Selvitys Turun lastensuojelusta
Seppo Sauro 19.1.2009
Saatteeksi
Tässä ehdotuksessa lastensuojelustrategian laatimisen pohjaksi Turussa esitän tutkittavia vaihtoehtoja muutoksen pohjaksi ja perustelen yksinkertaisesti, miksi muutos olisi kannattavaa ja miten se voitaisiin rahoittaa.
Olen perehtynyt laajaan aineistoon erityisesti kuusikkokuntien (Oulu, Tampere, Helsinki, Vantaa, Espoo, Turku) työssä, mutta myös muiden kuntien ja järjestöjen näkemyksiin. Olen käynyt lukuisia keskusteluja eri asiantuntijoiden kanssa niin Turussa kuin muuallakin ja olen lopulta rohkaistunut valitsemaan melko suoraviivaisen esittämistavan. Kerron mitä minä tekisin, jos vastuu olisi minulla.
Työ on ollut mielenkiintoista ja olen kerännyt myös pääoman itselleni sekä lastensuojelun todellisuudesta että Turun kaupungista. Tampereella syntyneelle ja Helsingissä töissä olevalle se on ollut mielenkiintoista. Kiitän kaikkia, joilla on ollut aikaa yhteisiin pohdintoihin.
Espoossa 19.1.2009
Seppo Sauro
Ohjelmapäällikkö
Lastensuojelun Keskusliitto
Muutos
Muutos vaatii tuekseen tahdon ja se tulee konkretisoida 3-5 vuoden strategiaan. Lyhyellä aikavälillä kehittämistyöhön voidaan saada tukea Kaste-ohjelman Remontti-piloteista (REMONTTI- lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen Länsi-Suomessa, Varsinais-Suomen ja Satakunnan kunnissa vuosina 2008-2013). Toinen mahdollisuus tuen saamiseen on pyrkiä mukaan Tekesin nyt haettavissa oleviin ohjelmiin (Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmissä 2008-2015). Ohjelma uudistaa julkisen sektorin vastuulla olevaa sosiaali- ja terveyspalvelutuotantoa ja edistää palvelujen saatavuutta, laatua ja vaikuttavuutta.
Hyväksi työkaluksi tähän muutosten tekoon voi muodostua uuden lastensuojelulain (2008) edellyttämä suunnitelma lastensuojelun järjestämisestä ja kehittämisestä. Suunnitelma hyväksytään kunnanvaltuustossa ja tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Suunnitelma on otettava huomioon kuntalain (365/1995) 65 §:n mukaista talousarviota ja -suunnitelmaa laadittaessa.
Turussa tätä suunnitelmaa ei ole vielä tehty, mikä antaa erityisen mahdollisuuden muutoksen ohjaamiseen.
Rakennemuutos lastensuojelussa ei onnistu taikatempulla eikä yhdellä päätöksellä. Se vaatii tuekseen hyvän strategian, jossa kaikki osapuolet sitoutuvat uuteen suuntaan ja jossa rakennetaan sekä myös ravistellaan olemassa olevia rakenteita.
On selvää, että muutos on saatava aikaan. Se on onnistunut muualla – miksi sitten ei Turussa.
Pysyvää muutosta lastensuojelun toteuttamiseen saa vain:
- tehostamalla ehkäisevää lastensuojelua peruspalveluissa,
- panostamalla voimakkaasti intensiiviseen perhetyöhön sijoituksen ollessa vaihtoehtona,
- asettamalla koko perheen hoito ja perheen yhdistäminen keskeiselle sijalle huostaanoton alkuvuosina,
- toteuttamalla sijaishuollon rakennemuutos laitosvaltaisuudesta perhehoitoon.
Etenemällä tavoitteellisesti näillä neljällä sektorilla saadaan laadukkaampi ja kustannustehokkaampi lastensuojelu. Keinot ovat myös uuden lastensuojelulain, Paras- ja Kaste-hankkeiden sekä nykyisen (Vanhasen II) hallitusohjelman mukaisia.
Muutoksen toteutus ja rahoitus voi käynnistyä:
- hyvällä suunnitelmalla lastensuojelun järjestämisestä ja kehittämisestä (Lastensuojelulaki 2008),
- liittymällä vahvasti Turun hallinnoimaan Remontti-hankkeeseen (Kaste),
- avaamalla aidosti ovet yhteistyölle niin seutukunnan kuin kuusikkokuntien kanssa,
- toteuttamalla aivan uusista lähtökohdista perhehoidon kehittämishanke,
- kehittämällä omia laitoksia yhä vaativampaan hoitoon ja vahvistamalla niiden roolia sekä koko perheen hoitamisessa että sijaisperheiden tukemisessa,
- vahvistamalla jälkihuollon kumppanuutta nuorille.
Näin saadaan alku pysyvälle muutokselle ja muutamassa vuodessa muutettua käytettyjen varojen painopistealueet. Tämä työ näkyy hyvin pian myös seurannaisvaikutuksissa, kuten päihde-, kriminaali- ja mielenterveystyössä, joiden kustannukset latautuvat lastensuojelussa.
Taustaa 2008
Lastensuojelua toteutetaan Turussa vahvalla perinteellä. Järjestelmä toimii itsenäisesti ja itseriittoisesti ja lastensuojelulain määräyksistä pidetään tarkasti kiinni. Lastensuojeluilmoitusten käsittely suoritetaan keskitetysti ja tehokkaasti. Samoin lastensuojelutarpeen selvitykset hoituvat lain edellyttämissä määräajoissa. Sijaishuollon hoitovastuut tunnistetaan hyvin ja joka kohdassa haetaan ratkaisuja lasten hyväksi.
Lastensuojelun perinne on Turussa vankka, mutta samalla raskas. Laitosvaltaisuus on toiminnan peruspilari ja siinä on vahvuutensa. Lastensuojelun osaamisen sosiaalinen pääoma on, niin Turussa kuin laajemminkin Suomessa, laitoksissa.
Turku ei ole erityinen poikkeus muista kuusikkokunnista (Oulu, Tampere, Vantaa, Espoo, Helsinki). Sillä on toki ominaispiirteensä ja mm. lastensuojelun asiakkaiden osuus (v. 2007) suhteutettuna alle 18-vuotiaisiin oli korkein Turussa (8,9, %) ja alhaisin Espoossa (4,9 %). Vastaavasti Turussa oli pienin (17,4 %) avohuollon kustannusten osuus lastensuojelun kokonaiskustannuksista. Vastaava luku Oulussa oli 28,1 %. Turussa on myös selkeitä kunnan sisäisiä alueellisia eroja, jotka vaativat lastensuojelulta erityistoimenpiteitä. Näitä ovat mm. ulkomaalaisperäinen väestö/kielelliset vähemmistöt ja työttömyys.
Kunnallisen laitoshoidon osuus kuusikkokunnista oli korkein Turussa (34,7 %) ja Helsingissä (24,7 %). Muissa kuusikkokunnissa kunnallisen laitoshoidon osuus oli alle 20 % hoitovuorokausista.
Vastaavasti vuonna 2007 Turussa perhehoidon osuus hoitovuorokausista oli pienin kuusikkokunnista (30,3 %) ja suurin Oulussa (64,8%).
Edellä olevat tunnusluvut ja kuusikkokuntien tuottama tilastollinen vertailu (Kuusikkotyöryhmän julkaisusarja 1/2008) kertovat selkeästi, että Turku:
- panostaa suhteellisesti vähiten rahaa avohuoltoon
- käyttää suhteellisesti eniten rahaa omiin laitospalveluihin
- käyttää vähiten rahaa perhehoitoon
- on kasvattanut 2003-2007 lähinnä ostopalveluita
Paine lastensuojelun hoitamiseen on kova. Turussa lastensuojelun asiakkaita on suhteellisesti enemmän kuin muissa kuusikkokunnissa. Ongelmien tunnistaminen ja niihin puuttuminen mahdollisimman aikaisin on välttämätöntä sekä inhimillisen elämän että talouden kannalta. Resurssiniukkuuden ollessa lähes pysyvä olotila, on tarkasteltava nykyisiä toimintatapoja ja kiinnitettävä huomiota myös muiden ratkaisuihin.
Käytettävissä olevien resurssien tulee jakaantua eri tavalla siirtämällä painopistettä pitkällä tähtäimellä ehkäisevään työhön ja rahoittamalla se lyhyellä tähtäimellä laadukkaalla perhehoidolla. Tämä edellyttää paljon peruspalveluilta. Se laajentaa eri toimijoiden vastuualueita ja voi onnistua vain laajalla yhteistyöllä.
Tiivistelmä ehdotuksista
1. Hyvä suunnitelma lastensuojelun järjestämisestä ja kehittämisestä (Lastensuojelulaki 2008) ja siinä tiivis vuorovaikutus Kaste- (Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelma 2008-2011) / Remontti- (lasten ja nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen Länsi-Suomessa, Varsinais-Suomen ja Satakunnan kunnissa vuosina 2008-2013) ohjelman kanssa
- peruspalvelujen vahvistaminen lastensuojelun avuksi
- vahva ohjeistus uusista lähtökohdista sijaishuollon rakennemuutokseen
2. Yhteistyön vahvistaminen
- hallintokuntien välinen yhteistyö
- neuvolan, päivähoidon ja koulun aluejako yhtenäiseksi
- kuntien ja seutukuntien välinen yhteistyö
- järjestöjen työn parempi hyödyntäminen pitkäkestoisilla kumppanuussopimuksilla
- kriittistä massaa tulee kasvattaa seutukunnan yhteistyöllä ja avointa hyvien kokemusten vaihtamista lisätä
3. Ehkäisevän lastensuojelun vahvistaminen
- peruspalveluiden ja siellä erityisesti lastensuojelun näkökulman vahvistaminen
- intensiivinen perhetyö eri kohdissa, sijoituksen mahdollisuutta pohdittaessa ja sijoituksen ensimmäisten vuosien aikana – tavoitteena perheen yhdistäminen
- lastensuojelun perhetyön lisääminen ja kunnan alueellisten erojen huomioon ottaminen
4. Lastensuojeluilmoitukset
- riittävät valmiudet alan toimijoille (päivähoito, koulu jne.) lastensuojeluilmoitusten tekoon
- lastensuojelulle selkeä määrittely
- ilmoitusten tehokas ja peruspalveluille palautettava antava käsittely
- ilmoituksen tekemisen oikea osaaminen (neuvola, päivähoito ja koulu)
5. Sijaishuollon rakennemuutos
- perhehoitoa lisättävä vähintään 20 % kolmen (5 % +7%+ 8%) seuraavan vuoden aikana
- ostopalveluita on sekä karsittava että tiivistettävä
- ostopalvelut tiukempaan kumppanuuteen ja ohjaukseen
- omien laitosten kehityttävä ja erikoistuttava yhä vaikeampien lasten ja nuorten hoitoon
- omien laitosten osuutta koko perheen hoidossa lisättävä
- omien laitosten mahdollisuus sijaisperhetyön tukemisessa selvitettävä (takapäivystys, kumppanuus, kriisiapu)
- laitoshoidon ja perhehoidon vuoropuhelua vahvistettava
- luotava erityinen kumppanuusstrategia Turun alueelle ja välittömässä läheisyydessä oleviin palveluntuottajiin, joista tulisi muodostua ”hovihankkijoita”, jotka kehittävät toimintaansa juuri Turun tarpeisiin
6. Sijaishuolto
- perheen kuntouttaminen ja yhdistäminen selkeämmin tavoitteeksi sijaishuoltoa toteutettaessa
- perhehoidon kehittämiselle oma, tavoitteellinen viiden vuoden hanke – kaikki alle 12-vuotiaat perhehoitoon (aluksi tavoite kaikkia alle 10-vuotiaat)
- omien laitosten hoidollisen tason vahvistaminen vaikeahoitoisten nuorten hoitoon
- sijaishuollon laadun arviointi yhtenäisillä perusteilla
- sukulaisuussijoituksille (läheisverkosto) oma toimintamalli
- erityispalvelut tuotava lasten luo (terapia, riippuvuudet, varhaiset vaille jäämiset, aggressio)
7. Jälkihuolto
Jälkihuolto mielletään jotenkin marginaaliseksi ainakin resurssipolitiikassa. Totta onkin, että sen kustannusosuus ei näyttele kokonaisuudessa merkittävää osaa, mutta kuten ehkäisevässä lastensuojelussa niin jälkihuollossakin euro on kahden veroinen. Sosiaalityön rinnalle on lisättävä kumppanuutta nuorten jälkihuollossa. Tehokas ja tarkoituksenmukainen jälkihuolto on ehkäisevää lastensuojelua parhaimmillaan, kun onnistutaan katkaisemaan huono-osaisuuden kierre. Kiinnostavia kumppaneita nykyisten lisäksi voisivat olla Varsinaissuomen lastensuojelujärjestöjen tukihenkilöprojekti TUEXI ja Petrea/Kela, jossa on tarvittavaa laajaa ammatillista osaamista nuorten kuntouttamiseen.
8. Rahoitus
Sijaishuollon rakennemuutos laitoshoidosta perhehoitoon tuo vuosittain usean miljoonan pelivaran.
Jos kaikki Turun sijaishuollossa olevat alle 10-vuotiaat lapset olisivat sijaisperhehoidossa, tulisi kustannuseroa yli 5 milj. € nykyiseen tilanteeseen. Kotkassa kaikki alle 12-vuotiaat on pystytty sijoittamaan perhehoitoon, Turussa tämä merkitsisi nykyiseen tilanteeseen nähden 7,6 milj. € kustannuseron. Mikäli sijaishuollon rakenne olisi sama kuin Oulussa ero olisi noin 6,4 milj. €. Näitä lukuja ei voi sivuuttaa mietittäessä uusia ratkaisuja.
Perusteluja
1. Suunnitelma lastensuojelun järjestämisestä ja kehittämisestä
Kunnan laatima, lastensuojelulain (12§) edellyttämä suunnitelma lastensuojelun järjestämisestä ja kehittämisestä voi muodostua merkittäväksi toimintaa suuntavaksi ja uutta välttämätöntä, yhteistyötä rakentavaksi ohjeistukseksi.
Lastensuojelusuunnitelman keskeinen tavoite tulee olla yhteisvastuullisuuden ja erityisesti peruspalvelujen lastensuojelullisen otteen vahvistaminen. Lastensuojelu ei selviä minkäänlaisilla resursseilla yksin eikä lastensuojelu voi olla ”kaikkien” asioiden hoitaja. Lastensuojelulla tulee olla selkeä oma tehtäväalueensa, jonka sisällä se on tehokas ja vahvasti perheen yhdistämiseen tähtäävä toimija.
Lastensuojelusuunnitelman tulisi vahvistaa myös sitä, että Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma Kaste (2008-2001) ja sen osana Varsinais-Suomelle (hallinnointikunta Turku) tullut Remontti-hanke hyödynnetään lastensuojelun ehkäisevän työn kehittämisessä sekä laitoskeskeisyyden purkamisessa. Palvelut tulee tuoda suoraan lasten ja nuorten kehitysympäristöihin (koti, päivähoito, koulu ja vapaa-ajan toiminta). Hankkeessa on useita pilotteja, joiden tulokset voivat olla merkittäviä lastensuojelun kehittämisessä ja erityisesti Turussa.
Lastensuojelusuunnitelman tulisi edellyttää myös selkeää toiminnan laadun arviointia ja selvityksiä tehtyjen toimenpiteiden vaikuttavuudesta. Erityisesti sijaishuollossa olisi tarkoituksenmukaista suorittaa seurantatutkimuksia ja hankkia myös tietoa eri hoitomuotojen tuloksellisuudesta.
Lastensuojelusuunnitelmaan on kytkettävä myös kolmas sektori ja luotava kolmannen sektorin ja kunnan välille pysyvä kumppanuusstrategia. Avainsanoja ovat yhteinen pohdinta, pitkäjänteisyys ja toimijoiden välisen verkostoitumisen tukeminen. Hyvänä mahdollisuutena tästä on mm. lastensuojelujärjestöjen yhteinen perhetalo (Heideken), joka voi antaa uusia mahdollisuuksia yhteistyölle myös kunnan kanssa.
Lastensuojelun kannalta tärkeitä kolmannen sektorin toimijoita ovat lastensuojelujärjestöjen lisäksi muut järjestöt kuten maahanmuuttaja-, kulttuuri- ja urheilujärjestöt. Näiden työssä olisi erityisesti kannustettava ja tuettava kaikkea syrjäytymisen ehkäisyyn tähtääviä hankkeita. Esimerkkejä löytyy laajasti valtakunnasta mm. Kulttuurirahaston Myrsky-hankkeesta. Lastensuojelusuunnitelman tulisi kannanotoillaan vahvistaa tämänkaltaista ehkäisevää työtä ja varautua mm. isoissa kunnissa tapahtuvaan monikulttuurisuuden ja eri kieliryhmien lisääntymiseen.
Pääkaupunkiseudulla on ennusteiden mukaan vuonna 2015 ala-asteen lapsista 14 % muita kuin suomen- tai ruotsinkielisiä ja vastaavasti vuonna 2025 24 %. Samansuuntainen kehitys vahvistuu myös muissa Suomen suurimmissa kaupungeissa. Tämä tulee olemaan uusi haaste myös lastensuojelulle. Laskennallisesti lastensuojelun palveluita tarvitsisi lähivuosina Turussa usea sata vieraskielistä asiakasta.
Lastensuojelusuunnitelma on sekä strateginen että konkreettinen toimintaohjelma ja voi sisältää hyvinkin konkreettisia kehittämisohjeita eri vuosille. Sen tekeminen on Turussa vasta alussa ja laatimisen ohjeistuksessa voitaisiin edellyttää erityistä painoarvoa suunnitelman kohdalle 5) lastensuojelulain mukaisten tehtävien hoitamiseksi käytettävissä olevasta lastensuojelun palvelujärjestelmästä sekä kohdalle 6) yhteistyön järjestämisestä eri viranomaisten sekä lapsille ja nuorille palveluja tuottavien yhteisöjen ja laitosten välillä.
Yhteistyö on keskeinen väline peruspalvelujen oikeassa kohdentumisessa sekä lisäarvon hankkimisessa muiden kokemuksista. Ehkäisevä toimet ja varhainen tuki ovat välttämättömiä asioita ennen lastensuojelua. Vaikuttaminen kasvuoloihin ja laadukkaiden peruspalvelujen verkosto tuo välittömästi tuloksia. Tämän voi rahoittaa tavoitteellisella sijaishuollon rakennemuutoksella.
2. Yhteistyö
Yhteistyönä muiden kuntien kanssa toteutetaan sosiaalipäivystys. Turun hallinnoimassa Remontti- hankkeessa on lähivuosina tehty laajaa seutukunnan yhteistyötä lastensuojelun kehittämisessä, mutta muuta toiminnallista yhteistyötä arjessa ei juuri ole.
Yhteistyö Turun kaupungin sisällä eri hallintokuntien välillä vaihtelee. Suurimmat toiveet paremmasta yhteistyöstä kohdistuvat neuvolatoimeen ja kouluun. Lastensuojelu toivoo, että peruspalvelut ottaisivat suuremman vastuun lasten suojelusta ennen lakisääteistä lastensuojelua. Niin neuvolan, päivähoidon kuin koulunkin tulisi lastensuojelun mielestä tehdä vähän enemmän, vähän ammatillisemmin ja paljon sitoutuneemmin työtään. Tähän mielipiteeseen on varmaankin neuvoloilla ja kouluilla kommentoitavaa, mutta kaipuu parempaan yhteistyöhön on selvä. Yhteistyön konkreettisina esteinä ovat erilaiset aluejaot neuvolan, päivähoidon ja koulun toiminnoissa. Tilanne mutkistuu ja tuo tarpeettoman paljon eri tahoja ja henkilöitä asioiden hoitoon.
Erityisesti tilanteissa, joissa tehty lastensuojeluilmoitus ei anna aihetta lastensuojelutoimenpiteiden aloittamiseen, tulisi peruspalvelujen ottaa enemmän vastuuta. Pelkkä lastensuojeluilmoituksen tekeminen ei riitä, vaan perheen muun tuen tarve tulisi selvittää ja perheen hyväksi tulisi kohdentaa tukea. Lapsi ei saisi ”valua” lastensuojeluun, vaan peruspalvelujen ja lastensuojelun rajapinnan tulisi olla selkeä. Kouluvaikeuksia tai selvää vammaisuutta ei tulisi ensisijaisesti hoidattaa lastensuojelulla vaan mahdolliset oppimisvaikeudet tai muut oireet tulisi tunnistaa ensin ja kohdentaa niihin riittävästi apua peruspalvelujen toimesta. Näissä tilanteissa yhtenäiset toiminta-alueet neuvolan, päivähoidon ja koulun toiminnoissa olisivat tarkoituksenmukaisia.
Yhteistyö muiden kuntien tai eri kuntaliittymien kanssa on vähäistä tai sitä ei ole ollut ollenkaan. Kuitenkin tavoitteena tulisi olla kriittisen massan kasvattaminen, erityisosaamisen jakaminen, eri vaihtoehtojen luominen ja uusien asioiden kokeilu. Hyvät käytännöt pitäisi hyödyntää välittömästi. Nyt käynnistetty Kaste-hanke ilmeisesti ohjaa tähän suuntaan, mutta arkiselle, asiakaslähtöiselle yhteistyölle muiden lähialueiden kuntien kanssa olisi myös tilausta.
Yhteistyön toteutuminen voisi mahdollistaa myös kaikkia lähikuntia palvelevan sijaishuoltoyksikön (resurssikeskuksen) perustamismahdollisuuksia. Kriittisen massan kasvattaminen saattaisi luoda mahdollisuuden yhteiselle ohjaukselle ja laatujärjestelmän luomiselle, mikä helpottaisi sijaisperhetyön kehittämistä sekä yhteistä koulutusta ja tukea.
Yhteistyö järjestöjen kanssa on ollut marginaalista. Turun seudulla olisi kuitenkin hyviä – oikeasti laajoja näkymiä tarjoavia hankkeita niin avohuoltoa kuin ostopalveluja tuottavien järjestöjen keskuudessa. Kunnan selkeä kumppanuus aiesopimusten ja ostojen muodossa toisi suurimman hyödyn juuri Turulle.
Kuusikkokuntien kanssa on laadukasta tilastollista yhteistyötä, mutta ei niinkään toiminnallista. Kuusikkokuntien kannattaisi yhdessä vaatia perhehoitolainsäädännön uudistamista, kannustaa valtakunnallisten laatukriteereiden laatimista, luoda yhteisiä pilottihankkeita ja vaihtaa tavoitteellisemmin toiminnallisia kokemuksia. Puolin ja toisin olisi opittavaa.
3. Ehkäisevä lastensuojelu
Ehkäisevän lastensuojelun keskeinen haaste on peruspalvelujen kyky ja oivallus varhaiseen tukeen ja puutumiseen. On selvää, että erityisesti lastensuojelun näkökulmaa tulee vahvistaa. Lasten huomioon ottaminen ja tilanteen tarkistaminen myös aikuisten palveluissa on enemmän asenne- kuin resurssikysymys. Havainnoinnin tulisi johtaa aina tehostettuihin peruspalveluihin ja vasta sitten lastensuojeluun. Aikuisten väsymys perheessä, ongelmat arjen sujumisessa ja masennus eivät ole ensisijaisesti lastensuojelun asioita.
Tärkeintä on, että peruspalvelut kohtaavat erilaiset lapsiperheet ja peruspalveluiden sisällä on riittävästi taitoa ja voimia ongelmien havaitsemiseen. Näissäkin tilanteissa jo pelkkä kumppanuus perheen kanssa voi tuottaa toivottua kehitystä.
Tilanteessa, jossa huostaanotto on vaihtoehtona, on välttämätöntä panostaa vahvasti intensiiviseen perhetyöhön. Muuten ajaudutaan lähes varmasti sijaishuoltoon. Intensiivisestä perhetyöstä on hyviä ja vakuuttavia kokemuksia (esim. Vantaa) ja sen tulisi aina olla yhtenä mahdollisuutena.
Intensiivisellä perhetyöllä voi olla mahdollisuutensa vielä huostaanoton aikanakin, kun tavoitteena on perheen yhdistäminen. Tämä tavoite voisi suomalaisessa lastensuojelussa olla selkeämpikin, joskus siihen on aito mahdollisuus.
4. Lastensuojeluilmoitus
Uudessa laissa velvoite tehdä lastensuojeluilmoitus on säädetty entistä laajemmalle joukolle lasten ja heidän perheidensä kanssa työskenteleviä (25§). Myös ilmoituskynnys on entistä matalampi. Valtakunnallisesti lastensuojeluilmoitusten määrä onkin kasvanut ja se on osaltaan tuonut esiin myös piilossa ollutta lastensuojelun tarvetta. Mikäli ilmoitusten käsittely on tehokasta (kuten Turussa), mahdollistaa se aidosti tuen tarpeessa olevien lasten kohtaamisen ja siten nopean tuen perheille. Mikäli ilmoitus ja sen jälkeen tehtävä lastensuojelutarpeen selvitys ei anna aihetta toimenpiteisiin, tulisi toteuttaa kuitenkin riittävän vahva palaute peruspalveluille. Mikäli ilmoitus on tullut toiselta viranomaiselta, tämä lienee helpompaa. Yksityisten henkilöiden tai tahojen ja mm. poliisin tekemien ilmoitusten viesti ja palaute peruspalveluille on epäselvää.
Vantaa edellyttää lastensuojelusuunnitelmassaan, että mm. jokainen varhaiskasvatuksen työntekijä perehtyy ”Lastensuojeluilmoituksen tekeminen” kansioon ja sama suunnitelma vaatii sen varmistamista, että ”jokainen esimies ja varajohtaja osaavat tehdä asianmukaisella tavalla lastensuojeluilmoituksen”. Tällainen ohjeistus sekä selventää lastensuojelun rajapintoja että varmistaa riittävän ajoissa ongelmien havaitsemisen ja siten mahdollisuuden varhaiseen tukeen.
5. - 6. Sijaishuollon rakennemuutos ja sijaishuolto
Lastensuojelun perinne Turussa on vankka, mutta todennäköisesti Suomen laitosvaltaisin, raskas ja niukasti avohuoltoon panostava. Laitosvaltaisuus niin omien kuin ostopalveluiden tuottamana on toiminnan peruspilari ja toki siinä on vahvuutensa. Laitoksissa saadaan keskimääräisesti hyvä tulos. Lastensuojelun osaamisen sosiaalinen pääoma on niin Turussa kuin laajemminkin Suomessa laitoksissa. Tämä pääoma pitää saada laajemmin lastensuojelun käyttöön. Omien laitosten kehittyessä lastensuojelun ”resurssikeskuksiksi” ja avautuessa johtaviksi tekijöiksi tässä rakennemuutoksessa säilyttäisi ja jalostaisi myös sen vahvan perinteen mitä ne kantavat lastensuojelussa.
5.1 Omat laitokset
Kunnallisen laitoshoidon osuus kuusikkokunnista oli korkein Turussa (34,7 %) ja Helsingissä (24,7 %). Muissa kuusikkokunnissa kunnallisen laitoshoidon osuus oli alle 20 % hoitovuorokausista. Vahva laitosperinne ja laitoshoidon osaaminen voisivat olla perusteena ja mahdollisuutena sille, että kehityttäisiin yhä enemmän vaikeahoitoisten nuorten (lasten) hoitoon omissa laitoksissa. Tämä on perusteltua sekä lasten hyvinvoinnin että kustannusten kannalta. Tässä tilanteessa laitosten tulisi kehittyä sekä hoidollisessa (väkivalta, riippuvaisuudet, varhaiset vaille jäämiset jne.) mielessä että myös avautua uusille haasteille. Pitkällä tähtäimellä tämänkaltainen erikoistuminen kannattaisi pitää omissa käsissä eikä luovuttaa sitä vapaille markkinoille.
Toinen vaihtoehto on luopua kokonaan omista laitoksista ja keskittyä vain kumppanuuteen perustuvaan ostopalveluun ja perhehoitoon. Täysmittaisessa ostopalveluiden käytössä on kuitenkin iso riski sekä kustannusten että hoidon laadun turvaamisen suhteen. Järjestöjen ja valtion koulukotien tuottamien ostopalvelujen suhteen ollaan ehkä paremmin ennustettavassa tilanteessa, mutta puhtaasti yksityiset, pienet yritykset ovat tässä mielessä arvaamattomia. Kyse ei ole vain välittömän hoidon turvaamisesta, vaan mitä suuremassa määrin myös jälkihuollosta ja edes jonkinasteisen lapsuuden maiseman takaamisesta niille lapsille, joille tällä yhteiskunnan väliintulolla on luvattu jotain parempaa. Laadittaviin sopimuksiin on vaikea solmia sitovia jatkuvuusehtoja.
Laitosvaltaisuutta lastensuojelussa perustellaan myös sillä, että Turusta tai Varsinais-Suomesta ei löydy sijaisperheitä, tai että nykyiset nuoret vanhemmat eivät enää näe sitä kiinnostavana vaihtoehtona. Tähän mielipiteeseen on vaikea yhtyä. Ennemminkin on kyse käytettyjen menetelmien ja ohjaus-/tukijärjestelmien jälkeenjääneisyydestä.
5.2 Ostopalvelut
Kun omat laitokset ovat täynnä eikä sijaisperheitä ole löytynyt, on kasaantuva sijaishuollon tarve Turussa purkautunut ostopalveluihin, joiden kasvu on ollut merkittävää viime vuosina. Ylipäätään sijaishuollon hoitopaikkojen kasvu viime vuosikymmenenä on kanavoitunut ostopalveluihin. Ostopalveluiden tulisi Turun nykyisessä rakenteessa lähinnä tasata tarpeen vaihteluja työn perustan ollessa omissa laitoksissa ja vahvassa sijaisperhehoidossa.
Tässä tilanteessa on ollut vallalla myös myyjän markkinat ja ostopalveluiden käyttöä ei ole ohjattu eikä määritelty riittävästi. Turku ei ole kilpailuttanut palvelujen tuottajia, eikä se välttämättä mitään lisäarvoa toisikaan. Sen sijaan tulisi toteuttaa jonkinasteinen tasomittaus ja laadun yhtenäinen määrittely. Ilman tätä, palvelujen ostaminen perustuu yksittäisten henkilöiden harkintaan, joka ei voi korvata yhtenäisillä perusteilla tehtäviä arvioita.
Ostopalvelut ovat myös hajaantuneet ympäri maata ja niiden lukumäärä ohjauksen ja kumppanuuden näkökulmasta on suuri, yli 40 kpl. Maantieteellisen etäisyyden rajaaminen ”puolen päivän matkoihin” olisi perusteltua sekä lastensuojelulain hengen että kunnan kustannusten kannalta. Ei ole liioin järkevää, että jollakin ostopalvelupaikkakunnalla käy monia Turun sosiaalityöntekijöitä vaan tehtävät on suunnitelmallisesti keskitettävä yhdelle henkilölle. Tässä on tietenkin kunnioitettava luotuja ihmissuhteita ja otettava tähän pidempi aikajänne.
Ostopalveluissa olisi ulkopuolisin silmin järkevää lähteä läheltä kauas. Eli sisäisessä ohjeistuksessa tulisi aina vaatia perustelu sille, miksi lähellä oleva palvelu ei vastaa ostajan toiveita. Tätä maantieteellistä läheisyyttä edellyttää mm. lastensuojelulaki. Läheisyys luo tunnettuutta, vähentää toiminnallista kitkaa (matkustamista), pitää rahat omalla seutukunnalla jne. Etäisyys voi olla joskus tarkoituksenmukaista, mutta harvoin välttämättömyys.
Ostopalveluissa tulisi erityisesti arvostaa oman kunnan pitkäaikaisia ja miksei uusiakin palveluntuottajia. Näiden kanssa on solmittava kumppanuuteen perustuvia aiesopimuksia, joissa yhdessä luodaan edellytykset sellaiselle palveluntuottajalle, joka vastaa juuri Turun tarpeisiin. Esim. Lausteen perhekuntoutuskeskus ja Kaarinan SOS-lapsikylä jne. voisivat olla Turun ”hovihankkijoita”. Oman kunnan palvelujen arvostaminen ja oikean suuntainen kehittäminen vahvistaa myös omaa kuntataloutta ja hyvinvointia laajemminkin oman kunnan alueelle.
Oman kunnan ostopalveluiden ja kunnan omien laitosten kilpailu laadusta taas on yksinomaan tervetullut piriste. Järkevä erikoistuminen voi taata kattavan palvelutarjonnan.
Tavoitteena voisi pitää tilannetta, jossa tasomittauksen avulla valituksi tulleella ostopalvelulla olisi intressi kehittää omaa toimintaansa usean vuoden tähtäimellä verkostomallin avulla. Näin palveluntuottaja liitetään selkeästi kunnan ohjaukseen tuottamaan juuri sitä palvelua mitä kunta tarvitsee. Lyhytjänteisellä kilpailuttamisella ei tätä saavuteta. Professori Timo Pihkalan mukaan ”Verkostomalliin ja kumppanuuteen perustuva toimintamalli pyrkii minimoimaan markkinaehtoisen toiminnan, kuten puhtaan kilpailuttamisen ja yksin tekemisen heikkoudet, ja maksimoimaan hyödyt”(Kuntalehti 16/2008).
Nyt ostopalvelujen tuottajat toteuttavat toimintaansa enimmäkseen omista lähtökohdistaan, heidän välillään on vähän yhteistyötä tai ”mallintamista”. Ostopalvelut, jotka edustavat n. 30 % hoitovuorokausien määrästä ei ole kokonaisuutena hahmotettavissa.
Sama havainto on todettava myös hajallaan ja melko yksinäisinä pisteinä sijaishuoltoa toteutettavista perheistä ja ammatillisista perhekodeista. Yksi tai korkeintaan kaksi sosiaalityöntekijän käyntiä perheissä vuodessa ei riitä kumppanuuteen, joka on perusehto onnistuneelle hoitoprosessille.
5.3 Perhehoito
”siinä samassa runsaassa 30 % :ssa se on ollut tehtiin sitten vaikka mitä tai ei mitään”, ”ei Turussa tai Varsinais-Suomessa ylipäätään löydy perheitä, eikä nykyihmiset sitä hommaa haluakaan”, ”lapset on niin vaikeita ja liian vanhoja”, jne…
Lainaukset kertovat, että perhehoidon laajentamisen mahdollisuuksiin ei löytynyt uskoa lastensuojelun sisältä.
Kuitenkin sekä uusi lastensuojelulaki, valtakunnan hallitusohjelma, Kaste hanke ja tietämys inhimillisestä elämästä edellyttävät muuta. Samoin yleiseurooppalaisessa keskustelussa (EU), on kiinnitetty kriittistä huomiota Suomen laitosvaltaisiin ratkaisuihin.
Suomi ei selviä hoitovastuustaan lasten, vammaisten ja vanhusten osalta ellei perhehoitoon löydetä uutta lähestymistapaa ja myös keinoja sen toteuttamiseen.
Mahdollisuuksia toisenlaiseen kehitykseen on. Kotka on viidessä vuodessa saanut laitos- ja perhehoidon prosentit päinvastaiseksi (70 % -30 %). Entinen laitosvaltainen malli toimii nyt hyvällä perhehoidolla ja kaikki alle 13-vuotiaat on sijoitettu perhehoitoon.
Oulussa perhehoito kattaa 64,8 % hoitovuorokausista ja Turussa 30,3 % vuonna 2007. Kun vastaavia prosenttijakautumia kohdentaa Turkuun on kyseessä miljoonien eurojen kustannusero.
Norjassa perhehoidon osuus on 80 % kaikista sijoituksista ja tulosten takana on erityisesti maakuntatasoinen yhteistyö ja vahvalla valtion tuella toteutettu perhehoidosta tiedottaminen ja rekrytointi.
Suomessa aiheesta on hyvä Perhehoitoliiton raportti (Suunnitelmallinen perhehoito, Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan alueelliset kehittämishankkeet 2008).
Koko sijaishuollon rakennemuutoksen mahdollisuus Turussa on kiinni tässä perhehoidon kehittämisen lukkiutuneessa tilanteessa.
5.4 Perhehoidon kehittäminen
Lienee selvää, että entisillä keinoilla perhehoito ei Turussa laajene. Mallia tulisikin hakea muiden onnistuneista kokemuksista.
Perhehoito on monessa mielessä hyvin haavoittuva ja persoonallista otettava vaativa hoitomuoto. Siinä on aina kyse sydämen valinnasta, jota tulee tukea rationaalisilla toimenpiteillä. Reunaehtojen, kuten kulu- ja palkkiokorvausten tulee olla vähintään kilpailijoiden (isot kunnat) tasolla. Yhtä tärkeää on luoda työlle ja sen kehittämiselle oikea henki. Kumppanuus arjessa, selkeä tuki, koulutus ja myös kontrolli luovat sellaista rakennetta, joka mahdollistaa laadukkaan rekrytoinnin.
Perustan rekrytoinnille luo alan erityiskoulutus (Pride-kurssi, joka antaa perusvalmiudet tehtävään). Tukihenkilötoiminnalla voidaan selvästi madaltaa kynnystä ryhtyä perhehoitajaksi. Muun muassa Kotkassa on saman verran tukihenkilöitä (150) kuin Helsingissä – tämä joukko muodostaa hyvän reservin myös sijaisperhetoimintaan Kotkassa.
Tukihenkilötoiminta, ottolapsineuvonta, lähiverkostosijoitusten ja sijaisperhetoiminnan todellisuudet ovat lähellä toisiaan – niiden niputtaminen yhteen toimistoon ja ehkä erilleen laitoshuollosta voisi tuoda lisäarvoa. Laitostyössä toimitaan ammattilaisten kanssa, mutta tässä on kyse jostain muusta. Tämän kokonaisuuden henki on ehdottoman tärkeä tekijä perhetyössä onnistumiselle ja rekrytoinnille.
Hyviä malleja löytyy mm. Kotkasta kaikkien edellä mainittujen asioiden suhteen ja kannustettavuutta bonusjärjestelmän muodosta löytyy Oulusta.
Oulussa on ollut voimassa järjestelmä, jossa tuotanto on ollut oikeutettu laskuttamaan perhehoidon perushinnan korotettuna 10 %, jos perhehoidossa olevien lasten määrä ylittää 190 lasta. Mikäli lasten määrä ylittää 200, on korotus ylittävältä osalta 30 %.
Mielenkiinnolla kannattaa myös seurata Tampereella aloitettua aloittanutta, kansainvälisen taustan omaavaa uutta yksityistä yritystä (PerhehoitoKumppanit Suomessa), joka takaa erityisen tuen sen piirissä oleville perheille. Kustannuksiltaan se toki lähestyy jo muita ostopalveluita, mutta hankkii merkittävää kokemuspääomaa toiminnan kehittämisestä.
Suomessa on heikko perinne läheisverkoston ja sukulaisten kumppanuudelle sijaishuollon toteuttajina. Tässä on paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia niin lasten, omaisten kuin kunnankin kannalta. Koska kysymys on paljolti asenteista, tulisi tällaiselle työlle luoda oma viitekehyksensä.
Perhehoidon kehittämisessä voisi kumppanuutta hakea myös alan järjestöistä. Kaarinan SOS-lapsikylä tai Lausteen perhekuntoutuskeskus ja Perhehoitoliitto voisivat hyvinkin olla kiinnostuneita pohtimaan esim. murrosikäisten, vaikeahoitoisten tai maahanmuuttajalasten perhehoidon toteuttamisen mahdollisuuksia.
Perhehoidon kehittämisessä tulee ymmärtää myös laajentamisen riskit. Tuen ja kontrollin pitää vahvistua samassa tahdissa. Tämä vaatii lisäpanostusta nykyisiin resursseihin. Kustannusvaikutus on silti merkittävästi laitoshoidon kustannuksia pienemmät.
Yhteistyön mahdollisuudet Varsinais-Suomen lastensuojelun kehittämisyksikön kanssa on selvitettävä.
7. Jälkihuolto
Jälkihuollossa on lisättävä kumppanuutta nuorten kanssa asunto- ja etuisuuspolitiikan oheen/lisäksi. Asunto ja toimeentulo ovat välttämättömiä, mutta eivät vielä riittäviä ehtoja vakaalle aikuisuudelle. Nuoret tarvitsevat heidän elämänhistoriaansa tuntevia ja tulkitsevia aikuisia, joilla ei ole eikä kuulukaan olla rahanantajan roolia. Kumppanuus on jotain muuta.
Usean vuoden sijaishuolto kannattaa saattaa loppuun kunnollisella kumppanuuteen pohjautuvalla jälkihuollolla, joka tarkoittaa lisäpanostusta sekä kunnallisiin palveluihin että tiukempaa sopimusmallia ostopalveluihin. Parhaimman tuloksen saa aikaan kuitenkin henkilö, joka tuntee nuoren sijaishuoltovaiheet ja itse nuoren. Sosiaaliohjaajien työpanosta ja määrää tulisi lisätä.
Hoitomaksuun on sidottava velvoite niin omien laitosten, ostopalveluiden kuin sijaisperhehoidonkin osalta jälkihuollon hoitamisesta. Laitoshoidossa se tarkoittaa muutaman prosentin osuutta hoitomaksusta ja sijaisperhehoidossa erillistä harkintaa.
Eduksi on myös, että kaikille nuorille laaditaan lastensuojelulain mahdollistama suunnitelma, johon kirjataan jälkihuollon päättymisen jälkeen nuoren käytettävissä olevat palvelut ja tukitoimet (ls. laki 76 §). Tämä käytäntö on jo vakiintunut Turussa.
8. Rahoitus
Ongelmien tunnistaminen ja niihin puuttuminen mahdollisimman aikaisin on välttämätöntä sekä inhimillisen elämän että talouden kannalta. Yhden huostaanoton välttämisellä rahoitetaan pari henkilöä muuhun työhön. Ehkäisevä työ kannattaa aina. Resurssiniukkuuden ollessa lähes pysyvä olotila on rahoitus haettava järjestelmän sisältä. Turulla on tähän parempi mahdollisuus kuin monella muulla kunnalla. Nämä ratkaisut ovat vielä käyttämättä.
Jos vertaillaan Oulun ja Turun lastensuojelun ja tarkemmin sijaishuollon rakennetta ei voi sivuuttaa perhehoidon osuutta. Vastaavalla prosenttiosuudella kuin Oulu, Turku saavuttaisi n. 7,6 milj. € kustannushyödyn ja vaikka se aluksi osittain kanavoituisi sijaishuollon rakennemuutokseen ja perhehoidon huomattavaan kehittämiseen puhuttaisiin usean miljoonan hyödystä. (Liite 1 Turun oma laskelma)
Perhehoidon kehittämisen myötä tulisi ensin asettaa tavoitteeksi kaikkien alle 10-vuotiaiden sijoittaminen perhehoitoon – näitä on nyt muualle sijoitettuina liki 130 (v. 2007). Keskimääräisten kustannusten (v.2007) mukaan tämä merkitsee 5,6 milj. € kustannuseroa.
Vähäinenkin kasvu perhehoidossa, esim. 5-10 % seuraavien vuosien aikana mahdollistaisi ostopalvelujen käytön tiivistämisen ja tehostaisi omien laitosten mahdollisuutta erikoistua vaikeahoitoisten nuorten hoitoon. Päätöksissä olisi varmistettava, että tämän kehityksen taloudellinen tulos siirtyisi merkittävällä osalla alkuvuosina ehkäisevän työn hyväksi. Tämä takaisi pysyvän muutoksen painopisteen ollessa ehkäisevässä työssä eikä korjaavassa työssä.
Vain rakennemuutos laitoshuollon ja perhehoidon välillä tuo pysyvän ”resurssin” tähän kehityksen.