TURUN KAUPUNKI | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Peruspalvelulautakunta | 19 | 08.01.2009 | 19 |
7782-2008 (053, 044)
Turun ensi- ja turvakoti ry:n Perhekriisi- ja terapiakeskus Pilarin avustushakemus vuodelle 2009
Tiivistelmä: -
Perla § 19
Tulosaluejohtaja Leila Visa 29.12.2008:
Turun ensi- ja turvakoti ry:n ylläpitämä Perhekriisi- ja terapiakeskus Pilari tekee perheväkivaltaa ennaltaehkäisevää avohuoltotyötä. Toiminta kohdistuu kriisissä olevien perheenjäsenten auttamiseen yksilö-, pari-, perheterapeuttisin istunnoin sekä ryhmätoiminnan keinoin.
Pilarin toimintaan saatiin vuodelle 2008 Raha-automaattiyhdistyksen avustusta vakinaisena toimintana 83.000 euroa ja vuoden 2008 ohjeellisessa suunnitelmassa avustuksen suuruus on 83.000 euroa. Raha-automaattiyhdistys edellyttää myös kunnan rahoitusta toimintaan.
Liite 1 Avustusanomus sekä tarkempi kuvaus toiminnasta ja tilastot
Pilari on saanut sosiaalilautakunnalta avustusta vuosittain. Vuonna 2008 avustuksen suuruus on ollut 6.000 euroa. Turun ensi- ja turvakoti ry anoo Pilarin toimintaan vuodelle 2009 12.000 euroa. Sosiaaliosaston talousarvioon on varattu 6.000 euroa avustusta varten.
Turun ensi- ja turvakoti ry:n Perhekriisi- ja terapiakeskus Pilarin avustus voidaan maksaa tililtä 125 20 10 10 08 02.
Peruspalvelujohtaja Markku Suokas:
Ehdotus Peruspalvelulautakunta päättää myöntää Turun ensi- ja turvakoti ry:n Perhekriisi- ja terapiakeskus Pilarille 6.000 euron avustuksen vuodelle 2009. Avustus maksetaan tililtä 125 20 10 10 08 02.
Avustus maksetaan kuukausierissä.
Yhdistys velvoitetaan toimittamaan selvitys toiminnastaan puolen vuoden osalta 15.7.2009 mennessä ja koko vuoden osalta 15.1.2010 mennessä.
Vuoden 2010 osalta yhdistystä pyydetään toimittamaan mahdolliset avustusanomukset 31.5.2009 mennessä.
Avustuksen saamisen ehtona on, että kaupungilla on oikeus avustusta saavan yhdistyksen hallinnon ja tilien tarkastamiseen siltä osin kuin avustusten käytön valvonta sitä edellyttää.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
JAKELU
ilmTurun ensi- ja turvakoti ry
ilmLönnqvist Max
tpvVisa Leila
Liitteet:
Perla § 19
Liite 1:Avustusanomus sekä tarkempi kuvaus toiminnasta ja tilastot / Pilari