Tilaaja:
Turun Tilaliikelaitos
Linnankatu 34
20100 Turku
Hanke:
Lakkatien lastenkoti, 0023004
uudisrakentaminen
Lakkatien lastenkoti, 0023004
UUDISRAKENTAMInEN
Sosiaalilautakunta hyväksyi 2.12.2008 § 1366 Lakkatien lastenkodin tarveselvityksen, jonka pohjalta on laadittu tämä hankesuunnitelma.
Lakkatien lastenkoti, 0023004 - uudisrakennushankkeen hankeohjelman laatimisesta on vastannut työryhmä, johon ovat kuuluneet SoTesta ja Turun Tilaliikelaitoksesta edustajat.
Hankeohjelman laadintaa on edeltänyt selvitystyö koskien Lakkatien lastenkodin, 0023004:n kuntoa ja tilaratkaisuja. Sosiaalitoimi on esittänyt, että korjaamisen tai uudisrakentamisen yhteydessä lastenkotiin tulee saada lisäpaikkoja. Esillä ovat olleet vaihtoehtona nykyisen rakennuksen korjaaminen tai uudisrakentaminen joko nykyiselle tontille tai uudelle tontille. Korjausvaihtoehdossa korjausasteeksi tulee noin 80 % ja lisäpaikkoja ei saada mahtumaan nykyiseen rakennukseen. Nämä syyt ovat saneerausvaihtoehdossa johtaneet uudisrakennusvaihtoehtoa toiminnallisesti huonompaan ratkaisuun.
Tutkituista vaihtoehdoista hankesuunnitelman pohjana oleva uudisrakennus on sekä toiminnalliselta että taloudelliselta kannalta paras ratkaisu. Tontti on sijainniltaan erinomainen, tontti on kaavoitettu yleisten rakennusten tontiksi, rakennusoikeus vastaa tilantarvetta, ja tontti on jo Tilaliikelaitoksen vuokraama.
Hankesuunnitelman mukainen tilaohjelma on pienennetty taloudellisten reunaehtojen vuoksi mahdollisimman pieneksi. Turun Tilaliikelaitoksen käsityksen mukaan suunnitellut tilat ovat kuitenkin riittävät. Tilat luovat toiminalle nykytilanteeseen verrattuna aivan uuden lähtökohdan ja mahdollistavat toteutuessaan lastenkodin toiminnan tavoitteiden saavuttamisen.
27.4.2009
Sisällysluettelo:
1 Yhdyshenkilöt.............................................................................................................................5
2 Toiminnan kuvaus......................................................................................................................6
2.1 Kuvaus tilaajan toiminnasta......................................................................................................6
2.2 Toiminta....................................................................................................................................6
2.3 Henkilökunta..............................................................................................................................7
2.4 Nykyiset toimitilat ja niiden puutteet..........................................................................................7
2.5 Tilojen käyttö.............................................................................................................................7
3 Perustelut huonetilaohjelmalle................................................................................................8
3.1 Tilojen yhteiset perustelut.........................................................................................................8
3.2 Tilaryhmä 1...............................................................................................................................8
4 Huonetilaohjelma.......................................................................................................................8
4.1 Huonetilaohjelman kuvaus........................................................................................................8
4.2 Tilaluettelo ja tilavaatimukset....................................................................................................8
4.3 Erityiset tilakohtaiset vaatimukset.............................................................................................8
4.4 Järjestelmävaatimukset............................................................................................................9
5 Selvitys rakennuspaikasta........................................................................................................9
5.1 Tontti.........................................................................................................................................9
5.2 Tonttialueen käyttösuunnitelma................................................................................................9
5.4 Rakennuspaikasta aiheutuvat erityisvaatimukset.....................................................................9
5.5 Tontin hallintaoikeus ja rakennusluvan edellytykset..................................................................9
6 Toteuttamisaikataulu.................................................................................................................9
7 Perustamiskustannukset ja niiden rahoitus.........................................................................10
7.1 Perustamiskustannukset........................................................................................................10
7.2 Perustamiskustannukset yhteensä ja niiden rahoitus............................................................10
8 Käytön aikaiset kustannukset.................................................................................................10
8.1 Tontin vuokrakustannukset.....................................................................................................10
8.2 Rakennuksen ylläpitokustannukset.........................................................................................11
Liitteet
Liite 1: Huonetilaohjelma
Tilaaja / Rakennuttaja:
Turun Tilaliikelaitos
Linnankatu 34
20100 Turku
Puhelin: 02- 2624 111
Telekopio: 02- 2624 390
* Merja Lumme
*
Rakennuttajatehtävät:
Turun Tilaliikelaitos
Linnankatu 34
20100 Turku
Puhelin: 02-2624 111
Telekopio: 02-2624 390
Jouni Anttila
Käyttäjän edustajat:
Sosiaali- ja terveystoimi
Kirstiinankatu1
20100 Turku
Puhelin: 02- 330 000
Osmo Koskinen
Leila Visa
Tarja Salonius
Hannele Mäki
Kuvaus tilaajan toiminnasta
Lakkatien erityislastenkoti toimii sosiaalisesti ja psyykkisesti häiriintyneiden lasten ja nuorten ympärivuorokautisena hoitoyksikkönä. Erityislastenkodin tehtävänä on antaa korjaavaa ja korvaavaa hoitoa sijoitetuille lapsille, joiden kehitys on vaarantunut heidän omassa elinympäristössään. Tavoitteena on turvata lapsen fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kehitys.
Sijoitettujen lasten ikä vaihtelee 7-18 vuoteen. Sijoitusaika on useita vuosia. Lastenkoti muodostaa pitkäaikaisen kasvuympäristön sijoitetuille lapsille
Lastensuojelulaki määrittelee, että lastensuojelulaitoksen tiloista sen, että tilojen ja toimintavälineiden tulee olla riittävät ja asianmukaiset, lisäksi lapsen yksityisyyttä on kunnioitettava. Laki määrittelee myös asuinyksikön lapsimäärän ja henkilöstömäärän.
Paloturvallisuusmääräykset
Työsuojelumääräykset
Toiminta
Lastenkodissa annetaan ympärivuorokautista hoitoa, jolloin rakennuksen vaatimuksiin kuuluu kodinomaisuus ja yksilöllisyys.
Uusi lastensuojelulaki edellyttää lapsen yksityisyyden kunnioittamista, joten lain hengen mukaista on, että jokaisella lapsella on oma huone. Henkilökunnan päivystys/raportointitilat tulisi sijoittaa osastojen yhteyteen turvallisuuden vuoksi.
Lastenkoti tarvitsee omavalmiskeittiön, koska sijoitettujen lasten kohdalla ei voida ajatella ruoan tulevan valmiina muualta. Lisäksi osastojen yhteydessä tulee olla pienkeittiöt, koska hoidossa tuetaan myös keittiötaitojen oppimista.
Erityislastenkotiin sijoitetut lapset oireilevat usein vahvasti ulospäin, jolloin se asettaa käytettäville materiaaleille ja tilaratkaisuille erityisvaatimuksia. Lasten ja henkilökunnan turvallisuusnäkökulmat tulee huomioida suunnittelussa. Erityislastenkodissa on päivittäin lasten aggressiotilanteita, vuosittain on kymmeniä vaara- ja uhkatilanteita (kirjattuja ilmoituksia). Käytössä tulee olla ovien sähkölukitukset ja henkilökunnan hälytysjärjestelmä. Turvalliseen hoitoon tarvitaan vierihoitotila, jossa lasta kyetään hoitamaan muista lapsista erillään mikäli lapsen oma tai muiden lasten turvallisuus sitä edellyttää.
Erityislastenkotiin sijoitetut lapset tarvitsevat paljon ohjausta ja toimintaa talon sisällä, koska eivät useinkaan ole kykeneviä osallistumaan yleisiin harrastusryhmiin. Lisäksi talossa tulee voida antaa suljettua erityistä hoitoa. Tämä edellyttää toimintatiloja.
Erityislastenkotipaikoista on tällä hetkellä puute, koska huostaan otetut lapset ovat yhä vaativahoitoisempia. Tällä hetkellä sijoituksia joudutaan tekemään ostopalveluina oman kunnan ulkopuolelle.
Henkilökunta
Nykyinen henkilöstörakenne on seuraava:
Tehtävä Lukumäärä
johtaja 1
psykologi 1
sosiaalityöntekijä 1 (yhteinen 2 laitoksen kanssa)
vastaava ohjaaja 2
ohjaaja 13
yöhoitaja 3
keittäjä 1
talousapulainen 2
Tarvittava henkilöstö uuteen yksikköön
Tehtävä Lukumäärä
johtaja 1
psykologi 1
sosiaalityöntekijä 1 (yhteinen 1 laitoksen kanssa)
vastaava ohjaaja 3
ohjaaja 21
yöhoitaja 3
keittäjä 1
talousapulainen 3
Nykyiset toimitilat ja niiden puutteet
Lakkatien lastenkodilla on nykyisin käytössään Turun kaupungin omistamia tiloja 1087 brm2 m2 osoitteessa Lakkatie . Tilat on perusteellisen korjauksen tarpeessa ja tiloihin ei saada sijoitettua lisäpaikkoja, joiden tarve on mittava.
Tilojen käyttö
Tilat ovat käytössä 24 tuntia vuorokaudessa koko vuoden.
Perustelut huonetilaohjelmalle
Tilojen yhteiset perustelut
Edellä kuvatusta toiminnasta ja nykyisistä toimitiloja koskevista tiedoista ilmenee, että uusien ja riittävien toimitilojen saaminen on välttämätöntä, jotta ko. lastenkotiyksikkö voi hoitaa sille uskotut tehtävät. Lastenkodin toimintaa on tarkoitus laajentaa yhdellä osastolla ( = 6 lasta).
Verrattaessa hankesuunnitelman huonetilaohjelmaa nykyisiin tiloihin on huomattavaa, että tilamäärän kasvu nykyisiin toimitiloihin nähden on erittäin vähäinen johtuen siitä, että uudistilat voidaan suunnitella asianmukaisen kokoisiksi ja tehokkaiksi.
Tilat muodostuvat kolmesta asumisosastosta, yhteisistä harrastetiloista, henkilökunnan tiloista ja huoltotoimen tiloista esim. keittiö, vaatehuolto yms.
Huonetilaohjelma
Huonetilaohjelman kuvaus
Huonetilaohjelman mukaiset asumistoimintaan tarvittavat tilat ovat ohjelma-alaltaan yhteensä 407 ohm2 + vierihoitotilat noin
Yhteensä rakennuksen huonetilaohjelman sisältämien tilojen ohjelma-ala on 913 ohm2. Liikennetiloille varattu huoneala on yhteensä 120 hum2, samoin kuin teknisille varattu huoneala, joka on yhteensä 32 hum2.
Tavoitehintalaskelman mukainen rakennusosien pinta-ala on
Hankkeen tavoitebruttoala on 1069 brm2 ja tavoitetilavuus 3800 rm3.
Tilaluettelo ja tilavaatimukset
Huonetilaohjelma on esitetty liitteessä 1.
Erityiset tilakohtaiset vaatimukset
Erityisiä tilakohtaisia vaatimuksia ei ole..
Järjestelmävaatimukset
Erityisiä järjestelmävaatimuksia ovat esim:, tietotekniikka -, antenni-, sammutus-, paloilmoitus- ja kulunvalvontajärjestelmät.
Selvitys rakennuspaikasta
Tontti
Tontti sijaitsee Turun Vasaramäen kaupunginosassa (023/0036/0017) ja sen pinta-ala on
Tonttialueen käyttösuunnitelma
Uudisrakennus tullaan sijoittamaan nykyisen rakennuksen paikalle. Myös kerroslukumäärät (2 kerrosta) on rakennusaloilla määritelty valmiiksi.
Lastenkotitoimintaa ajatellen yllä luetellut rajaehdot eivät muodosta ongelmaa.
Rakennuspaikasta aiheutuvat erityisvaatimukset
Erityisvaatimuksia ovat esim:
§tontin ahtaus
Tontin hallintaoikeus ja rakennusluvan edellytykset
Ko. tontti on Turun kaupungin omistuksessa. Tilaliikelaitoksella on voimassaoleva vuokrasopimus ko. tontista Kiinteistöliikelaitoksen kanssa.
Toteuttamisaikataulu
Toiminnan toteuttaminen ja sen tason ja laadun sekä kehityksen turvaaminen edellyttävät mahdollisimman nopeita toimenpiteitä toimitilaratkaisun toteuttamiseksi. Erityisen tärkeitä ovat rakennuskustannusten vaikutukset. Nykyinen kustannustaso tulisi voida käyttää hankkeen toteuttamisessa hyödyksi.
Rakennussuunnittelu on tarkoitus käynnistää heti hankesuunnitelman hyväksymisen ja rahoituksen varmistumisen jälkeen. Rakennustyöt on mahdollista aloittaa joulukuussa vuonna 2009. Tällöin rakennus voidaan ottaa käyttöön joulukuussa vuonna 2010.
Perustamiskustannukset ja niiden rahoitus
Perustamiskustannukset
Tonttikustannukset
Tontti on vuokrattu Kiinteistöliikelaitokselta. Tontin vuosivuokra on 8081 euroa.
Rakennuskustannukset
Hankkeen rakennuskustannukset marraskuun vuoden 2008 kustannustasossa ovat tavoitehintalaskelman mukaan yhteensä 2 025 000 euroa alv 0%.
Muut perustamiskustannukset
Irtaimiston sekä toiminnan kojeiden ja laitteiden hankintabudjetti on 160 000 euroa. Irtaimiston osuus on noin 150 000 ja toiminnan kojeiden ja laitteiden osuus noin 10 000 euroa. Osa laitteista on tarkoitus siirtää nykyisistä tiloista uuteen rakennukseen.
Rakennusaikaiset korot on arvioitu yhteensä 91 134 euroksi.
Perustamiskustannukset yhteensä ja niiden rahoitus
Perustamiskustannukset alv 0%
Hankkeen perustamiskustannukset ovat kokonaisuudessaan seuraavat:
Rakennuskustannukset 2 025 000 €
Irtaimisto 150 000 €
Toiminnan kojeet ja laitteet 10 000 €
Rakennusaikaiset korot 91 134 €
Yhteensä 2 276 134 €
Perustamiskustannusten rahoitus
Rakentamiskustannukset rahoitetaan Tilaliikelaitoksen investointiohjelman kautta. (uudisinvestoinnit rahoitetaan lainarahalla) ja irtaimiston ja toiminnan kojeiden ja laitteiden kustannukset rahoitetaan sosiaali- ja terveystoimen talousarviossa.
Käytön aikaiset kustannukset
Tontin vuokrakustannukset
Tontin vuosivuokra on 8081 euroa vuodessa.
Rakennuksen ylläpitokustannukset
Rakennuksen ylläpitokustannukset ovat vuoden 2009 kustannustasossa yhteensä noin 47 300 euroa vuodessa. Ylläpitokustannuksiin sisältyy hallinnointipalkkio, vuosikorjaukset, lämmitys, talonmiespalvelu, jätemaksut.
Rakennuksen vuotuiset vuokrat + muut menot
Kohteen vuokra muodostuu seuraavasti:
-pääomavuokra 135 688 €/vuosi
-maanvuokra 8 081 €/vuosi
-hoitokulut 47 300 €/vuosi
-rakennusaikaiset korot 21 635 €/vuosi (viiden vuoden ajan)
Yhteensä 212 704,24 €/vuosi