunta merkitsee toiminnan ja talouden seurantaraportin tammi-toukokuulta 2012 tiedoksi.