Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Nuorisolautakunta | 35 | 26.04.2018 |
5047-2018 (00 00 01)
Nuorisolautakunnan avustusrakenteen ja -ohjeen uudistamistyöryhmän asettaminen
Tiivistelmä: -
Nlk § 35
Nuorisolautakunnan puheenjohtaja Janika Takatalo:
Nuorisolautakunta päättää harkintansa nojalla nuorisotyön avustusten myöntämisestä, määrästä ja käyttötarkoituksesta. Nuorisotyön avustuksilla tuetaan toimintaa, joka edistää osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, tukee arjen rakentumista ja/tai myötävaikuttaa nuorisotyön yleiseen kehittämiseen. Avustusten tarpeellisuutta ja määrää arvioitaessa otetaan huomioon hakijan toiminnan tarkoitus, laajuus ja laatu sekä muut rahoitusmahdollisuudet.
Nuorisolautakunnan hyväksymässä avustusohjeessa (20.2.2014 § 23) määritetään avustusehtoja ja myöntämisen edellytyksiä sekä hakuaikoja. Nykyinen ohje sisältää osittain vanhentuneita tietoja, joten ohje tulee päivittää. Samalla on mahdollisuus uudistaa avustusten rakennetta ja hakumenettelyä.
EhdotusNuorisolautakunta päättää asettaa työryhmän valmistelemaan nuorisolautakunnan avustusten myöntämisen ohjeistusta.
PäätösNuorisolautakunta päätti asettaa työryhmän valmistelemaan nuorisolautakunnan avustusten myöntämisen ohjeistusta. Työryhmään nimettiin seuraavat henkilöt:
Janika Takatalo nuorisolautakunnan puheenjohtaja, pj.
Neriman al Take nuorisolautakunnan varapuheenjohtaja
Janne Salakka nuorisolautakunnan jäsen
Minna Sartes vapaa-aikatoimialan johtaja
Pirjo Lehtinen toiminnanjohtaja
Outi Kari-Granfors, sihteeri kaupunginsihteeri, vapaa-aikatoimiala