Palvelujohtajat Sirpa Kuronen, Maisa Kuusela ja Seija Arve 22.5.2012:
Ydinprosessikohtainen tarkastelu
Lasten ja nuorten kasvun tukeminen
Ydinprosessin palvelut toteutuvat 1-4/2012 raportoinnin perusteella pääasiassa sopimusten mukaisesti.
Ehkäisevässä terveydenhuollossa näkyy palvelujen kysynnän kasvu. Vauvaperheiden määrän lisääntyminen lisää asetuksen mukaisten tarkastusten määriä.
Sosiaalityön tulosalueella lastensuojelutarpeen selvityksistä edelleenkin vain puolet pystytään tekemään palvelutakuun määräajassa. Jo aiemmin olen todennut, että selvityksiin velvoittavien lastensuojeluilmoitusten lisääntyessä lastensuojelulain velvoitteeseen ei pystytä vastaamaan nykyisellä lastensuojelun palvelujen tuottamisen rakenteella. Lastensuojelun kehittämissuunnitelman mukaisilla vakanssilisäyksillä pystytään tilannetta hieman helpottamaan vuoden toisella puoliskolla. Lastensuojelun asiakkuuksien määrä on hieman laskenut viime vuoden vastaavasta. Tähän mennessä avohuolto on saanut vahvistusta entisen nuorten vastaanottokodin resurssin pohjalta käynnistetystä intensiivisen perhetuen yksiköstä. Pohjoisen sosiaalitoimiston alueella käynnistyy loppuvuoden kestävä avohuollon vaikuttavien menetelmien kokeilu, josta raportoidaan erikseen. Uusia huostaanottoja on vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, mutta päätöstä odottavia ja valmistelussa olevia huostaanottoja on runsaasti. Tämä asettaa haasteita ottaa käyttöön työmenetelmiä ja palveluja, joilla vielä huostaanottojen valmisteluvaiheessa voitaisiin tukea perheitä kasvatustehtävässä ja välttää huostaanotto. Tällaisiin palveluihin ei ole varattu vuodelle 2012 määrärahaa, mutta niiden käyttöä tulisi harkita ensisijaisena olevan lapsen edun ohella myös verraten kustannuksia mahdollisen huostaanoton tuottamiin kustannuksiin. Perhehoidon lisäämisen ohella tämä voisi olla tapa pienentää lastensuojelun kustannusten ylitysuhkaa.
Saatavuusongelmia on edelleen nuorisopsykiatriassa ja lasten puheterapiassa. Molemmissa taustalla ovat vaikeuden henkilöstön saatavuudessa. Erikoissairaanhoidon tuotantoluvuissa näkyvät myös Cygnaeuksen koulun sisäilmaongelmien aiheuttamat lisätutkimukset.
Nuorten aikuisuuden vahvistaminen
Ydinprosessin palvelut toteutuvat pääasiassa sopimusten mukaisesti.
Lastensuojelun jälkihuollossa asiakasmäärä kasvaa tänä vuonna voimakkaasti yli 60 nuoren huostaanoton päättyessä heidän täyttäessään 18. Jälkihuoltoyksikössä on jouduttu viime ajat toimimaan vajaalla miehityksellä ja osin epäpätevällä työvoimalla, joten kasvavaan asiakastarpeeseen vastaaminen tuottaa vaikeuksia. Sosiaali- ja terveystoimi on saanut STM:n Kaste 2-ohjelmasta 74.000 € nuoriin suunnattuun asunnottomuushankkeeseen (50 % rahoitus). Olisi tärkeää saada hankkeen resurssi pikaisesti jälkihuollon käyttöön. Tämä on tärkeää myös kustannusten hallinnan kannalta, jotta jälkihuollon sijoituskustannuksia pystytään välttämään.
Opiskelijaterveydenhuollon palvelujen saatavuudessa on edelleen ongelmia.
Itsenäisesti selviytyvien toimintakyvyn turvaaminen
Ydinprosessin palvelut toteutuivat pääasiassa sopimusten mukaisesti. Toimeentulotuen määrä on lisääntynyt jonkin verran, samoin toimeentulotukea saavien kotitalouksien määrä. Mielenterveyskuntoutujien palveluasumisessa kevyempiin palveluluokkiin siirtyminen ei ole toteutunut toivotusti. Päihdeongelmaisten palveluasumisen tarve näyttää olevan laskusuunnassa.
Perusterveydenhuollossa suurin ongelma on hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa, yli 6 kk jonottaneita on edelleen runsaasti. Tilastotietoja ostopalvelukäynneistä ei ole vielä saatu. Oma toiminta on viime vuoden tasolla, koska uudet vakanssit saatiin perustettua vasta maaliskuun alussa ja täyttöprosessi on vasta käynnissä.
Sairaanhoitopiirin käyttö on laskenut hieman mutta tarkempi ennuste talouden kehittymisestä saadaan sairaanhoitopiiriltä kesäkuun alkupäivinä.
Kuntoutumispalveluissa erityisesti erityishuoltopiirin menot ovat kasvaneet samalla kun vammaispalveluiden asumispalveluiden lisäämiseen on painetta. Tavoitteena on vähitellen luopua kehitysvammaisten henkilöiden laitoshoidosta kokonaan. Työmarkkinatuen kuntaosuuden korotus on lisännyt kustannuksia.
Ikäihmisten elämänlaadun turvaaminen
Ikäihmisten ydinprosessin palveluja tuottavien toimintojen muutokset ovat vähäisiä ensimmäisen kolmen kuukauden seurantaan verrattuna.
Perusterveydenhuollossa ikäihmisten terveysasemien käyttö vuoden 2012 tavoitearvoon nähden selkeästi vähentynyt, mutta päivystyskäyntien määrästä ei ole vielä toteumalukuja. Suun terveydenhuollon palvelutapahtumat ovat lähes tavoitteen mukaisia.
Oman erikoissairaanhoidon sisätautien ja neurologian avohoitokäynnit ovat edelleen lisääntyneet ja ylittävät vuositason tavoitteen, joten ikäihmiset ovat yhä selkeämmin päässeet oman erikoissairaanhoidon avopalvelujen piiriin. Hoitopäiviä osastohoidossa on jonkin verran vähemmän edelliseen vuoteen verrattuna ja näin hoitojaksojen keskimääräinen pituus on samalla hieman lyhentynyt. Sairaanhoitopiirin käyttö on kuitenkin kuukauden sisällä kasvanut.
Kuntoutumispalveluissa lääkinnällisen kuntoutuksen palvelut ovat aiemmalla tasolla, mutta kesäaika tuo myös muutoksia kokonaisennusteeseen, joka edelleen näyttäisi selvästi ylittävän tavoitteen. Vanhuspalveluissa säännöllisen kotihoidon sisäinen palveluluokkien välinen muutos ei ole vielä tässä vaiheessa kehittynyt tavoiteltuun suuntaan. Omaishoidon tuen saajien määrä on puolestaan nopeasti saavuttanut tavoitteen. Sekä ympärivuorokautinen laitoshoito että tehostettu palveluasuminen ovat jonkin verran lisääntyneet.
Sosiaali- ja terveystoimi, palvelutuotantojohtaja Petri Virtanen, 22.5.2012:
Alla seuraava raportti on koottu tulosaluejohtajien toimittamien tulosaluekohtaisten raporttien perusteella sosiaali- ja terveystoimen palvelutuotannon tammi-huhtikuuta 2012 koskevaksi seurantaraportiksi.
Sosiaalityö
- Sosiaalityön tulosalueen palkkamenot ovat kuluvana vuonna viime vuotta korkeammat Lakkatien erityislastenkodin 13 uuden vakanssin vuoksi.
- Perustoimeentulotuen kustannukset ovat nousseet, mikä johtuu toimeentulotukeen 1.1.2012 tehdyistä korotuksista.
- Sosiaalityön tulosalueella suurimmat taloudelliset riskit ovat ostopalveluissa (perhehoidossa, lastensuojelu ja mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut).
- Sosiaalityön tulosalueella on vuonna 2012 käynnistetty useita kehityshankkeita. Ne liittyvät erityisesti lastensuojelun rakennemuutokseen.
- Lastensuojelun rakennemuutoksen aikaan saaminen on sosiaalityön tulosalueen kehittämistoimenpiteistä merkittävin. Avohuollon uudet vakanssit on esitetty perustettaviksi vuoden 2012 aikana, yhteensä 7 vakanssia, jotka mahdollistavat avohuollon lastensuojelun keinovalikoiman laajentamisen.
- Avohuollon keinovalikoiman lisääminen ja panostukset sijaishuollon perhehoitoon edellyttävät johdonmukaista johtamista ja systemaattista seurantaa. Rakennemuutoksen edellyttämät lisäykset otetaan käyttöön välittömästi tarvittavien päätösten jälkeen.
- Työvoiman käytössä on lisäystä 19 henkilötyövuotta. Lisäys selittyy Lakkatien erityislastenkodin uusilla vakansseilla, Mäntymäen perhekeskuksen ja sosiaalipäivystyksen tilapäisillä palkkaamisluvilla.
- Lastensuojeluilmoituksia ja pyyntöjä on tullut noin 1966 ja ne ovat kohdistuneet 1204 lapseen, mikä on nousua verrattaessa viime vuoteen ja enemmän kuin tälle vuodelle on arvioitu. Huostaanottoja on tehty maaliskuun loppuun mennessä 15, mikä on vähemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana.
- Huostaanottoja on tällä hetkellä valmistelussa runsaasti. Tässä vaiheessa näyttää siltä, että huostaanottojen määrä kuluvana vuonna tulee olemaan samaa tasoa kuin vuonna 2011 (84).
- Kuluvana vuonna lastensuojelun jälkihuoltoon kohdistuu kovia paineita. Jälkihuollossa on tällä hetkellä yli 300 itsenäistyvää nuorta ja uusia jälkihuollettavia on tulossa kuluvana vuonna noin 70.
- Toimeentulotukea saavia kotitalouksia on ollut 6277, mikä on enemmän kuin viime vuonna ja enemmän kuin tälle vuodelle on arvioitu.
- Toimeentulotuen käsittelyajat ovat välillä ylittäneet toimeentulotuen palvelutakuun. Lastensuojelun palvelutakuiden osalta vain puolet lastensuojelutarpeen selvityksistä pystytään tekemään lastensuojelulain edellyttämässä kolmen kuukauden määräajassa.
Perusterveydenhuolto
- Toiminnassa on panostettu OPTS tavoitteiden mukaisesti ehkäisevään toimintaan ja suun terveydenhuollon saamiseen hoitotakuun piiriin. Terveysasemille ehdotettavista kesäsuluista ja säästötoimista huolimatta perusterveydenhuollon kokonaisbudjetissa on noin 2,0 M€:n ylitysuhka. Lisäksi lääkäripalvelujen kysyntä terveysasemilla on ollut runsasta, joten OPTS:ssä sovittua käyntien vähennystä ei ole pystytty toteuttamaan. Lääkäripalvelujen kysynnän kasvu johtuu monesta tekijästä, suurimpana syynä yleinen sairastavuus ja päivystyspalvelujen käytön väheneminen ja kysynnän suuntautuminen terveysasemille.
- Pitkäaikaistyöttömien terveystarkastusten toimintamallin levittäminen kaikille terveysasemille on toteutunut vaillinaisesti, koska terveysasemien sairaanhoitajien työpanoksesta on nykytilanteessa vaikea allokoida tähän tarkoitukseen. Lisäksi sähköistä ajanvaraustoimintaa tarkastuksiin liittyen ei ole pystytty kehittämään vastuuhenkilön puuttumisen vuoksi. Tähän tilanteeseen on tulossa korjaus, kun parhaillaan avoinna oleva sähköisen asioinnin asiantuntijan vakanssi saadaan täytettyä lähiaikoina.
- Terveyshyötymallia on otettu käyttöön alkuvuodesta, mutta selkeätä näyttöä toimintamallin vaikuttavuudesta ei vielä ole olemassa, varsinkin kun sähköisen asioinnin tuomaa potilaan oman toiminnan osuutta ei ole saatu käyttöön toivotulla tavalla.
- Strategiset toimenpiteet eivät ole vielä täysimittaisesti toteutuneet suun terveydenhuollossa rekrytoinnin pitkittymisestä johtuen. Tilanne on korjaantumassa toukokuusta eteenpäin. Uusien vakanssien käyttöönoton myötä tilanteen odotetaan korjaantuvan osittain jo kesään ja alkusyksyyn mennessä ja viimeistään loppuvuotta kohden mentäessä. Suun terveydenhuollossa jonottajien määrä on vähentynyt 337:llä maalis-huhtikuun aikana. Hoitotakuun piirissä olevien jonottajien kokonaismäärä oli huhtikuun alussa (4.4.) 6144 kun se maaliskuussa oli 6542. Yli puoli vuotta hoitoa odottaneita oli 4.4.2012 yhteensä 2505 henkilöä. Yli puoli vuotta hoitoa odottaneiden määrässä ei ole siis vielä tapahtunut laskua alkuvuoden 2012 aikana.
- Säästötavoite, vähentävä henkilöstöpolitiikka ja toisaalta kuntalaisten halukkuus käyttää terveysasemapalveluja asettavat haasteita tulosalueen toiminnalle. Ennaltaehkäisevä työ toteutuu tavoitteiden mukaisesti ja sairaanhoitoprosessi tukee merkittävällä määrällä ehkäisevää prosessia antamalla sinne lääkärityöpanosta. Räätälöidyt palvelut terveysasemilla kohdistuvat listapotilaille, mutta eivät kaikille kroonisesti sairaille.
- Hoitotakuun osalta kiireettömään hoitoon pääsy uhkaa ylittyä kesän lopulla, koska kesäksi joudutaan terveysasemien toiminta keskittämään aikaisempaa enemmän ja pidemmäksi aikaa säästötoimenpiteiden takia. Huhtikuun lopulla keskimääräinen jonotusaika kiireettömän hoitoon oli 47 päivää (lyhin 10, pisin 118, valtaosalla yli 40pv).
- Päivystyskäyntejä liikelaitoksen hoitamassa terveyskeskuspäivystyksessä huhtikuussa 3755, joka on 548 vähemmän kuin maaliskuussa, puhelutietoja ei ole käytettävissä.
- Hoitotarvikkeissa vaippojen kulutus jatkaa nousuaan ja siihen talousarviossa varatusta budjetista on jo puolet käytetty.
- Ehkäisevän toiminnan tulokset ovat tavoitteen mukaiset paitsi opiskeluterveydenhuollossa, jossa työvoiman puute aiheuttaa jonoja ja siirtymää terveysasemien palvelujen piiriin.
- Työvoiman käyttö on vähentynyt alkuvuodesta viime vuoteen verrattuna oleellisesti (-42,6). Tämä selittyy päivystyksen siirtymisellä sairaanhoitopiirin toiminnaksi. Sijaistusprosentti on myös alhaisempi kuin viime vuoden alussa.
Erikoissairaanhoito
- Erikoissairaanhoidon suoriteluvut ovat olleet asetettujen tavoitteiden mukaisia. Palvelut on pystytty tuottamaan hoitotakuun puitteissa. Kriittisintä hoitotakuun saavuttaminen on ollut lasten ja nuorten psykiatriassa vaikean lääkärivajeen johdosta.
- Tuotannossa oman erikoissairaanhoidon osuus on toteutunut jokseenkin budjetin mukaisesti. Henkilöstökuluissa on noin 0,2 M€:n ylitysuhka. Henkilöstökulujen osalta ylitysuhkaa yritetään kuroa umpeen vuoden aikana muun muassa kiinnittämällä huomiota sijaismäärärahojen käyttöön.
- Sairaanhoitopiirin budjetin ylitysennuste on jo viime syksynä ennakoitu 7,8 M€:ksi. Se muodostuu 3,3 milj. euron erosta sairaanhoitopiirin itsensä budjetoimaan Turun maksuosuuteen ja 4,5 milj. euron ennakoiduista siirtoviivemaksuista. Viime vuoteen verrattuna turkulaisten sairaanhoitopiirin avohoitokäynnit ovat vähentyneet tammi-maaliskuun aikana 6,3 % ja vuodeosastohoitopäivät 9,5 %.
- Erikoissairaanhoidon toimintojen kehittämisessä pyritään parantamaan uusimman tutkitun tiedon avulla hoidon laatua ja viiveetöntä saatavuutta.
- Työvoiman määrä on jokseenkin vuoden 2011 tasoa. Henkilöjaksojen lisääntyminen 4,8:lla edelliseen vuoteen verrattuna johtuu silmätautien ja aikuispsykiatrian lääkärivajeen hienoisesta korjaantumisesta. Kehityskeskustelujen kattavuuteen on panostettu.
- Hoitotakuu on toteutunut ja asiakaspalautteet ovat olleet pääasiassa positiivisia.
- Erikoissairaanhoito seuraa tiiviisti TYKS:n 2013 organisaatiomuutosta ja etsii keinoja organisoida omaa sairaalahoitoa muutosta vastaten, jotta hoitoketjujen saumattomuus toteutuisi.
Kuntoutumispalvelut
- Kaikki yksiköt saavuttivat sopimustavoitteet yksikkökohtaisten toteutumien vaihdellessa 37 %:stä 45 %:iin. Tulosalueen kokonaistuotannosta tavoitteeseen nähden on toteutunut 39,6 %.
- Huhtikuun ennusteen pohjalta budjetin ylitysuhka on noin 4,4 M€. Ennuste on tarkentunut erityishuoltopiirin kanssa käydyn neuvottelun jälkeen.
- Työvoimanseurantaraportin mukaan sairauslomat ovat lisääntyneet 12,5 % ja sijaistusprosentti kasvanut 4,0 %. Työpanoksen osuus työvoimasta on 87,1 %, kun se vuonna 2011 oli 86,4 %.
- Välittömiä asiakaspalautteita on saatu vähän, 13 kpl. Niistä kiitoksia on ollut 55 %, moitteita 30 % ja ehdotuksia 15 %.
- Fysiatria, lastenneurologia ja vammaispalvelut ovat hoito- ja palvelutakuussa.
- Puheterapiajonot ovat: lapset 13 kk ja aikuiset 4 kk. Vammaispalveluiden jono asumispalveluihin on 20 henkilöä.
Vanhuspalvelut
- Kotihoidon palveluluokkien muutos ei ole vielä toteutunut tavoitteiden mukaisesti. Asiakasmäärät ja työtunnit ovat lisääntyneet, mutta tavoitteeseen on vielä matkaa. Tämä on valitettavaa, koska kotihoidon rakennemuutostavoitteet ovat koko tulosalueen kannalta aivan keskeisiä. Tuottavuuden parantamiseen tähtääviä toimenpiteitä on käynnistetty (mm. Mobiili), mutta niiden vaikutukset eivät vielä ole nähtävissä. Muutoksen edellyttämästä lisäresurssoinnista on edelleen toteuttamatta noin kolmannes (kotihoidon 30 vakanssia, jotka on henkilöstösuunnitelmasta karsittu).
- Omaishoidontuen tavoite on saavutettu.
- Ympärivuorokautisen hoidon palvelurakenne korjaantuu ostopalvelujen kilpailutuksen sekä Liinahaan ja Runosmäen vanhainkotien remonttien valmistumisen myötä. Runosmäen vanhainkodin remontin valmistuminen viivästyy hankkeeseen saatuun ARA -rahoitukseen liittyneen lainarahan kilpailutuksen vuoksi 3-4 kuukautta. Arvioitu valmistumisaika on huhtikuussa 2013.
- Geriatrisessa sairaalahoidossa on perustettu lyhytaikainen kuntoutumisyksikkö 15.4.2012 alkaen tavoitteena vähentää tiedossa olevien siirtoviivemaksujen ja korotettujen siirtoviivemaksujen realisoitumista vuoden 2012 aikana. Henkilöstökustannukset ovat noin 480.000 euroa. Tämän lisäksi kustannuksia aiheutuu laboratorio-, röntgen- ym. hoitotoimenpiteistä ja –tarvikkeista ja erilaisista tukipalveluista. Tätä lisäpanostusta ei ole huomioitu kuluvan vuoden talousarviossa
- Taloudessa ei ole erityisiä poikkeamia ja näyttääkin tässä vaiheessa siltä, että tulosalue pysynee talousarviossaan. Ympärivuorokautisen hoidon ostopalvelujen kilpailuttamisen kustannusvaikutukset tulevat kuitenkin näkyviin vasta myöhemmin.
- Henkilötyövuosien kasvun osalta tilannetta tarkastellaan koko ajan kriittisesti. Tällä hetkellä työvoiman käyttöä koskevat luvut ovat ns. normaalivaihtelun sisällä. Vanhuspalvelut toimii pilottina Soten työkykyjohtamisen projektissa, jossa kehitetään työkyvyn hallintamallia. Hankkeella tähdätään sairauspoissaolojen vähentämiseen ja työhyvinvoinnin lisäämiseen, millä on vanhuspalveluissa olennaisen suuri merkitys työvoiman käyttöä silmällä pitäen.
- Ympärivuorokautisenhoidon yksiköissä tehdään toukokuussa omaisille suunnattu asiakastyytyväisyyskysely. Tulosten pohjalta tehdään vertailu vuoden 2011 tuloksiin ja nostetaan esiin kehittämiskohteet sekä kiitokset. Tavoitteena keskiarvotulosten nouseminen kouluarvosanana 8,28:sta 8,45:een.
Työterveyshuolto
- Työterveyshuollon toiminnan valtakunnallisten linjausten mukaan painopistettä on siirretty työkykyä tukevaan toimintaan ja sairauksien ehkäisyyn aiemman sairaanhoitopainotteisuuden sijaan. Siten työterveyslääkärikäyntien määrä on jonkin verran pienempi kuin vuoden 2011 tilastossa vastaavana aikana. Sen sijaan lääkärikäynnin korvaavien puheluiden määrä on suurempi kuin vuonna 2011, samoin hoitajakäyntien määrä on suurempi kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona.
- Työterveyshuollon talouden toteuma on sekä menojen että tulojen osalta viime vuoden vastaavien aikojen toteutumaa suurempi, mutta vertailua vaikeuttaa se, että viime vuonna vastaavana ajankohtana ainoastaan noin puolet kaupungin laskuista oli kirjautunut ja tänä vuonna yritysten laskutuksessa vaikuttaisi olevan ainoastaan kolmen kuukauden laskutus.
Ympäristöterveydenhuolto
- Ympäristöterveydenhuollon tulosalueella toiminta on ollut tavoitteiden mukaista tammi-huhtikuussa. Valvonnan suoritteet kirjataan tiedonhallintaohjelmaan viiveellä, minkä vuoksi luvut ovat todellista pienemmät. Eläinlääkintähuollon suoritteet ovat vuositason mittareita. Valvontaeläinlääkäri ei sisäisten työjärjestelyjen vuoksi ole vielä aloittanut virassa, minkä vuoksi suoritteita ei ole kirjattu. Toimintaa vaikeuttaa edelleen se, että osa terveysvalvonnan henkilöstöä on siirretty muihin toimitiloihin sisäilmaongelmien vuoksi ja että kaupungineläinlääkäri hoitaa oman toimen ohella tulosaluejohtajan tehtäviä.
- Talousarvion toteutuma on ollut suunnitellun mukaista.
Yhteenveto
Palvelutuotannon tavoitteet ovat pääsääntöisesti toteutuneet alkuvuoden osalta suunnitelmien ja tavoitteiden mukaisesti, mikä on myös aiheuttanut paineita talousarviossa pysymisessä.
Palvelutuotannossa on valmisteltu ja käynnistetty useita hankkeita, jotka liittyvät potilasjonojen hallintaan (mm. 20-paikkainen kuntoutumisyksikkö, jota ollaan käynnistämässä Kaskenlinnassa huhti-toukokuusta 2012 lukien) ja rakennemuutosten toteuttamiseen (lastensuojelun palvelujärjestelmän uudistaminen).
Tulosalueilla on ollut käynnissä sosiaali- ja terveystoimen toiminnan itsearviointi laadunhallintajärjestelmän edellyttämällä tavalla. Itsearviointikierroksen tuloksia hyödynnettiin huhti-toukokuussa vuoden 2013 budjetin valmisteluun liittyneessä toimintaympäristöanalyysissa.
Työvoiman käytön osalta ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia vuoden 2011 alkuun tilannetta verrattaessa.
Talouden osalta suurimpia riskejä palvelutuotannossa edelleen ovat lastensuojelun ostopalvelut, suun terveydenhuollon palkkamenot, sairaanhoitopiirin maksuosuudet, työmarkkinatuen kuntaosuus ja vammaispalvelujen menot.
Sosiaali- ja terveystoimen tulospalkkakriteerit hyväksyttiin 21.5.2012 kaupunginhallituksen hallintojaostossa. Tulospalkkajärjestelmään siirtymistä on odotettu paljon sosiaali- ja terveystoimen tulosyksiköissä ja sillä on lähtökohtaisesti henkilöstöä motivoiva merkitys. Tulospalkan maksaminen edellyttää taloudellisissa tavoitteissa onnistumista, mikä osaltaan tulee lisäämään kustannustietoisuutta sosiaali- ja terveystoimen tulosalueilla.
Resurssijohtaja Max Lönnqvist 22.5.2012:
Peruspalvelulautakunnan talousarvion toteutumasta laadittiin ennuste tammi-maaliskuun tilanteen mukaan ja tuolloin menojen ylitys oli tiedossa olevien seikkojen perusteella noin 21,6 M€ ja tulojen ylitys noin 1,7M€ ja nettopoikkeama lähes 19,9 M€. Peruspalvelulautakunta palautti esityksen lisämäärärahan anomisesta tarkempien taloustietojen saamiseksi. Taloudesta on laadittu ennuste myös tammi-huhtikuun toteutuman perusteella ja sen mukaan menojen ylitys on noin 22 M€ ja tulojen ylitys noin 1,7 M€ ja nettopoikkeama noin 20,3 M€. Ennusteen heikkoutena tässä vaiheessa on sairaanhoitopiirin menoennusteen puuttuminen mutta oletettavasti merkittäviä muutoksia ei tule tapahtumaan. Sosiaali- ja terveystoimen toimenpiteiden pitäisi vaikuttaa sakkomaksujen kertymään, joten tässä vaiheessa voidaan todeta että talouden suuruusluokka huomioiden ainakaan merkittävää heikennystä ei ole tapahtunut. Teknisen ennusteen laatimisessa eri kuukausille kohdistuneet laskut voivat helposti aiheuttaa 0,5-1 M€ muutoksia ennusteessa vuoden kuluessa. Tulosalueiden ennusteissa on tapahtunut pieniä muutoksia mutta eivät ole suurusluokaltaan merkittäviä. Ylitysuhan sopeuttamiseksi tehdyt toimenpiteet (Perla 15.2.2012 § 84) mm. palvelutuotantoa tehostamalla ja maksuja korottamalla (arvio noin 3 M€) sekä palvelujohdon tilausmuutoksella (arvio noin 2,5 M€) eivät riitä kattamaan talouden vajetta. Teknisessä ennusteessa ei välttämättä näy tulevien säästötoimenpiteiden vaikutuksia kun laskennassa käytetään v. 2011 pohjatietoja, joten ainakin säästötoimenpiteet (mm. hankinnat ja sijaisten käyttö) sekä maksujen korotusten vaikutuksia nähdään vasta loppuvuoden toteutumassa.
Liite 1Talousarvioennuste tammi-huhtikuu 2012
Liite 2Toiminnan seurantaraportti.
Peruspalvelujohtaja Riitta Liuksa 24.5.2012:
EhdotusPeruspalvelulautakunta merkitsee toiminnan ja talouden seurantaraportin tiedoksi.