Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Peruspalvelulautakunta 134 25.02.2009 2

14675-2008 (042, 101)

Avustuksen myöntäminen Turun Taitotiimi ry:lle määrärahasta TA 1 04 18 12 Monitaito -hankkeen osarahoitukseksi ajalle 1.1.-31.12.2009

Tiivistelmä: -

Perla § 134

Tulosaluejohtaja Jukka Juvonen ja toimistopäällikkö Jaana Malén 23.2.2009:

 

Turun taitotiimi ry on anonut kaupungilta avustusta uuden alkavan Monitaito-hankkeen osarahoitukseksi ajalle 1.1.-31.12.2009 yhteensä 22.700 €.

 

Projektin tavoitteena on

·työllistää vuositasolla 30-40 työtöntä

·Työnhakijan oman osaamisen tunnistaminen

·Omien tavoitteiden realistinen tunnistaminen

·Työnhakuvalmiuksien lisääntyminen, esim. esiintymisvarmuus, tekniset valmiudet, verkostotuntemus ja verkoston käyttö, maahanmuuttajilla suomen kielen taito.

 

Kaupunginhallitus on päättänyt (Kh 19.2.2007 § 759), että erillinen työllisyysmääräraha (TA 1 04 18 12) käytetään sekä kaupungin omien että kolmannen sektorin toteuttamien työllisyyshankkeiden rahoittamiseen. Rahoituksessa Turun kaupunki toimii osarahoittajana. Kaupungin rahoituksesta päätettäessä kiinnitetään erityistä huomiota hankkeille asetettuihin määrällisiin ja laadullisiin tavoitteisiin, hankkeiden tarvelähtöisyyteen sekä hankkeiden toiminnalliseen kytkeytymiseen kaupungin työllistymispalveluyksikön ja työvoiman palvelukeskuksen toiminnan kanssa. Työllistymispalveluyksikön toimintaa tukevia tavoitteita ovat esim. yhdistelmätukityöllistämisen organisoiminen yhdistyksissä ja kaupungin strategisia tavoitteita tukevien erityisryhmien (esim. vajaakuntoiset, mielenterveyskuntoutujat ja maahanmuuttajat) työllistymistä edistävien palvelujen tuottaminen.

 

Kolmannen sektorin projektien tarpeellisuudesta tehdään aina hankearviointi kaupungin työllistymispalveluyksikössä. Työllistymispalveluyksikkö on omassa lausunnossaan puoltanut avustuksen myöntämistä tietyin tarkennuksin.

 

TE-keskuksen 12.12.2008 tekemän projektitukipäätöksen (Dnro 60/322/2007) mukaan projektin kokonaiskustannukset ajalle 1.1. - 31.12.2009 ovat 86.700 €, josta TE-keskuksen projektitukiosuus on 73.775 € (88,8 %) ja hankkeen omarahoitusosuus on yhteensä 12.925 € (11,2 %). Kaupungilta on anottu hankkeen omarahoitusosuutta kokonaisuudessaan.

 

Liite 1                                 Työllisyysmäärärahan (TA 1 04 18 12) hakemuslomake

 

Peruspalvelujohtaja Markku Suokas:

 

Ehdotus       Peruspalvelulautakunta päättää, että

 

- Turun Taitotiimi ry:lle myönnetään erillisestä työllisyysmäärärahasta (TA 1 04 18 12) yhteensä 12.925 € rahoitus Monitaito- hankkeen omarahoitus­osuuden kattamiseksi vuonna 2009,

 

- kaupungin rahoitusosuus voi kattaa enintään 11.2 % hankkeen kokonaiskustannuksista ajalla 1.1. - 31.12.2009,

 

- yhdistyksen tulee raportoida Turun kaupungin työllistämispalveluyksikölle projektin toiminnasta ja myönnetyn määrärahan käytöstä kolmannesvuosittain (30.4, 30.9, 31.1 mennessä),

 

- yhdistyksen tulee palauttaa myönnetystä määrärahasta vuonna 2009 mahdollisesti käyttämättä jäävä osuus työllisyysmäärärahatilille TA 1 04 18 12 tammikuun loppuun 2010 mennessä,

 

- avustus voidaan myöntää yhdistykselle ehdolla, että yhdistys sitoutuu maksamaan saamansa avustuksen takaisin peruspalvelulautakunnalle mikäli päätös oikaisuvaatimuksen tai valituksen johdosta kumotaan,

 

- työvoimanpalvelukeskuksella on oikeus nimetä projektin ohjausryhmään kaksi jäsentä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

ilmTurun Taitotiimi ry
tpvJuvonen Jukka
tiedLönnqvist Max
tpvMalen Jaana


Liitteet:

Perla § 134
Liite 1:Monitaito-projekti -hankkeen työllisyysmäärärahahakemus