NUORISOLAUTAKUNNAN KOKOUSMENETTELYSSÄ NOUDATETTAVAT PERIAATTEET VUOSINA 2009-2012
Esityslista
Esityslista postitetaan lautakunnan jäsenille sekä varajäsenille vähintään kaksi arkipäivää ennen kokousta, yleensä kokousta edeltävän viikon perjantaina.
Varajäsenen kutsuminen
Estyneenä ollessaan varsinainen jäsen kutsuu varajäsenen kokoukseen.
Pöydällepano ehdotus
Asian ollessa esityslistalla ensimmäistä kertaa, asia saadaan pöydälle, mikäli pöydällepanoehdotusta on kannatettu. Toisella kerralla asia saadaan pöydälle enemmistöpäätöksellä.
Asian palautus
Asian palautuksesta esittelijän uudelleen valmisteltavaksi päätetään enemmistöpäätöksellä.
Asian poistaminen listalta
Esittelijä voi poistaa asian listalta viimeistään ko. asiasta käytävän keskustelun aikana, ennen päätöksentekoa.
Muutosesityksen tekeminen
Muutosesitys esityslistan päätösehdotukseen on pyydettäessä jätettävä kirjallisena puheenjohtajalle.
Asiantuntijan läsnäolo kokouksessa
Asiantuntija voi lautakunnan päätöksellä olla kokouksessa läsnä määrättyä asiaa käsiteltäessä.
Eriävä mielipide (kirjallinen)
Lautakunnan jäsen voi jättää eriävän mielipiteensä kirjallisena, jolloin se liitetään pöytäkirjaan. Kirjallisesti jätettävästä eriävästä mielipiteestä on ilmoitettava kokouksessa ja se on toimitettava lautakunnan sihteerille hyvissä ajoin ennen pöytäkirjan tarkastamista.
Pöytäkirjan tarkastus
Pöytäkirjan tarkastus suoritetaan viimeistään kokouksen jälkeisen viikon tiistaina.
Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen
Pöytäkirja on yleisesti nähtävänä kokousta seuraavan viikon keskiviikkona nuorisoasiainkeskuksessa virka-aikana.