Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Nuorisolautakunta | 105 | 12.12.2019 | 6 |
14292-2019 (02 06 00, 02 08 00)
Vapaa-aikatoimialan nuorisopalvelujen hankinta- ja sopimusvaltuudet
Tiivistelmä:
Kaupunginvaltuuston 29.1.2018 hyväksymän hallintosäännön 37 §:n 5. kohdan mukaan lautakunta päättää viranhaltijoiden hankinta- ja sopimusvaltuuksista kaupunginhallituksen määräämien periaatteiden mukaisesti. Hankinnoista päättää kaupunginhallitus ja lautakunta toimialallaan talousarvionsa puitteissa. Hallintosäännön 70 § määrätään hankintojen ja muiden taloudellisten sitoumusten tekemisestä. Kunkin viranomaisen oikeus tehdä hankintoja ja sitoumuksia kaupungin nimiin määritellään määrärahojen käyttöoikeuksin ja hankintarajoin talousarvion hyväksymisen yhteydessä taikka erillispäätöksin.
Nlk § 105
Nuorisopalvelujohtaja Annina Lehtiö-Vainio:
Hankintavaltuus lasketaan hankinnan kokonaisarvona hankintapäätöstä kohden ilman arvonlisäveroa.
Nuorisolautakunta on päättänyt 19.2.2015 § 14 nuorisopalvelujen hankinta- ja sopimusvaltuuksista. Nuorisolautakunta päätti, että nuorisolautakunnan määrärahoissa viranhaltijoiden vakanssikohtaiset hankinta- ja sopimusvaltuudet ovat 19.2.2015 alkaen seuraavaan päätökseen saakka seuraavat:
Nimike (vakanssinumero) | Hankinta- ja sopimusvaltuus |
Vapaa-aikatoimialan johtaja (000495) | 50 000 € |
Nuorisopalvelujohtaja (404100) | 30 000 € |
Osastopäällikkö (364500) | 10 000 € |
Osastopäällikkö (404104) | 10 000 € |
Viestinnänsuunnittelija (404206) | 7 000 € |
Toiminnanjohtaja (404176) | 10 000 € |
Toiminnanjohtaja (404177) | 10 000 € |
Nuorisosihteeri (404101) | 10 000 € |
Nuorisosihteeri (404103) | 10 000 € |
Nuorisopalvelujen organisaatiota on muutettu vuoden 2019 aikana. Nuorisopalveluissa on yhteensä seitsemän viranhaltijaa, jotka toimivat toistensa varahenkilöinä. Lisäksi hankintavaltuudet ovat toimialajohtajalla sekä vapaa-aikatoimialan markkinointi- ja viestintätiimissä työskentelevällä viestinnänsuunnittelijalla, joka tekee töitä nuorisopalveluille.
Toimialajohtaja Minna Sartes:
EhdotusNuorisolautakunta päättää, että nuorisolautakunnan määrärahoissa viranhaltijoiden vakanssikohtaiset hankinta- ja sopimusvaltuudet ovat 1.1.2020 alkaen seuraavaan päätökseen saakka seuraavat:
Nimike (vakanssinumero) | Hankinta- ja sopimusvaltuus |
Vapaa-aikatoimialan johtaja (000495) | 50 000 € |
Nuorisopalvelujohtaja (404100) | 30 000 € |
Nuorisopalvelupäällikkö (364500) | 15 000 € |
Nuorisopalvelupäällikkö (404281) | 15 000 € |
Viestinnänsuunnittelija (404206) | 7 000 € |
Toiminnanjohtaja (404176) | 10 000 € |
Toiminnanjohtaja (404177) | 10 000 € |
Nuorisosihteeri (404101) | 10 000 € |
Nuorisosihteeri (404103) | 10 000 € |
Samalla nuorisolautakunta päättää kumota 19.2.2015 § 14 tekemänsä päätöksen hankinta- ja sopimusvaltuuksista.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
tiedEkroos Toni
tiedLehtiö-Vainio Annina
tiedMäkelä Janni
tiedPetäjäniemi Joonas
tiedRautiainen Anne-Marie
tiedSalminen Anna
tiedSartes Minna
tiedSorell Anni-Reetta
tiedVakkamaa Maria