Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Nuorisolautakunta | 113 | 13.12.2018 | 4 |
14579-2018 (02 05 01, 12 05 02)
Sopimuspohjainen avustus vuodelle 2019 - Turun 4H-yhdistys ry
Tiivistelmä: -
Nlk § 113
Toiminnanjohtaja Jaana Ranta-aho:
Nuorisolautakunta hyväksyi sopimuspohjaisen avustuksen sopimusasiakirjan ja sopimuspohjaisiin avustuksiin liittyvät tehtävät ja toimenpiteet 24.11.2011 § 139.
Nuorisolautakunta päätti 29.2.2012 § 24 solmia toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen nuorisotyön kehittämisestä ja koordinoinnista Turun 4H-yhdistys ry:n kanssa. Avustusta vuodelle 2018 myönnettiin 13 000 €.
Yhdistyksen edustajan kanssa on käyty sopimuksen mukaisesti tavoitekeskustelu (talous ja toiminta) 6.11.2018. Yhdistyksen toiminta vuonna 2018 on ollut sopimuksen mukaista. Vuodelle 2019 yhdistys hakee avustusta 17 200 €.
Nuorisolautakunnan jäsenillä on ollut mahdollista tutustua yhdistyksen avustushakemukseen Kulta2-järjestelmässä.
Liite 1Turun 4H-avustushakemus
Toimialajohtaja Minna Sartes:
EhdotusNuorisolautakunta päättää myöntää Turun 4H-yhdistys ry:lle vuodelle 2019 sopimuspohjaista avustusta 13 000 euroa. Lisäksi päätetään myöntää 1 069,48 euroa lisätoiminta-avustusta kohdistettuna tila vuokraan. Yhteensä avustusta myönnetään 14 069,48 euroa.
Lisäksi nuorisolautakunta päättää, että Turun 4H-yhdistys saa sopimusavustuskumppanina Turun kaupungin nuorisoleirialueille enintään kolme käyttövuoroa vuoden 2019 aikana nuorisopalvelujen määrääminä leiriaikoina, joista sovitaan etukäteen sopimusavustusasioita hoitavan yhteyshenkilön kanssa.
Nuorisolautakunta edellyttää, että Turun 4H-yhdistys ry toimii voimassa olevan nuorisolautakunnan avustusohjeen mukaisesti sekä Turun kaupungin ja Turun 4H-yhdistys ry:n sopimuksen mukaisesti. Avustuksesta puolet maksetaan viikolla 4 ja loput viikolla 25.
Avustus maksetaan kustannuspaikalta Kansalaistoiminnan edistäminen 25003.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
tiedTurun 4H-yhdistys ry
tpvLinnovaara Timo
tpvMäki-Salminen Miia
tpvMäkynen Ilkka
tpvSlipic Sanda
tpvSotnik Kristiina
tpvTakomo Terhi
Liitteet:
Nlk § 113
Liite 1:Avustushakemus 4H