7252-2009 (059, 022, 021)
Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen päätös kantelua koskevassa asiassa (Kj)
Tiivistelmä:
Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan toiminnasta oikaisuvaatimuksen käsittelyssä on kanneltu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on 21.1.2011 antamassaan päätöksessä todennut käsityksenään, että johtokunnan menettely oikaisuvaatimuksen käsittelyssä on ollut lainvastaista.
Kh § 74
Kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 2.2.2011:
Martti Salonen on 21.12.2009 päivätyssä kantelukirjoituksessaan pyytänyt eduskunnan oikeusasiamiestä tutkimaan Turun kaupungin vastuullisen tahon menettelyä hänen oikaisuvaatimuksensa käsittelyssä. Kantelu on kohdistunut Salosen tekemän oikaisuvaatimuksen käsittelyyn kiinteistöliikelaitoksen johtokunnassa.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on 21.1.2011 antanut kantelun johdosta päätöksensä. Päätöksessään apulaisoikeusasiamies toteaa käsityksenään, että oikaisuvaatimuksen käsittely kiinteistöliikelaitoksen johtokunnassa on ollut lainvastaista. Oikaisuvaatimuksen käsittely on kestänyt yli kahdeksan kuukautta ja kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan päätöksessä ei ole lainkaan otettu kantaa oikaisuvaatimuksessa esitettyihin tarkoituksenmukaisuusperusteisiin.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies viittaa päätöksessään myös 31.8.2010 antamaansa päätökseen. Em. päätöksessään apulaisoikeusasiamies on kiinnittänyt huomiota asian pitkään ratkaisuaikaan ympäristö- ja kaavoituslautakunnassa.
Kiinteistöliikelaitokselta ja ympäristö- ja kaavoitusvirastolta on kaupunginhallituskäsittelyä varten pyydetty selvitykset em. asioista.
Oheismateriaali 1 Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen päätös 21.1.2011
Oheismateriaali 2 Ympäristö- ja kaavoitusviraston selvitys
Oheismateriaali 3 Kiinteistöliikelaitoksen selvitys
Kaupunginjohtaja Aleksi Randell 4.2.2011:
Ehdotus Kaupunginhallitus päättää, että eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen päätös sekä ympäristö- ja kaavoitusviraston ja Kiinteistöliikelaitoksen selvitykset merkitään tiedoksi.
Lisäksi kaupunginhallitus päättää lähettää eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen päätöksen tiedoksi kaikille lauta- ja johtokunnille todeten samalla ohjeenaan seuraavaa:
Kaikkien asioiden käsittelyssä tulee erityistä huomiota kiinnittää siihen, että asiat käsitellään ilman aiheetonta viivytystä ja että päätökset dokumentoidaan tavalla, joka turvaa oikeussuojakeinojen käyttämisen mahdollisuuden. Lisäksi päätösten perusteluiden sisältöön ja kattavuuteen tulee asioiden valmistelussa kiinnittää erityistä huomiota.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Asian esitteli kokouksessa apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen.
Jakelu
noud Ammattikorkeakoulun hallitus
noud Joukkoliikennelautakunta
noud Keskushallinto
noud Keskushallinto, sisäinen tarkastus
noud Keskushallinto, talouspalvelukeskus
noud Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta
noud Kiinteistöpalveluliikelaitoksen johtokunta
noud Kulttuuriasiainkeskus
noud Kulttuurilautakunta
noud Kunnallistekniikkaliikelaitoksen johtokunta
noud Liikuntalautakunta
noud Lukio- ja ammattiopetuslautakunta
noud Nuorisolautakunta
noud Peruspalvelulautakunta
noud Rakennuslautakunta
noud Revisiotoimisto
noud Ruokapalvelukeskus Katerinki
noud Ruotsinkielinen työväenopisto
noud Satamaliikelaitoksen johtokunta
noud Sosiaali- ja terveystoimi, työterveyshuollon palvelut
noud Talotoimiliikelaitoksen johtokunta
noud Tarkastuslautakunta 2009-2012
noud Tilaliikelaitoksen johtokunta
noud Turun Seudun Kehittämiskeskus
noud Turun suomenkielinen työväenopisto
noud Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta
noud Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta
noud Vesiliikelaitoksen johtokunta
noud Viherliikelaitoksen johtokunta
noud Ympäristö- ja kaavoituslautakunta
noud Ympäristönsuojelutoimisto