Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Nuorisolautakunta | 59 | 06.06.2013 | 6 |
6208-2013 (057)
Vuoden 2012 nuorisotoiminnan tukemiseen myönnettyjen avustusten käytön valvonta
Tiivistelmä:
Vuoden 2012 nuorisotoiminnan tukemiseen myönnettyjen avustusten käytön valvonta
Nlk § 59
Toiminnanjohtaja Pirjo Lehtinen:
Kaupunginhallitus on hyväksynyt avustuksia koskevat yleisohjeet (21.12.1998 § 1380), joiden mukaan avustuksen saajalla on selontekovelvollisuus myönnetystä avustuksesta ja kukin hallintokunta valvoo myöntämiensä avustusten käyttöä.
Nuorisolautakunnan 16.6.2010 § 87 hyväksymän avustusohjeen mukaan avustuksen saajien on annettava tiliselvitys (toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus) edellisenä vuonna myönnetystä toiminta-avustuksesta huhtikuun loppuun mennessä. Projektiavustuksen käytöstä vaaditaan erillinen selvitys lautakunnan hyväksymällä lomakkeella ensimmäisen projektiavustusjaon avustuksista heinäkuun alkuun mennessä ja toisen projektiavustusjaon avustuksista joulukuun loppuun mennessä.
Avustusohjeen 8.3 ”käytön valvonta” mukaan nuorisolautakunnalla on oikeus tarkastaa avustuksien saajien tilit ja toiminta nuorisolautakunnan myöntämien avustusten osalta. Nuorisolautakunta tarkistaa vuosittain viiden yhdistyksen, jotka valitaan arvalla sekä tarvittaessa muiden yhdistysten tilit niin päättäessään.
Koska projektiavustuksista vaaditaan avustuskohtaiset selvitykset, arvonta tulisi suorittaa toiminta-avustusta vuonna 2012 saaneiden kesken. Edellisenä vuonna tarkastetut yhdistykset voisi jättää arvonnasta pois, koska näin eri yhdistysten todennäköisyys tarkastetuksi tulemisesta lisääntyisi.
Toimialajohtaja Minna Sartes:
EhdotusNuorisolautakunta päättää arpoa vuoden 2012 nuorisotoiminnan toiminta-avustuksia saaneiden joukosta viisi yhdistystä siten, että edellisenä vuonna tarkastetut yhdistykset jätetään arvonnasta pois ja antaa arvottujen yhdistysten tilien tarkistamisen nimeämänsä avustustyöryhmän tehtäväksi.
PäätösEhdostus hyväksyttiin.
Nuorisolautakunta arpoi seuraavat yhdistykset:
Turun Tähti-Tytöt ry
Varsinais-Suomen Softaajat ry
Turun Partiolaiset - Scouterna i Åbo ry
Partiotyttölippukunta Toivon Erätytöt
KFUM:s Scouter Kamraterna r.f.
Jakelu
tiedKFUM:s Scouter Kamraterna r.f.
tiedpartiotyttölippukunta Toivon Erätytöt
tiedTurun Partiolaiset - Scouterna i Åbo ry
tiedTurun Tähti-Tytöt ry
tiedVarsinais-Suomen Softaajat ry