Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Peruspalvelulautakunta 261 13.09.2011 1

11384-2010 (015)

Rakennemuutokseen kohdennetut toimenpiteet - määrärahan raportointi ajalta 1.1.-31.8.2011

Tiivistelmä: -

Perla § 261

Kuntoutumispalvelut, työelämäkuntoutus, urasuunnittelija Ari Laaksonen, toimistopäällikkö Jaana Malén ja tulosaluejohtaja Jukka Juvonen 31.8.2011:

Kaupunginhallitus päätti 10.1.2011 (§ 11, dnro11384-2010) ohjata 1 M€ palkkatukityöllistämiseen, kohteena + 45 -vuotiaat meriteollisuuden ammattimiehet, jotka ovat pitkäaikaistyöttömiä tai ovat ajautumassa pitkäaikaistyöttömyyteen.

Loppuraportissa selvitetään tehty työ lukumääräisesti, asiakkaiden sijoittuminen sekä yhteistyö muiden tahojen kanssa.

Yhteistyökumppaneina ovat toimineet STX Turun telakka ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen rahoittama ESR-hanke Trooli.

Meriteollisuuden rakennemuutostilanteen toimijana Trooli on ollut mukana järjestämässä info-tilaisuuksia kohderyhmän asiakkaille. Troolin sekä STX:n henkilöstötoimiston ja pääluottamusmiehen kanssa suoritettiin kohderyhmään kuuluvien, joita oli arviolta 640 työttömänä tai työttömyysuhan alaisina, ”haravointi”. Kriteerinä oli vähintään 45 vuoden ikä sekä turkulaisuus.

Infotilaisuudet

Kohderyhmälle järjestettiin infotilaisuudet 23.2.2011, 16.3.2011 ja 18.5.2011. Infoihin on osallistunut yhteensä noin 150 kohderyhmään kuuluvaa henkilöä.

Infoissa on paikalla ollut Turun työ- ja elinkeinotoimiston (TE-toimisto) edustajat, Turun kaupungin edustajat sekä työnantajapuolen edustajina mm. Kiinteistöliikelaitoksen ja Talotoimiliikelaitoksen liikelaitosjohtajat.

Seuranta ja toimenpiteet

Asiakkaille suunnattujen infotilaisuuksien välillä on kokoontunut ns. seurantaryhmä, johon kuuluvat Troolin henkilöstö, STX:n pääluottamusmies sekä Työelämäkuntoutuksen edustajat.  Ryhmän kokoontumisten tarkoituksena on ollut raportoida kaikille toimijoille kohderyhmän tilanteesta sekä edelleen kehittää ja tehostaa toimintaa. Ryhmä on kokoontunut 8.2.2011, 14.4.2011 ja 16.6.2011.

Yhteistyökumppaneiden löytämiseksi työnantajapuolelta on pidetty palaverit 14.2.2011 ja 17.2.2011. Palavereihin ovat osallistuneet Kunnallistekniikkaliikelaitoksen, Talotoimiliikelaitoksen sekä Kiinteistöpalveluliikelaitoksen edustajat.

Turun TE-toimiston, erityisesti meriteollisuuden työnhakijoille tarkoitetun, Työelämän infopisteen kanssa on tehty hyvää yhteistyötä. Infopisteen kautta on ohjattu kohderyhmään kuuluvia hakijoita Troolissa pidettyihin infoihin sekä aikavarauksella tapaamisiin Työllistymispalveluyksikköön. Yhteistyössä Työelämän infopisteen kanssa, kuten Troolinkin, on pyritty räätälöimään asiakas- ja työnantajalähtöisesti sopivia ratkaisuja.

Johtopäätökset

Voidaan todeta, että verrattain suuresta kohderyhmästä vain suhteellisen pieni osa on tarttunut mahdollisuuteen työllistyä Turun kaupungille, yhteensä 46 henkilöä.  Varatusta määrärahasta sitoutui 56 %.

Keskusteluissa asiakkaiden kanssa on todettu, että syinä ovat olleet epätietoisuus mahdollisuuksista jatkaa työtä meriteollisuudessa, usein merkittävästi entistä alhaisempi tulotaso (monella 60–70 % entisestä tulotasosta) sekä entisestä poikkeavat työtehtävät. Työtä on pyritty tekemään räätälöidysti asiakasta ja sijoituspaikkaa hyödyttäen sekä molempien toiveita kuunnellen.

Kaupungin hallintokuntien tarjoamien työpaikkojen määrä on ollut suhteellisen hyvällä tasolla ja uusia sekä mielekkäitä työtehtäviä on ollut tarjolla riittävästi. Työpaikkoja on haettu työllisyyskoordinaattorin avulla, joka palvelee jatkossakin Työllistymispalveluiden sekä hallintokuntien yhteistyötä.

Liite 1Seurantataulukko (määräraha ja kohderyhmä)

Esitämme, että peruspalvelulautakunta merkitsee tiedokseen rakennemuutokseen kohdennetut toimenpiteet ja siihen käytetyn määrärahatilanteen ja esittää kaupunginhallitukselle, että rakennemuutosrahasta, koskien Turun STX:n telakan työttömiksi jääneitä tai työttömyysuhan alla olevia telakkamiehiä, jäljelle jäänyt n. 450.000 € siirretään normaaliin palkkatukityöllistämiseen loppuvuoden 2011 osalta.

Palvelutuotantojohtaja Petri Virtanen 6.9.2010:

EhdotusPeruspalvelulautakunta päättää merkitä tiedokseen rakennemuutokseen kohdennetut toimenpiteet ja siihen käytetyn määrärahatilanteen ja esittää kaupunginhallitukselle, että rakennemuutosrahasta, koskien Turun STX:n telakan työttömiksi jääneitä tai työttömyysuhan alla olevia, jäljelle jäänyt n. 450 000 €, siirretään normaaliin palkkatukityöllistämiseen loppuvuoden 2011 osalta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginhallitus
tiedJuvonen Jukka
tiedLaaksonen Ari
tiedMalen Jaana


Liitteet:

Perla § 261
Liite 1:Seurantataulukko (määräraha ja kohderyhmä)