Ohjeistus nuorisovaltuustovaalien järjestämiseen
Päivitetty 22.6.2016/Mirja Teräs
Yleistä:
•Vaalit järjestetään syksyllä marraskuussa (vuonna 2015 viikolla 45). Kouluissa ja oppilaitoksissa on nimetty vaaliyhdyshenkilöt, joiden tehtävänä vaalien järjestäminen on
Turun kaupungin Nuorisopalvelut/osallisuusasioista vastaava nuorisosihteeri toimittaa kaikki tarvittavat materiaalit äänestyspaikoille
•Ehdolle voi asettua vaalivuonna 13–18 -vuotias Turussa asuva vai opiskeleva nuori
•Ehdolle asettuminen ja tiedotus vaaleista alkavat hyvissä ajoin ennen vaaleja (ehdokasjulisteet kouluille, kirjastoihin ja nuorisotiloille, vaalitietoiskut Vimmassa ja kouluissa, lehti-ilmoitukset, some-markkinointi)
•Kouluissa ja oppilaitoksissa nuorisovaltuustosta, ehdolle asettumisesta ja äänestämisestä puhuminen sisällytetään osaksi demokratiakasvatusta esimerkiksi yhteiskuntaopin tai muille teemaan soveltuville oppitunneille
•Koulujen ja oppilaitosten oppilaskuntein hallitukset ja nuorisovaltuuston jäsenet ovat mukana vaaleista tiedottamisessa
•Oppilaat äänestävät omassa koulussa/oppilaitoksessa koululle/oppilaitokselle sopivana päivänä
•Nuoret, jotka eivät ole kirjoilla Turun kaupungin kouluissa/oppilaitoksissa, Turun normaalikoulussa, Turun kansainvälisessä koulussa ja Turun Steiner-koulussa tai eivät voi äänestää vaalipäivänä koulussa/oppilaitoksessa, äänestävät Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa (Aurakatu 16) vaaliviikon lauantaina klo 12–16
•Äänioikeutettu nuori saa äänestää sitä ehdokasta, jota haluaa
•Jokaisesta koulusta/koulutalosta, jossa on ehdokkaita, valitaan valtuustoon 1 varsinainen ja 1 varaedustaja. Poikkeuksena: Turun kansainvälinen koulu (lukiosta varsinainen jäsen ja yläkoulusta varajäsen), Turun Steiner-koulu (lukion ja yläkoulun yhteinen varsinainen jäsen ja varajäsen) sekä Sirkkalabacken ja St Olofsskolan (koulujen yhteinen varsinainen jäsen ja varajäsen)
•Varsinaiseksi jäseneksi tulee valituksi koulussa/oppilaitoksessa eniten ääniä saanut ehdokas ja varajäseneksi toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas
•Koulujen ulkopuolelta ehdolle asettuneista valitaan nuorisovaltuustoon edustaja/t äänimäärän perusteella sen mukaan, kuinka paljon tällaisia nuoria on asettunut ehdolle
Vaalipaketti:
Vaaleja varten jokainen äänestyspaikka saa hyvissä ajoin:
•vaaliehdokasjulisteet ilmoitustauluille (kuva, nimi, nro, syntymävuosi, koulu)
•äänestysliput, palautuspussit, kuminauhat äänestyslippujen niputtamiseen
•ehdokaslistat ja lyijykynät äänestyskoppeihin
•vähintään yhden äänestyskopin ja vaaliuurnan (koppien kokoaminen ja purku koulussa/oppilaitoksessa, nouto pois vko 46)
•ohjeistuksen vaalien järjestämisestä, ääntenlaskusta, tulosten yhteenvedosta ja käytännön toimista vaalien jälkeen sekä tarvittavat lomakkeet (esim. tulosten yhteenvetolomake)
Äänestäminen:
•Äänioikeutettuja ovat kaikki 13–18-vuotiaat (ei haittaa, jos täyttää 13 vasta vaalipäivän jälkeen tai on jo täyttänyt 18 ennen vaalipäivää)
•Oppilaan ei pidä todistaa äänestyspaikalla henkilöllisyyttä, jos hänet tunnistetaan muuten
•Vimmassa äänestävien henkilöllisyys tarkastetaan ja otetaan allekirjoitus paperiin, jossa äänestäjä vakuuttaa, ettei ole äänestänyt muulla
•Koulussa/oppilaitoksissa tulostetaan oppilasluettelot, joihin merkitään kaikki, jotka käyvät äänestämässä. Nämä oppilasluettelot palautetaan äänestyslippujen ja alustavan tulosyhteenvedon kanssa nuorisopalveluihin
•Kaikki vaalivirkailijat ja ääntenlaskijat voivat olla oppilaita, jos työskentelyä valvoo koulun vaaliyhdyshenkilö
Vaalitoimitsijat
•ohjaavat äänestäjän vaalitilaan estäen samalla mahdollista ruuhkaa
•tarkastavat äänestäjän henkilöllisyyden, jos eivät tunne tätä entuudestaan ja merkitsevät oppilasluetteloon oppilaan käyneen äänestämässä
•antavat äänioikeutetuksi todetulle äänestyslipun ja ohjaavat hänet äänestyskoppiin
•leimaavat äänestämisen jälkeen koulun leimasimella äänestyslipun ja ohjaavat nuorta tiputtamaan sen vaaliuurnaan
•äänestyksen päätyttyä laskevat äänet (äänestysliput avattuna nippuihin kuminauhalla ehdokkaan nimen mukaan) ja listaavat alustavat tulokset
•hylkäävät äänestysliput, joissa on muuta kuin selkeä numero keskellä ympyrää ja laittavat hylätyt äänet kuminauhalla omaan nippuun
•laittavat kaikki äänestysliput, tulosten yhteenvedon ja oppilaslistat suljettuun koulun nimellä varustettuun palautuspussiin, joka toimitetaan henkilökohtaisesti tarkistuslaskentaa varten Turun kaupungin Nuorisopalvelujen toimistolle
Ääntenlasku:
•Kouluissa/oppilaitoksissa lasketaan äänet ja tehdään vaalipaketissa olevalle lomakkeelle tulosten alustava yhteenveto, josta selviävät kunkin ehdokkaan saamat äänet, kaikki annetut hyväksytyt äänet, kaikki annetut hylätyt äänet sekä koulun laskettu äänestysprosentti. Tulos ei siis ole vielä lopullinen eikä sitä julkisteta kouluissa vielä tässä vaiheessa
•Äänestysliput, tulosten yhteenvetolomake ja oppilasluettelot, joihin äänestäneet on merkattu, toimitetaan vaalipaketin sisältämissä palautuspusseissa Turun kaupungin Nuorisopalvelujen toimistolle
•Äänestysliput niputetaan avattuina kuminauhalla taitoksen kohdalta, niin että jokaisen ehdokkaan saamat äänet ja hylätyt äänet ovat omassa nipussaan, palautuspussin päälle merkitään koulun nimi
•Nuorisopalveluissa koulujen suorittama ääntenlasku tarkistetaan ja ääniin lisätään kunkin ehdokkaan oman koulun/oppilaitoksen ulkopuolelta saamat äänet. Näistä tehdään lopullinen tulosyhteenveto
•Tulosten selvittyä todetaan koulujen/oppilaitosten varsinaiset ja varajäsenet sekä tehdään kaupunginhallitukselle esitys nuorisovaltuuston kokoonpanosta
Aikatauluja:
ELOKUU
•Tiedotus ja markkinointi nuorisovaltuustovaaleista ja ehdokasasettelusta alkaa kouluissa, oppilaitoksissa, kirjastoissa, nuorisotaloissa, mediassa
SYYSKUU
•Tiedotus ja markkinointi nuorisovaltuustovaaleista ja ehdokasasettelusta jatkuvat
•Nuorisovaltuustovaalien ehdokasasettelu alkaa
LOKAKUU
•Nuorisovaltuustovaalien ehdolle asettuminen päättyy
•Vaaliehdokasjulistekuvaukset ja painatukset
•Vaaliehdokasjulisteiden toimitus kouluille, oppilaitoksiin, kirjastoihin, nuorisotaloille, nettiin
MARRASKUU
•Vaaliuurnat, kopit ja muut materiaalit äänestyspaikoille
•Nuorisovaltuustovaalit kouluissa, oppilaitoksissa sekä Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa
•Esitys KH:lle uuden nuorisovaltuuston kokoonpanosta
JOULUKUU
•Kaupunginhallituksen päätös nuorisovaltuuston kokoonpanosta
•Uusi nuorisovaltuusto kutsutaan edeltäneen nuorisovaltuuston viimeiseen kokoukseen
TAMMIKUU
•Uuden nuorisovaltuuston ensimmäinen kokous