Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Peruspalvelulautakunta | 504 | 02.12.2009 | 13 |
10189-2009 (053)
Avustuksen myöntäminen Turun Seudun Työttömät TST ry:lle määrärahasta TA 1 04 18 12 ruokalatoiminnan ylläpitämiseksi vuonna 2009
Tiivistelmä:
Turun Seudun Työttömät TST ry:n ruokalatoiminnalle esitetään 10 000 euron avustusta, joka maksetaan työllisyysmäärärahasta. Työllistymispalveluyksikkö on omassa lausunnossaan puoltanut avustuksen myöntämistä.
Perla § 504
Kuntoutumispalvelut, työelämäkuntoutus, toimistopäällikkö Jaana Malén ja tulosaluejohtaja Jukka Juvonen 23.11.2009:
Turun Seudun Työttömät TST ry on anonut kaupungilta avustusta työttömien ruokalatoiminnan rahoittamiseksi vuonna 2009. Kyseisellä avustuksella on tarkoitus kattaa ruokalatoiminnan vastuuhenkilöiden palkkauskustannuksia. Toiminnan keskeisenä sisältönä on tarjota työttömille mahdollisuus edulliseen ruokailuun ja sosiaalisiin kontakteihin (liite 1). Toisaalta ruokalat ovat merkittävä työllistämiskohde, koska Turun Seudun Työttömien ruokaloista saa toiminatavuoden aikana yhdistelmätukityöpaikan tai harjoittelupaikan yhteensä n. 70 henkilöä (liite 2).
Liite 1Työllisyysmäärärahan (TA 1 04 18 12) hakemuslomake
Liite 2Ruokalatoiminnan toimintasuunnitelma vuodelle 2009
Kaupunginhallitus on päättänyt (Kh 17.2.2007 § 759), että erillinen työllisyysmääräraha (TA 1 04 18 12) käytetään sekä kaupungin omien että kolmannen sektorin toteuttamien työllisyyshankkeiden rahoittamiseen. Rahoituksessa Turun kaupunki toimii osarahoittajana. Kaupungin rahoituksesta päätettäessä kiinnitetään erityistä huomiota hankkeille asetettuihin määrällisiin ja laadullisiin tavoitteisiin, hankkeiden tarvelähtöisyyteen sekä hankkeiden toiminnalliseen kytkeytymiseen kaupungin työllistymispalveluyksikön ja työvoiman palvelukeskuksen toiminnan kanssa. Työllistymispalveluyksikön toimintaa tukevia tavoitteita ovat esim. yhdistelmätukityöllistämisen organisoiminen yhdistyksissä ja kaupungin strategisia tavoitteita tukevien erityisryhmien (esim. vajaakuntoiset, mielenterveyskuntoutujat ja maahanmuuttajat) työllistymistä edistävien palvelujen tuottaminen.
Kolmannen sektorin projektien tarpeellisuudesta tehdään aina hankearviointi kaupungin työllistymispalveluyksikössä. Työllistymispalveluyksikkö on omassa lausunnossaan puoltanut avustuksen myöntämistä Turun Seudun Työttömät TST ry:n ruokalatoiminnalle (liite 3).
Liite 3Työllistymispalveluyksikön arviointi
Yhdistyksen kaupungille jättämä ruokalatoiminnan tukemiseen haettu avustus on 10.000 €.
Esitämme, että
Vs. palvelutuotantojohtaja Anne Santalahti 25.11.2009:
EhdotusPeruspalvelulautakunta päättää, että
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
ilmTurun Seudun Työttömät TST ry
tpvJuvonen Jukka
tiedLönnqvist Max
tpvMalen Jaana
Liitteet:
Perla § 504
Liite 1:Työllisyysmäärärahan (TA 1 04 18 12) hakemuslomake
Liite 2:Ruokalatoiminnan toimintasuunnitelma vuodelle 2009
Liite 3:Työllistymispalveluyksikön arviointi