Nuorisoleirialueiden käyttömaksut
Tiivistelmä: -
Nlk § 141
Nuorisosihteeri Pirjo Lehtinen:
Nuorisoleirialueiden maksujen tarkistus on ajankohtaista. Nuorisoleirialueiden maksuja on tarkistettu viimeksi 20.11.2001 § 160. Tuolloin nuorisotoimen maksujen tasoa ei nostettu, kun markat muutettiin euromääräiseksi. Pyöristys tapahtui pyöristyssäännön mukaisesti kustannusneutraalisti. Nykyinen hinnasto on ollut voimassa 1.1.2002 alkaen. Tämän jälkeen on kustannuksiin tullut lisäystä mm. sähkön, veden yms. muista ylläpitokustannuksista. Lisäksi nuorisokeskus Ahtelaan on tullut asiakkaiden käyttöön pikkuhirsimökit, joita ei ole aiemmin hinnoiteltu.
Maksuluokat:
|
Alennettu maksu, maksuluokka I |
a) ryhmään ovat oikeutetut nuorisojärjestöt ja nuorisotyötä tekevät yhdistykset sekä nuorten omat toimintaryhmät. Varaajan tulee toimittaa selvitys (leiriläisen koko nimi, kotikunta ja syntymävuosi) leirille osallistuneista viimeistään kahden (2) viikon kuluttua vuoron päättymisestä. Leirille osallistuneista on oltava 2/3 on alle 29 –vuotiaita.
|
b) ryhmään nuorisotoimenjohtaja voi hyväksyä yhteistyökumppaneikseen katsomiaan tahoja, joiden toiminta on nuorisotyöperiaatteiden mukaista
|
Normaali maksu, maksuluokka II |
Normaalimaksun piirin kuuluvat muut tahot mm. aikuisjärjestöt ja aikuiskäyttäjät, kunnat, liikelaitokset ja yksityiset henkilöt. |
AHTELA |
| |
I a+b | II | |
*koko alue & rakennukset / vrk -sisämajoitustilat n. 120 henkilölle | 275,00 € | 550,00 € |
+ yli 120 hlöä veloitetaan perusmaksun lisäksi telttamajoitus hlö/vrk | 1,00 € | 2,00 € |
+ yli 120 hengen leiristä edellä mainittujen maksujen lisäksi sähkö-, puhelin-, jätehuolto- ja siivouskulut (=käyttökorvaukset) | ||
| ||
*Ankkuri (entinen alakämppä) / vrk | 37,00 € | 74,00 € |
-päiväkäyttö 1-8 h / päivä sis. sauna, (klo 8.00 - 16.00) | 18,50 € | 37,00 € |
| ||
*Kompassi (entinen yläkämppä) / vrk | 45,00 € | 90,00 € |
-päiväkäyttö 1-8 h / päivä sis. sauna, (klo 8.00 - 16.00) | 22,50 € | 45,00 € |
| ||
*Majakka (entinen huoltorakennus 1/ keittiö, kokous) / vrk | 37,00 € | 74,00 € |
-päiväkäyttö 1-8h / päivä (klo 8.00 - 16.00) | 18,50 € | 37,00 € |
| ||
*Luotsi (entinen huoltorakennus 2) /vrk |
|
|
(sis. kaksi kerrosta, wc:t ja saunat) | 37,00 € | 74,00 € |
- päiväkäyttö 1-8 h / päivä (klo 8.00 - 16.00) | 18,50 € | 37,00 € |
Erilliset varaukset suoraan leirialueen hoitajalta: |
|
|
- huolto II 2.krs | 22,50 € | 45,00 € |
- sauna (I ja II) - h/sauna | 4,00 € | 8,00 € |
kopiokoneen, faksin ja puhelimen käytöstä laskutetaan laskurien tai raporttien mukaan. | ||
| ||
*Ahtelan hirsimökit / vrk (käyttöoikeus wc- ja suihkurakennukseen) mökkien nimet: * Kummeli (entinen Mökki 1 tai Hirsi 1) * Poiju (entinen Mökki 2 tai Hirsi 2) * Reimari (entinen Mökki 3 tai Hirsi 3) * Pooki (entinen Mökki 4 tai Hirsi 4) |
|
|
-1-4 mökkiä / mökki / vrk | 17,00 € | 32,00 € |
* Ahtelan pikkumökit |
|
|
- 1-2 mökkiä/ mökki/ vrk (Lokki, Tiira) | 5,00 € | 10,00 € |
(käyttöoikeus wc- rakennukseen) |
|
| |
I a+b | II | |
*koko alue ja rakennukset / vrk | 72,00 € | 144,00 € |
majoitusrakennukset / sisämajoitustilat 48 hengelle, huolto rakennus ja sauna |
|
|
+ yli 48 hlöä veloitetaan perusmaksun lisäksi telttamajoitus hlö/vrk | 1,00 € | 2,00 € |
*huoltorakennus |
|
|
-päiväkäyttövuoro 1-8 tuntia / päivä (klo 8.00-16.00) | 18,50 € | 37,00 € |
*saunarakennus | 17,50 € | 35,00 € |
VIENOLA |
| |
I +b | II | |
*koko alue / vrk | 24,00 € | 48,00 € |
-päärakennus ja ulko-wc:t. Kesällä lisäksi keittiö- ja ruokailukatos (n. 30 henk.) |
|
|
-sisämajoitustilat n. 30 hengelle |
|
|
+ yli 30 hlöä veloitetaan perusmaksun lisäksi telttamajoitus -lisämaksu hlö/vrk | 1,00 € | 2,00 € |
-päiväkäyttövuoro, enintään 8 tuntia (klo 8.00-16.00) | 12,00 € | 24,00 € |
NUKKUMAJOKI |
| |
I a+b | II | |
*päärakennus, sauna ja ulkorakennus (majoitustilat 40 hengelle) |
|
|
1) 1.5. -31.1. / vrk | 18,50 € | 37,00 € |
2) 1.2. -30.4 / vrk | 27,50 € | 55,00 € |
|
|
|
Nuorisoleirimaksuissa arvonlisävero 0 %. |
|
|
Vuoden 2008 kevään ja kesän leirivuorot ovat jo pääsääntöisesti varattu. Leirien suunnittelu vaatii usein pitkäjänteistä työtä ja talousarvion laadinta kuuluu oleellisena osana leirin valmisteluun. Tulevien leirien järjestäjät eivät ole osanneet varautua hintojen muutoksiin. Osalle leirejä järjestävistä tahoista on jo lähetetty ennakkolasku. Tästä syystä esitän, että uusi hinnasto otetaan käyttöön 1.9.2008 alkaen.
Nuorisotoimenjohtaja Annina Lehtiö-Vainio:
Ehdotus Nuorisolautakunta päättää hyväksyä nuorisoleirialueiden uudet hinnat 1.9.2008 alkaen.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.