Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Nuorisolautakunta | 132 | 09.12.2015 | 8 |
12275-2015 (057)
Sopimuspohjainen avustus vuodelle 2016 - Turun 4H-yhdistys ry
Tiivistelmä: -
Nlk § 132
Toiminnanjohtaja Pirjo Lehtinen:
Nuorisolautakunta hyväksyi sopimuspohjaisen avustuksen sopimusasiakirjan ja sopimuspohjaisiin avustuksiin liittyvät tehtävät ja toimenpiteet 24.11.2011 § 139. Nuorisolautakunta päätti 29.2.2012 § 24 solmia toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen nuorisotyön kehittämisestä ja koordinoinnista Turun 4H – yhdistys ry:n kanssa. Avustusta vuodelle 2015 myönnettiin 12 000 €.
Yhdistyksen edustajien kanssa on käyty sopimuksen mukaisesti arviointi- ja kehittämisneuvottelut 1.6.2015 (alustavat suunnitelmat vuodelle 2016) ja 16.11.2015 (kuluvan vuoden toteutumisen arviointi ja vuoden 2016 toiminnan ja talouden suunnitelmat).
Arvio kuluvan vuoden 2015 toteutumisesta
alle 29-vuotiaat | Muut | Yhteensä | |
Jäsenet Toiminnassa mukana olevat | 310 (varsinaiset jäsenet) 200 (kesäkerholaiset) | 50 (palstalaiset 550) | 560 (palstalaiset 550) |
Määrä kpl (arvio) | Osallistujamäärä henkilöä (arvio) | Lisätietoja | |
Tapahtuma- ja isojen tilaisuuksien päiviä | 20 | 30 000 | |
Kerho- ja kurssipäiviä | 3 700 kerhokäyntiä tai kurssipäivää | 3 700 henkilömäärä | (1 kurssipäivä on 4 tuntia = 1 merkintä) |
Leirivuorokausia | 25 | ||
Muuta huomioitavaa, kilpailut | 500 | 500 kilpailuihin osallistujaa | (1 kilpailu = 1 merkintä) |
Nuorisopalvelujen kanssa yhteisten kehittämistoimenpiteiden toiminnot ovat toteutuneet suunnitelmien mukaan mm.
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016
Nuorisopalvelujen kanssa yhteiset kehittämistoimenpiteet toteutuvat mm. seuraavasti:
1. Yhdenvertaisuuden edistäminen
Turun 4H-toiminta rakennetaan kokonaisuudessaan yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti. Toimintaa järjestetään mahdollisuuksien mukaan eri puolilla Turkua ja osallistumismaksut pidetään sellaisina, että toimintaan on mahdollisuus osallistua kaikilla. Erityisryhmien osallistumista edesautetaan yhteistyöllä muiden järjestöjen kanssa (esim. tilat, ohjauskokemus)
2. Osallisuuden lisääminen
Jatketaan osallistujien vaikuttamismahdollisuuksien lisäämistä perustoiminnassa. Työntekijät suuntautuvat (koulutus) valmentavaan tukemiseen ohjauksen sijaan. Näin saadaan nuorten omat ideat täytäntöön. Kaksi suurempaa projektia on meneillään osallisuuden lisäämiseksi. Toinen on Pansio-Pernossa käynnissä oleva Koulu Keskellä Korttelia – hanke, jossa keskitytään paikalliseen vaikuttamiseen ja toinen on syksyllä alkava LEADER -hanke, jossa nuoret osallistuvat työelämän kehittämiseen.
Viimevuodesta jatkuu Lasten Ruokakoulu, jossa kehitetään lasten ja vanhempien kanssa ruokakasvatusta.
3. Nuorten arvostus
Nuoruuden arvostus näkyy koko toiminnassa. Nuoret otetaan ihmisinä ihmisten joukossa ja he toimivat kukin kykyjensä mukaisesti 4H-toiminnassa. Aikuiset tukevat nuoria tarpeen mukaan ja nuorisojärjestönä 4-H pyrkii viemään nuorten asioita eteenpäin ja toimimaan tarvittaessa heidän puolustajana.
4. Palvelukset ja elämykset
Pääasiassa keskitytään osaamisalueen elämyksiin: metsä- ja luontotapahtumat, viljelypalstojen hoito, retket maatiloille ym. Nuorten toiveiden ja osaamisen mukaisesti toteutetaan muut esim. retkien ja tapahtumien sisältö.
Koirien/kissojen ja pieneläinten hoito, työelämä- ja yrittäjyyskasvatus. Uutena kehittämiskohteena metsäalan TET ja nuorten yritys. Kupittaan kesäkahvila.
Erityistä huomioitavaa
Nuorten työllistämishanke - työtaitoja tulevaisuuteen
Nuorten työllistymisen tukeminen on ykköstavoite vuonna 2016. Yhdistyksen työllistämistoiminnan suunnitelmaa päivitetään vuoden aikana, kun uusia mahdollisuuksia ilmaantuu. Yhdistys kehittää jatkuvasti nuorten työllistämistoimintaa sekä tarjoaa aktiivisesti työssä oppijoille ja työharjoittelijoille oppimismahdollisuuksia.
Hankkeen tavoitteet:
- tavoittaa 4000 nuorta ja 2000 yritystä, yhteisöä ja kotitaloutta
- 80 nuorta saa kesä- tai muun työpaikan hankkeen kautta
Talousarvio 2016
Menot | 153 900 € |
Toimintatulot | 123 800 € |
Muualta saatavat avustukset | 13 500 € |
Arvio avustustarpeesta | 16 600 € |
Nuorisopalvelujohtaja Annina Lehtiö-Vainio:
EhdotusNuorisolautakunta päättää myöntää Turun 4H – yhdistys ry:lle vuodelle 2016 sopimuspohjaista avustusta 13 000 euroa.
Lisäksi nuorisolautakunta päättää, että Turun 4H – yhdistys saa sopimusavustuskumppanina Turun kaupungin nuorisoleirialueille enintään kolme käyttövuoroa vuoden 2016 aikana nuorisopalvelujen määrääminä leiriaikoina, joista sovitaan etukäteen sopimusavustusasioita hoitavan yhteyshenkilön kanssa.
Nuorisolautakunta edellyttää, että Turun 4H – yhdistys toimii voimassa olevan nuorisolautakunnan ”Ohje nuorisolautakunnan avustuksista” mukaan sekä Turun kaupungin ja Turun 4H –yhdistys ry:n sopimuksen mukaisesti. Avustuksesta puolet maksetaan 20.1.2016 ja loput 16.6.2016.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.