Luonnos 2.6.09
SOPIMUS HAMMASLÄÄKETIETEEN PERUSKOULUTUKSESTA
1. Osapuolet 1. Turun yliopisto
(jäljempänä ”Yliopisto”)
2. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä
(jäljempänä ”Sairaanhoitopiiri”)
3. Turun kaupungin sosiaali- ja terveystoimi
(jäljempänä ”SoTe”)
2. Sopimuksen tausta
Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa annetaan hammaslääkärien perus- ja erikoistumiskoulutusta. Peruskoulutuksen kliininen hoitoharjoittelu toteutetaan pääosin SoTen Opetushammashoitolassa
Erikoissairaanhoitolain mukaan yliopistolla on oikeus käyttää yliopistollista sairaalaa lääketieteellisen koulutusyksikön opetus- ja tutkimustoiminnan tarpeisiin. Vastaavasti sairaanhoitopiirin tulee huolehtia siitä, että yliopiston käytettävissä on koulutus- ja tutkimustoiminnassa tarvittavat huonetilat kiinteine kojeineen ja laitteineen sekä koulutus- ja tutkimushenkilökunnan ja opiskelijoiden sosiaaliset tilat.
3. Sopimuksen tarkoitus
Tällä sopimuksella sovitaan Turun yliopiston hammaslääketieteen peruskoulutukseen liittyvän kliinisen hoitoharjoittelun järjestämiseen liittyvien tehtävien jaosta ja vastuista osapuolten välillä sekä järjestämiseen liittyvien kustannusten korvaamisesta.
4. Koulutusvastuu
Yliopistolla on vastuu hammaslääkärikoulutuksen teoreettisesta ja kliinisestä opetuksesta. Yliopisto vastaa siitä, että kliiniseen harjoitteluun tulevilla opiskelijoilla on kliinisen harjoittelun edellyttämät valmiudet ja taidot.
SoTe ja Sairaanhoitopiiri vastaavat omalta osaltaan kliinisen hoitoharjoittelun järjestämisestä Yliopiston laatiman opetussuunnitelman mukaisesti. SoTe ja Sairaanhoitopiiri sitoutuvat ylläpitämään kliiniseen hoitoharjoitteluun osallistuvan henkilökuntansa tiedot ja taidot ajan tasalla Yliopiston antaman maksuttoman täydennyskoulutuksen avulla.
5. Henkilöstö
SoTella on vuonna 2009 palveluksessaan tämän sopimuksen velvoitteiden täyttämiseksi liitteessä 1 mainittu henkilöstö.
Kliiniseen hoitoon liittyvissä tehtävissä opettaja ja opiskelija ovat velvollisia noudattamaan SoTea ja Sairaanhoitopiiriä koskevia säädöksiä ja määräyksiä. Toimintaan osallistuessaan he ovat joko SoTen Opetushammashoitolan tulosyksikön vastuuhenkilön tai Sairaanhoitopiirin TYKSin suusairauksien tulosyksikön vastuuhenkilön johdon ja valvonnan alaisia sen mukaan kumman osapuolen potilaana hoidettava potilas on.
6. Vastuut
SoTe ja Sairaanhoitopiiri vastaavat kliinisessä hoitoharjoittelussa potilaalle syntyneistä vahingosta sen mukaan, kumman potilaana vahinkoa kärsinyt henkilö on ollut.
Muilta osin osapuolet vastaavat oman henkilökuntansa aiheuttamasta vahingosta sekä omalle henkilökunnalle aiheutuneesta vahingosta. Selvyyden vuoksi todetaan, että Yliopisto vastaa opiskelijalle aiheutuneesta vahingosta. Mikäli henkilöllä on palvelussuhde useampaan kuin yhteen osapuoleen, niin korvausvelvollisuuden ratkaisee se, minkä palvelussuhteen tehtäviä hoidettaessa vahinko on aiheutettu tai aiheutunut.
7. Tilat
SoTe ja Sairaanhoitopiiri vastaavat kumpikin omalta osaltaan siitä, että kliiniseen hoitoharjoitteluun on käytettävissä määrältään, kunnoltaan ja sijainniltaan tarkoituksenmukaiset tilat.
Yliopisto vastaa kaikista muista opetukseen tarvittavista tiloista.
Kliininen hoitoharjoittelu toteutetaan sopimuksen voimaan tullessa pääosin tiloissa, jotka SoTe on vuokrannut Dentalian laitosrakennuksesta. Vuokrasopimus on sopimuksen liitteenä 2.
8. Hoitovälineet
SoTe ja Sairaanhoitopiiri varustavat vastuullaan olevat kliinisen hoitoharjoittelun edellyttämät tilat harjoitteluun tarvittavilla koneilla, laitteilla ja instrumenteilla sekä huolehtii niiden ajanmukaisuudesta.
9. Materiaalit
SoTe ja Sairaanhoitopiiri vastaavat kumpikin omalta osaltaan kliinisen hoitoharjoittelun edellyttämistä materiaaleista.
10. Tukipalvelut
SoTe ja Sairaanhoitopiiri vastaavat kumpikin omalta osaltaan hoitoharjoittelun edellyttämistä tukipalveluista kuten kuvantamispalveluista, hammasteknisistä- ja muista laboratoriopalveluista sekä välinehuollosta.
Yliopisto vastaa muista opetukseen tarvittavista tukipalveluista.
11. Tietojärjestelmät
Potilastiedot kirjataan hoidosta vastaavan organisaation potilasjärjestelmään.
SoTe ja Sairaanhoitopiiri vastaavat kumpikin omalta osaltaan kliiniseen hoitoharjoitteluun liittyvien työasemien, yhteyksien ja ohjelmien hankinnasta, käytöstä ja ylläpidosta.
Yliopisto vastaa opiskelun etenemisen seurannassa tarvittavien työasemien yhteyksien ja ohjelmien hankinnasta, käytöstä ja ylläpidosta.
12. Kustannukset
Kustannusten laskennassa noudatetaan nettokustannusperiaatetta, jossa toteutuneista kustannuksista vähennetään saadut asiakasmaksut, opettajien ja opiskelijoiden työn arvo sekä muut mahdolliset tulot kuten tuet ja avustukset. Vuoden 2008 kustannukset ovat tämän sopimuksen liitteenä 2, josta käyvät ilmi kustannusten laskentaperiaatteet.
SoTe ja Sairaanhoitopiiri sopivat vuosittain etukäteen syyskuun loppuun mennessä seuraavan vuoden resurssitarpeet ja niiden kustannukset edellä mainittuja laskentaperiaatteita käyttäen. Mikäli kustannuksista ei päästä sopimukseen, noudatetaan edellisen vuoden kustannuksia sairaalakustannusindeksillä sekä laitekustannusten muutoksesta, hoitokäytännöistä, opiskelijamääristä ja muista sovituista toiminnallisista muutoksista johtuvilla kustannuslisäyksillä.
Sairaanhoitopiirillä ja Yliopistolla on oikeus sopia kliinisen hoitoharjoittelun järjestämisestä myös muiden osapuolien kanssa siten, että SoTen järjestettäväksi tuleva kliininen hoitoharjoittelu voi laskea enintään 75 %:iin harjoittelun kokonaismäärästä. SoTen hoitoharjoittelun määrässä voi tapahtua korkeintaan 10 %:n muutos edelliseen vuoteen verrattuna, mikäli asiasta ei yhdessä SoTen kanssa toisin sovita.
Sairaanhoitopiiri korvaa SoTelle sovitun vuosikustannuksen laskun perusteella 12. kuukausittaisena tasaeränä. Laskujen eräpäivät ovat kunkin kuukauden 15. päivä.
SoTe on velvollinen toimittamaan jokaisen vuoden helmikuun kymmenenteen päivään mennessä selvityksen edellisen vuoden toteutuneista kustannuksista. SoTella on lisäksi velvollisuus pyydettäessä antaa kustannuksiin liittyvä kirjanpito Sairaanhoitopiirin tarkastettavaksi. Mikäli edellisen vuoden, sovittuun toimintaan perustuvat, toteutuneet kustannukset alittavat tai ylittävät sovitun vuosikustannuksen määrän enemmän kuin 2 %, on SoTe velvollinen palauttamaan alituksen sairaanhoitopiirille seuraavan vuoden helmikuun 15 päivään mennessä. Sairaanhoitopiiri on vastaavasti velvollinen korvaamaan ylityksen SoTe:lle seuraavan vuoden helmikuun 15 päivään mennessä, mikäli ylitys on aiheutunut osapuolista riippumattomasta syystä, joka ei ole ollut tiedossa, kun kustannuksista on edellä todetun mukaisesti sovittu ja jonka kustannuksen syntymisistä osapuolet eivät ole kohtuudella voineet estää, tai mikäli ylitys johtuu osapuolten yhdessä kirjallisesti sopimasta muutoksesta.
Yliopisto vastaa tämän sopimuksen perusteella sille syntyvistä kustannuksista.
13. Maksuehdot
Maksuehto on eräpäivän mukainen, kuitenkin vähintään 30 päivää laskun päiväyksestä. Viivästyskorko on korkolain mukainen.
14. Yhteyshenkilöt ja heidän tehtävät
Yliopisto:
Suunnittelupäällikkö
Osoite:
Puh:
Sairaanhoitopiiri:
Suusairauksien tulosyksikön vastuuhenkilö
Osoite:
Puh:
SoTe:
Opetushammashoitolan vastuuhenkilö
Osoite:
Puh:
Yhteyshenkilöiden tehtävänä on:
suunnitella vuosittain tilojen, laitteiden, materiaalien, tukipalvelujen, tietojärjestelmien ja henkilöstön muutokset tehdä osapuolten toimivaltaisille hallintoelimille ehdotus seuraavan vuoden resurssitarpeista ja niiden kustannuksista tehdä päätös seuraavan vuoden resursseista ja niiden kustannuksista osapuolten toimivaltaisten hallintoelimien hyväksymissä rajoissa.
Yhteyshenkilöiden tulee tehdä ehdotukset ja päätökset yksimielisesti.
15. Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen
Tämä sopimus tulee voimaan 1.1.2009 ja samalla raukeaa 12.6.2006 allekirjoitettu sopimus hammaslääketieteen peruskoulutuksen järjestämisestä peruskoulutusta koskevalta osaltaan. Tällä sopimuksella sovitaan myös erikoishammaslääkärikoulutuksen järjestämisestä Turussa 23.12.1999 solmitun yhteistyösopimuksen sekä edellä mainitun 12.6.2006 solmitun sopimuksen erikoishammaslääkäreitä koskevan osuuden päätymisestä 31.12.2010.
Tämä sopimus on voimassa toistaiseksi.
Kukin osapuoli voi irtisanoa tämän sopimuksen ilmoittamalla siitä kirjallisesti muille osapuolille viimeistään kuusi kuukautta ennen kalenterivuoden päättymistä, jolloin irtisanominen tulee voimaan irtisanomisilmoitusta seuraavan kolmannen kalenterivuoden alusta.
Sopimuksen voimassaolo päättyy tällöin kaikkien osapuolten osalta.
16. Riitojen ratkaisu
Kaikki tästä sopimuksesta aiheutuvat riitaisuudet pyritään ensisijaisesti ratkaisemaan sopijapuolten keskinäisissä neuvotteluissa. Mikäli tässä ei onnistuta, riitaisuudet käsitellään Turun käräjäoikeudessa.
17. Päiväys ja Allekirjoitukset
Turussa ___. ____kuuta 2009
Tämä sopimus on laadittu kolmena samasanaisena alkuperäiskappaleena, yksi jokaiselle sopijapuolelle.
Turun Yliopisto
______________________________________
Seppo K. Markkanen
kehittämisjohtaja
Turun yliopisto
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä
_______________________ ________________________
Risto-Pekka Happonen Aki Lindén
suusairauksien tulosyksikkö sairaanhoitopiirin johtaja
ylilääkäri
Turun kaupungin sosiaali- ja terveystoimi
__________________________ ___________________________
Markku Suokas Antti Perälä
peruspalvelujohtaja hallintojohtaja
Sosiaali- ja terveystoimi Sosiaali- ja terveystoimi
Liite 1.
Hammaslääkärien peruskoulutuksen kliinisen hoitoharjoittelun toteuttamista varten SoTe: n palvelukseen palkattu henkilöstö vuonna 2009
Perustetut vakanssit
-4 erikoishammaslääkäriä, 37h / vko
-6 erikoishammaslääkäriä, 20 h /vko
-1 suuhygienisti
-7 hammashoitajaa
-2 kanslistia
-3 professorin sivuvirkaa
Palkkakustannukset peruskoulutuskustannuksiin
-ylihammaslääkäri (50 %)
-vastaava hoitaja
-hammashoitaja (oikomishoito)
Liite 2.
Hammaslääkärien peruskoulutuksen kustannukset SoTe: lle vuonna 2008
Peruskoulutuksen menot
€
Palkkakustannukset 723 676
Materiaalit 158 254
Koneiden leasingkustannukset 89 092
Atk laitteiden leasingkustannukset
Muut menot 3 124
Palvelujen osto 143 678
(välinehuolto, rtg, vaate, koulutus, työterveys)
Asiakaspalvelujen osto 10 382
(kliinisen opetuksen osto yliopistolta)
Keskusvarasto, kuljetus 14 653
Tilavuokrat 164 810
Sis vyöryt 136 329
Menot yht 1 443 997€
Peruskoulutuksen tulot
Maksutulot 158 009
(kandit ja opettajat)
Muut tulot 10 641
Työn arvo opiskelijat 237 000
Työn arvo opettajat 10 000
Tulot + työn arvo yht 415 650€
NETTO (menot – tulot + työnarvo) yht -1 028 347€