Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Peruspalvelulautakunta | 187 | 25.05.2010 | 8 |
15675-2007 (012)
TERES - Sähköisen lääkemääräyksen kehittäminen
Tiivistelmä:
Tehokkaan ja turvallisen lääkehoidon edistäminen on tärkein syy, miksi Suomen kaikissa terveydenhuollon yksiköissä ja apteekeissa otetaan käyttöön sähköinen lääkemääräys eli eResepti. Käyttöönotto on lakisääteistä ja toteutetaan vaiheittain. Ensimmäiseksi eResepti otetaan käyttöön Turussa. Tämän jälkeen eReseptiin siirtyy Kotka. eReseptin käytön aloittaminen ensimmäisenä toimijana Suomessa on haasteellinen tehtävä. Sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta Turku laatii muille toimijoille eReseptin käyttöönoton ohjeistusta yhteistyössä Kotkan ja valtakunnallisten toimijoiden kanssa. Myös eReseptilain edellyttämä potilaan informointivelvoite on vaativa, koska sähköisen lääkemääräyksen tunnettuus kansalaisten keskuudessa on vähäinen eReseptin käytön alkaessa. eReseptin käyttöönoton ja käytön vakiinnuttamiseen liittyvien tehtävien toteuttamiseksi TERES-projekti tarvitsee jatkoaikaa 31.12.2010 saakka.
Perla § 187
Tutkimus- ja kehitysyksikkö, TERES - Sähköisen lääkemääräyksen kehittäminen -projekti, projektipäällikkö Riitta Söderlund 12.5.2010:
Tehokkaan ja turvallisen lääkehoidon edistäminen on tärkein syy, miksi Suomen kaikissa terveydenhuollon yksiköissä ja apteekeissa otetaan käyttöön sähköinen lääkemääräys eli eResepti. Käyttöönotto on lakisääteistä ja toteutetaan vaiheittain. Laki sähköisestä lääkemääräyksestä edellyttää, että lääkemääräykset laaditaan ko. lain mukaista sähköistä lääkemääräystä käyttäen viimeistään 1.4.2011 jälkeen, jos potilas ei kiellä sähköisen määräyksen laatimista. Siirtymäaikaa tultaneen pidentämään.
eResepti on yksi kansallisen terveysarkiston (KanTa) tietojärjestelmäpalveluista, joista vastaa Kela. KanTa-palveluiden toteuttamisen lisäksi eReseptiin siirtyminen edellyttää kaikkien maassamme käytössä olevien apteekki- ja potilastietojärjestelmien kehittämistä ja yhtenäistämistä. Kehitystyö on edennyt suunniteltua hitaammin.
eReseptin käytön aloittamiskriteeriksi on asetettu apteekki- ja potilastietojärjestelmien auditointi hyväksytyn yhteistestauksen jälkeen. Sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisen tietohallinnon neuvottelukunnan kokouksessa 23.1.2009 tehtiin linjaus, että on riittävää, että alussa on mukana kolme järjestelmää. Järjestelmien Effica, Linnea ja Pegasos yhteistestaus päättyi 15.4.2010. Testauksesta on toimitettu raportti sosiaali- ja terveysministeriölle. Myös Kela on raportoinut ministeriölle yhteistestauksesta. Pegasos on auditoitu 7.4, Linnea 15.4 ja Kelan Reseptikeskus 23.4. Tavoitteena on, että eReseptin käyttö aloitetaan Turussa 20.5.2010. Turun jälkeen sähköiseen lääkemääräykseen siirtyy Kotka.
eReseptin käyttöönotto Turussa toteutetaan vaiheittain. Käyttö aloitetaan Kirkkotien terveysasemalta ja sähköisiä lääkemääräyksiä kykenee toimittamaan Nummenmäen apteekki. Laajentamisesta päätetään, kun eResepti-kokonaisuuden toimivuusasteesta, vasteajoista ja muusta käytettävyydestä on saatu riittävästi näyttöä. Terveystoimen johtoryhmä hyväksyi eReseptin käyttöönoton suunnitelman omien yksikköjensä osalta 19.12.2008. Päätöksessä todetaan, että TERES-työryhmä voi tarkistaa tarvittaessa käyttöönoton suunnitelmaa TERES-ohjausryhmän päätösten edellyttämällä tavalla. eReseptin käyttöönotossa on edettävä apteekit edellä.
Sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt h elmikuussa 2008 Turun ja Kotkan kanssa sopimukset eReseptin käyttöönoton mallintamisesta muille terveydenhuollon toimijoille . Alustava malli on tehty ”kirjoituspöytätyönä”. Käyttöönoton edetessä mallia tarkistetaan ja täsmennetään. Mallintaminen tehdään yhteistyössä valtakunnallisten toimijoiden (mm. Kela, Kuntaliitto, THL, Valvira) kanssa. Ministeriön ja Turun välinen sopimus on voimassa 31.12.2010 saakka, kuten Kotkankin. Sopimusta jatkettaessa ministeriötä informoitiin siitä, että TERES-projektin toteutus peruspalvelulautakunnan päätöksellä (9.9.2009 § 373) jatkuu 30.6.2010 saakka, ja projektin jatkaminen 31.12.2010 saakka on anottava peruspalvelulautakunnalta. Ministeriö rahoittaa vuonna 2010 TERES-projektia 50 % sen toteutuneista kuluista, kuitenkin enintään 50.000 €. Omarahoitukseksi vuodelle 2010 on varattu 40.000 €. Lisäksi käytettävissä on Sitralta saatu avustus 5.000 € SÄLÄ-projektin hallinnoinnista.
Sähköisen lääkemääräyksen laissa on säädetty, että ennen kuin potilaalle määrätään ensimmäinen eResepti, potilasta on informoitava suullisesti ja kirjallisesti sähköisestä lääkemääräyksestä ja siihen liittyvistä potilaan oikeuksista. Edelleen potilasta tulee informoida sähköiseen lääkemääräykseen liittyvistä valtakunnallisista tietojärjestelmäpalveluista, niiden yleisistä toimintaperiaatteista sekä näiden tietojärjestelmäpalvelujen järjestäjästä, lääkemääräystietojen luovutuksen edellytyksistä, tietojen suojaamisesta sekä muista potilaan kannalta merkityksellisistä tietojen käsittelyyn liittyvistä seikoista. Informointi on asetettu terveydenhuollon tehtäväksi, ei kuitenkaan välttämättä lääkkeen määrääjän tehtäväksi. Kirjallisesta informointiaineistosta vastaa Kela.
eResepti-lain edellyttämä potilaan informointi on vaativa tehtävä erityisesti Turussa, koska sähköisen lääkemääräyksen tunnettuus kansalaisten keskuudessa on vähäinen eReseptin käytön alkaessa. Potilaan informoinnin helpottamiseksi Turun sosiaali- ja terveystoimi on aloittanut informoinnin eReseptistä www.turku.fi-sivustolla 12.5.2010. Informointi toteutetaan ensin ainoastaan suomen kielellä. Informointi terveydenhuollossa helpottuu, kun yleinen tietoisuus eReseptistä kasvaa.
eReseptin toimeenpanon viivästymisen takia TERES-projekti tarvitsee jatkoaikaa 31.12.2010 saakka eReseptin käyttöönoton mallintamiseen ja käytön vakiinnuttamiseen liittyvien tehtävien toteuttamiseksi Turun sosiaali- ja terveystoimessa. Myös potilaiden informointi on resursoitava riittävästi. Tarvittavien resurssien määrä voidaan arvioida kuitenkin vasta sen jälkeen, kun Kirkkotieltä on saatu kokemusta informoinnin toteuttamisesta.
Peruspalvelujohtaja Riitta Liuksa:
EhdotusPeruspalvelulautakunta hyväksyy TERES - Sähköisen lääkemääräyksen kehittäminen -projektin pidentämisen 31.12.2010 saakka.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
tiedSannola Päivi
tiedSöderlund Riitta