Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Peruspalvelulautakunta 136 04.05.2011 5

542-2008 (033, 015)

Maahanmuuttajien palveluohjaushankkeen (PALO) omarahoitusosuuden varaaminen vuoden 2012 talousarvioon

Tiivistelmä:

Palo-hanke eli maahanmuuttajien palveluohjaushanke on sosiaali- ja terveys-toimen hallinnoima ja vuosina 2009 - 2011 toteuttama ESR -rahoitteinen hanke, kokonaisbudjetti 1.193.755 euroa. Palo-hankkeen toteuttamiseen on varattu kaupungin omarahoitusosuutta (25 %) yhteensä 298.439 €, josta hankkeen viivästyneen aloituksen vuoksi on jäänyt käyttämättä 96.728 €. Hankkeen projektisuunnitelman tulostavoitteisiin päästään, jos hanketta voidaan ajallisesti jatkaa alkuperäisen aikataulun mukaisesti ja annetuin taloudellisin resurssein.

Perla § 136

Kehityspäällikkö Markku Lehtinen ja Palo-hankkeen projektipäällikkö Marjatta Nieminen 14.4.2011:

Palo-hanke on toiminut huhtikuusta 2009 lähtien ja sinä aikana on saatu kehitettyä hyvät ja toimivat palvelumallit Infotorilla (omakielinen neuvontapiste) ja Testorissa (maahanmuuttajien kielitaidon ja oppimisen alkukartoituskeskus). Ohjurissa (maahanmuuttajien palveluohjaus) ei ole saavutettu kuitenkaan tavoitteita johtuen siitä, että viranomaisyhteistyö ei ole sujunut suunnitelmien mukaan. Tarkoituksena on kuitenkin jatkaa sosiaalityötekijöiden ja työvoimaneuvojien yhteistyötä ja tiivistää sitä uuden kotoutumislain velvoitteiden myötä.

Testorissa ja Infotorissa on kuitenkin vielä kehitettävää, jotta hankkeen tavoitteet saavutettaisiin. Oleellisin tehtävä on näiden seudullisten palveluiden juurruttaminen Turun kaupunkiin ja siksi vuoden 2012 omarahoitusosuuden varaaminen sosiaali- ja terveystoimen talousarvioon on äärimmäisen tärkeää ja perusteltua. Valtion ja ESR:n rahoitus on jo varmistettu Varsinais-Suomen ELY-keskukselta.

Taustatietoja:

Palo-hanke eli maahanmuuttajien palveluohjaushanke on sosiaali- ja terveystoimen hallinnoima ja vuosina 2009 - 2011 toteuttama ESR-rahoitteinen hanke. Kaupunginhallitus on 28.1.2008 § 62 päättänyt, että TE-keskukselle (nykyisin ELY-keskus) voidaan jättää Palo-hankkeen hankehakemus, jonka omarahoitusosuus on enintään 107.500 euroa/vuosi. ELY-keskus teki 11.9.2008 myönteisen rahoituspäätöksen. Palvelutoimen apulaiskaupunginjohtaja Maija Kyttä teki Palo-hankkeesta asettamispäätöksen 26.2.2009. Asettamispäätöstä korjattiin 26.3.2009 § 7. Ohjausryhmä asetettiin apulaiskaupunginjohtaja Maija Kytän päätöksellä 27.4.2009 § 9. Monista eri käytännön syistä hanke pääsi alkamaan vasta 1.4.2009 palkkaamalla puolipäiväinen projektipäällikkö. Asiakastyötä tekevät aloittivat työnsä marraskuussa 2009, joten asiakastyötä on tehty vasta vajaat 1,5 vuotta.

Palo-hankkeen kolmen osion Infotorin, Ohjurin ja Testorin toteuttamiseen on varattu kaupungin omarahoitusosuutta (25 %) vuosina 2008 – 2011 yhteensä 298.439 €. Tästä on jäänyt omarahoitusosuutta käyttämättä 96.728 € hankkeen myöhästyneen aloituksen vuoksi (v. 2008 21.511 €, v. 2009 69.056 € ja v. 2010 6.161 €).

Käyttämättä jääneet omarahoitusosuusvaraukset eivät siirry uudelle budjettivuodelle, vaan niistä on tehtävä erillinen päätös hanketta hallinnoivassa hallintokunnassa. ELY-keskukset voivat siirtää hankeajalle myönnettyjä käyttämättömiä määrärahavarauksia omien myöntövaltuuksiensa puitteissa ja siirtymäsäädöksiensä nojalla.

Myönnetty kokonaisrahoitus oli vuonna 2008 86.043 € (oma 21.511 + ESR 64.532), vuonna 2009 370.904 € (oma 92.726 + ESR 278.178) ja vuonna 2010 367.904 € (oma 91.976 + ESR 275.928).

Perustelut:

Hankkeella on monia palveluohjaukseen sisältyviä uusia ja innovatiivisia toimintamalleja, jotka olisi hankkeen aikana saatava tuotteistetuksi, mallinnettaviksi ja jalkautetuksi pysyviksi työkäytännöksi. Intensiivinen kehitystyö on vielä kesken. Lopullisiin tulostavoitteisiin päästään, kunhan hanke toteutetaan suunnitellussa aikataulussa ja annetuin taloudellisin resurssein. Hankkeen tuloksia markkinoidaan myös seudullisesti ja valtakunnallisesti. Seminaarit ja kirjalliset tuotokset ajoittuvat hankkeen loppupuolelle.

Palo-hankkeessa kehitettävät toimintamallit helpottavat uuden kotoutumislain toteuttamista Turun seudulla. Sen lähtökohtana on entistä tiiviimpi yhteistyö TE-toimiston ja sosiaalitoimen välillä, tehostettu neuvonta- ja ohjauspalvelu (omakielinen neuvonta) sekä alkukartoituksen järjestäminen kaikille uusille maahanmuuttajille, jotka sitä tarvitsevat.

Testorissa kehitettävä alkukartoitusmalli on aivan uutta Suomessa, joten mallin levittäminen valtakunnallisesti on hyvin tärkeää. Lisäksi tarkoituksena on tehdä käsikirja, joka sisältää monipuolisen arviointimateriaalin usealla eri kielellä ja palvelee koko maata.

Infotorin palvelu on osoittautunut näinkin lyhyessä ajassa tärkeäksi Turun maahanmuuttajaväestölle, joten sen saaminen osaksi kaupungin toimintaa tukemaan viranomaisten työtä on erittäin tärkeää.

Projektisuunnitelman muutoshakemus on tehty EURA-järjestelmään, koska ELY-keskus on edellyttänyt muutoksien tekemistä 29.4.2011 mennessä.

Tutkimus- ja kehitysjohtaja Päivi Sannola:                       

Esitän, että sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2012 talousarvioon varataan hankkeen tarvitsema omarahoitusosuus 91.728 €, jotta hanke voisi  saavuttaa projektisuunnitelmassa asetetut tavoitteet.  Varsinais-Suomen ELY-keskuksen EU-koordinaattori Mika Villa on ilmoittanut, että valtion ja ESR:n hankkeelle varaamat rahoitusosuudet ovat edelleen Palo-hankkeen käytettävissä vuonna 2012 hankkeiden rahoituksesta annettujen siirtymäsäädösten nojalla.

Palvelujohtaja Maisa Kuusela:

Palo-hanke on toteutunut hyvin hankkeen käynnistymisen viivästymisestä huolimatta. Se toteuttaa myös maahanmuuttajien kotoutumislain velvoitteita mm. alkukartoituksen osalta, joten toiminnan jatkaminen hankerahoituksella on järkevää.

Peruspalvelujohtaja Riitta Liuksa

EhdotusPeruspalvelulautakunta päättää, että sosiaali- ja terveystoimen vuoden 2012 talousarvioon varataan hankkeen tarvitsema omarahoitusosuus 91.728 €.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvSannola Päivi