Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Nuorisolautakunta | 161 | 15.12.2011 | 11 |
14040-2011 (043)
Nuorisoleirialueiden maksut
Tiivistelmä: -
Nlk § 161
Toiminnanjohtaja Pirjo Lehtinen ja osastopäällikkö Ritva Jykelä:
Nuorisolautakunta on päättänyt voimassaolevista leirialueiden maksuista 22.11.2007 § 141.
Nuorisolautakunta päätti hyväksyä nuorisotoimen tilojen ja leirialueiden käytön sekä maksujen periaatteet 27.10.2011 § 127. Uudet periaatteet astuvat voimaan 1.1.2012. Periaatteiden mukaan nuorisotilat ja leirialueet ovat ensisijaisesti tarkoitettu nuorisolain mukaisesti edistämään alle 29 –vuotiaiden nuorten aktiivista kansalaisuutta (nuorten tavoitteellinen toiminta) ja sosiaalista vahvistamista (toimenpiteet nuorten elämäntaitojen parantamiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi). Nuorisolautakunta päättää erillisillä päätöksillä maksuista.
Nuorisolautakunta on hyväksynyt maksuryhmiksi seuraavat:
Ryhmä 1:
Turkulaiset varhaisnuoriso- ja nuorisoyhdistykset, nuorten toimintaryhmät (edellytetään täysi-ikäistä vastuuhenkilöä) ja vammaisryhmät,
* Nuorisotoimen henkilöstö eli he, joilla on voimassa oleva virkasuhde tai työsopimus, ovat oikeutettuja Ryhmän nro 1. mukaisiin maksuihin, kun he varaavat enintään 14. kalenteripäivän aikana alkavan, vapaaksi jääneen vuoron leirialueelle tai varaavat yksittäisen käyttövuoron kuluvan vuoden aikana nuorisotiloihin, kun käyttötarkoituksena on oma tai perheenjäsenen syntymäpäivä tai muu juhlatilaisuus.
Ryhmä 2:
Turkulaisten raittius-, liikunta-, kulttuuri- ja muiden yhdistysten lasten ja nuorten ryhmät sekä Turun kaupungin muiden hallintokuntien lapsi- ja nuorisoryhmät (päiväkodit, lastenkodit, koulut, oppilaitokset). Nuorisoleirikeskus Ahtelan käyttäjistä tähän ryhmään kuuluvat myös valtakunnallisten varhaisnuoriso- ja nuorisojärjestöjen piiri-, alue- ja paikallisyhdistykset.
Ryhmä 3:
Muut käyttäjät (muut kunnat, muut yhdistykset ja järjestöt, kaupungin hallintokuntien muut ryhmät, yritykset, yksityiset).
Kumppanuuteen perustuvan yhteistyön maksuttomuudesta tai maksuista päättää nimetty vastuualueen viranhaltija. Turun kaupungin sisäiset käyttövuoromaksut laskutetaan ilman arvonlisäveroa.
Liite1 Nuorisoleirialueiden maksut
Nuorisotoimenjohtaja Annina Lehtiö-Vainio:
Ehdotus Nuorisolautakunta päättää hyväksyä Liitteen 1 mukaiset nuorisoleirialueiden maksut, jotka astuvat voimaan 1.1.2012. sekä samalla kumota nuorisolautakunnan päätöksen 22.11.2007 § 141.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Liitteet:
Nlk § 161
Liite 1:Nuorisoleirialueiden maksut