Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Nuorisolautakunta | 65 | 16.06.2016 | 6 |
2692-2016 (057)
Toiminta-avustus vuodelle 2016
Tiivistelmä: -
Nlk § 65
Toiminnanjohtaja Pirjo Lehtinen:
Toiminta-avustusta myönnetään turkulaisten nuorisoyhdistysten ja niihin rinnastettavien aluejärjestöjen sääntömääräisen ja toimintasuunnitelman mukaisen yleisen nuorisotoiminnan toteuttamiseen. Jos kyseessä on aikuisjärjestön järjestämä nuorisotoiminta, sen osuus on erotettava kirjanpidossa ja toimintakertomuksessa yhdistyksen muusta toiminnasta.
Nuorisolautakunta päättää harkintansa nojalla nuorisotyön avustusten myöntämisestä, määrästä ja käyttötarkoituksesta. Nuorisotyön avustuksilla tuetaan sellaista toimintaa, joka edistää osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, tukee arjen rakentumista ja/tai myötävaikuttaa nuorisotyön yleiseen kehittämiseen. Avustusten tarpeellisuutta ja määrää arvioitaessa otetaan huomioon hakijan toiminnan tarkoitus, laajuus ja laatu sekä muut rahoitusmahdollisuudet.
Nuorisolautakunta on linjannut avustusten jakoperusteet ja ne on kirjattu ”Ohje nuorisolautakunnan avustuksista” (Nlk 20.2.2014 § 23) ohjeeseen. Avustettavan toiminnan on oltava nuorisolähtöistä. Lisäksi nuorisolähtöisyyttä arvioidessa jakoperusteissa huomiota kiinnitetään mm. seuraaviin seikkoihin:
•toteuttaako toiminta nuorisolautakunnan toiminta-ajatusta?
•millä tavoin ja missä määrin nuoret itse ovat osallisina toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa?
•onko toiminta avointa kaikille nuorille, jos ei, niin miksi ei?
•millä tavoin toiminta edistää nuorten hyvinvointia, kasvua ja kehitystä?
•millä tavoin mahdollisimman monet nuoret voivat hyötyä toiminnasta?
Länsi-Suomen Somaliseura on hakenut toiminta-avustusta määräaikaan mennessä.
HAKIJA | myönnetty avustusta 2014 € | myönnetty avustusta 2015 € | Jäsenet toiminta- vuonna alle 29/muut | brutto menot € | tulot € | anoo 2016 € | Esitys |
Länsi-Suomen Somaliseura | 1200 | 2200 | 288/107 | 40375 | 5210 | 5500 | 2500 |
Nuorisolautakunnan keskuudestaan valitsema kuuden hengen avustustyöryhmä on kokouksessaan 31.5.2016 käsitellyt toiminta-avustusanomuksen.
Suullinen esittely kuullaan kokouksessa.
Nuorisopalvelujohtaja Annina Lehtiö-Vainio:
EhdotusNuorisolautakunta päättää myöntää vuoden 2016 toiminta-avustusta Länsi-Suomen Somaliseuralle 2 500 euroa. Toiminta-avustus summa 2 500 euroa katetaan projektiavustuksista siirretyllä 200 eurolla ja loput 2 300 euroa kustannuspaikalta Kansalaistoiminnan edistäminen 25003.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
aoLänsi-Suomen Somaliseura ry
tpvAhola Kaija
tpvLaakso Sanna
tpvMäki-Salminen Miia
tpvMäkynen Ilkka
tpvSaarinen Leena
tpvSlipic Sanda
tpvTakomo Terhi