Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Peruspalvelulautakunta | 354 | 26.08.2009 | 4 |
10399-2008 (041, 011)
Erikoissairaanhoidon talousarvion toteutuma ja ennuste vuodelle 2009
Tiivistelmä:
Tulosalueilta on pyydetty selvitykset talousohjelman toteutumisesta. Erikoissairaanhoidon tulosalueella talousohjelma on toteutunut tyydyttävästi, erityisesti oman toiminnan kehittämisen osalta. V-S sairaanhoitopiirin ostojen kohdalla on ennusteen mukaan 0,3 M€ ylitysuhka, siitä huolimatta, että omaa toimintaa on kyetty tehostamaan.
Perla § 354
Sosiaali- ja terveystoimi, tulosaluejohtaja Hilkka Virtanen 18.8.2009:
Talousohjelman tavoitteina erikoissairaanhoidon tulosalueella ovat:
Tavoitteiden mukaisesti oman erikoissairaanhoidon käyttö on tehostunut. Sisätautipoliklinikan käynnit ovat lisääntyneet 10,5 %, silmätautipoliklinikan 11,3 % ja korvapoliklinikan 4,9 % tammi-kesäkuun aikana verrattuna vastaavaan ajanjaksoon viime vuonna. Lasten ja nuorten poliklinikan käyntimäärät ovat viime vuoden tasolla. Ainoastaan psykiatrian käyntiluvuissa on laskua vuoteen 2008 verrattuna. Sisätautisairaalan hoitopäivät ovat vähentyneet 2,8 %, mutta samaan aikaan hoitojaksojen määrä on kasvanut 6,3 %. Tämä kertoo pitkäaikaisen, vaikean ylipaikkatilanteen lievittymisestä ja potilasvaihdon kasvusta eli hoidon tehokkuuden lisääntymisestä sisätautiosastoilla. Myös jatkohoitojonot TYKS:n osastoilta sisätautisairaalan ja vanhuspalveluiden vuodeosastoille ovat selkeästi lyhentyneet: kun vuoden 2008 1. puoliskolla jonottajia oli keskimäärin 35 viikossa, on heitä vastaavana aikana tänä vuonna ollut keskimäärin 24 viikossa.
Konsultaatioiden määrän systemaattinen seuranta erikoisaloittain on käynnistetty toukokuun alusta.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin käyttö on selkeästi vähentynyt tammi-heinäkuun aikana verrattuna vastaavaan ajanjaksoon viime vuonna. Somaattisilla erikoisaloilla avohoitokäynneissä on hienoinen 0,4 %:n lisääntyminen, mutta vuodeosastojen hoitopäivät ovat vähentyneet 11 % ja hoitojaksojen määrä 2,5 %. Suurin vähentyminen on sisätautiosastojen vuodehoitopäivien 15,8 %. TYKS:n aikuispsykiatriassa avohoitokäynnit ovat vähentyneet 15,4 %, koska päävastuu korvaushoitopotilaiden avohoidosta on tänä vuonna siirtymässä Turun omien palveluiden vastuulle. Lasten ja nuorten psykiatrian avohoitokäyntien määrä TYKS:ssä on lisääntynyt johtuen psykoterapiakäyntien kustannusvastuun siirtymisestä sairaanhoitopiirille. Kokonaisuudessaan psykiatrian avohoitokäynnit ovat kuitenkin vähentyneet 2 %. Psykiatrian vuodeosastohoitopäivät ovat vähentyneet yhteensä 14,6 %. Kuntalaskutukseen perustuvissa kustannuksissa vähennykset tarkoittavat somaattisilla erikoisaloilla 2,6 %:n vähentymistä (vuoden 2008 69,3 M€:sta vuoden 2009 67,5 M€:oon) ja psykiatrialla 15,2 %:n vähentymistä (vuoden 2008 3,3 M€:sta vuoden 2009 2,8 M€:oon). Sama vähennyssuunta on näkynyt erikoissairaanhoidon muissa ostopalveluissa.
Hoidon oikean porrastuksen tehostamiseksi erikoissairaanhoidon tulosalueella on käynnistetty hoitopaikan valintaoppaan päivittäminen. Sekä sosiaali- ja terveystoimen omien toimijoiden että yksityisten lääkäriasemien käyttöön tuleva opas valmistuu syyskuun aikana.
Vaikka erikoissairaanhoidon oman toiminnan tehostamisella on vähennetty sairaanhoitopiirin ja muiden ostopalveluiden käyttöä, ei koko säästötavoitetta tammi-heinäkuun perusteella tehdyn ennusteen mukaan pystytä saavuttamaan. Ennusteen n. 300 000 €:n menoylitys tulee sairaanhoitopiirin ostoista. Oman toiminnan osalta erikoissairaanhoidon budjetti, ottaen huomioon myös lisätalousarvion vähennykset, näyttäisi toteutuvan kutakuinkin suunnitellusti.
Loppuvuonna budjetin suunnitellun toteutumisen uhkakuvia ovat:
Vs. peruspalvelujohtaja Riitta Liuksa:
EhdotusPeruspalvelulautakunta merkitsee asian tiedoksi
PäätösEhdotus hyväksyttiin.