Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta507.03.20245

1262-2023 (02 02 02)

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden vuoden 2023 tilinpäätös

Tiivistelmä:

Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnalle esitetään hyväksyttäväksi osaltaan ja edelleen kaupunginhallitukselle lähetettäväksi kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden vuoden 2023 tilinpäätös. Kaupunkiympäristön tulos oli 9,8 milj. euroa talousarviota parempi. Lautakunnalle esitellään erityisesti jätelautakunnan toiminnan toteutuminen vuoden 2023 aikana.

Lsjhlk § 5

Kaupunkiympäristö, luvat ja valvonta, valvontajohtaja Leena Salmelainen ja konsernihallinto, talouspalvelut, controller Tomi Ekman 29.2.2024:

Kaupunginvaltuusto on vuoden 2023 toimintasuunnitelmien noudattamista ja täytäntöönpanoa koskevien määräysten yhteydessä päättänyt talousarvion sitovuudesta. Tilinpäätöksessä raportoidaan valtuuston sitoviksi asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä henkilöstötavoitteiden toteutuminen 1.1.–31.12.2023. Tilinpäätöksessä raportoidaan myös kaupunginvaltuuston kullekin toimielimelle talousarvion yhteydessä päättämät päätöslauselmat/lausekkeet.

Jätehuoltoviranomaisen toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen

Vuonna 2023 jätehuollossa tehtiin 215 päätöstä jätemaksuista tehdyistä muistutuksista sekä 175 jätehuoltomääräyksistä poikkeamista koskevaa päätöstä. Kokonaisuudessaan viranhaltijapäätösten määrä laski edellisvuodesta noin 100 päätöksellä. Lisäksi jätehuollossa käsiteltiin 114 lietteen omatoimista käsittelyä koskevaa ilmoitusta, 14 yhteisen jäteastian käyttöä koskevaa ilmoitusta ja 24 ilmoitusta jätteenkuljetuksen keskeytyksistä. Biojätteen kompostointia koskevia ilmoituksia otettiin vuonna 2023 vastaan noin 23​ 000 kun niitä vuonna 2022 otettiin vastaan noin 8400.

Vuonna 2022 aloitettu työ uuden seudullisen jätehuolto-ohjelman valmistelemiseksi saatiin päätökseen ja ohjelma hyväksyttiin kaikkien osakaskuntien osalta vuosille 2023-2028.

Jätehuoltomääräykset päivitettiin uusitun jäteasetuksen mukaisiksi. Määräyksissä huomioidaan tiukentuneet pakkaus- ja biojätteen erilliskeräysvaatimukset taajamissa ja jätehuoltoviranomaiselle uutena tullut velvollisuus seurata alueensa kompostointia kompostirekisterin avulla. Myös lietteentyhjennykseen liittyviä määräyksiä tarkistettiin siten, että eri olosuhteet kiinteistöillä voidaan paremmin huomioida. Polttokelpoisen jätteen nimike vaihdettiin sekajätteeksi, joka on valtakunnan tasolla käytetyin nimike ko. jätelajille. Uudet jätehuoltomääräykset tulivat voimaan 1.7.2023.

Sekajätteen kuljetuksessa päätettiin siirtyä kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen siirtymäaikojen jälkeen vuosina 2026-2029 koko toimialueella Uudenkaupungin kaupunkia lukuun ottamatta.

Loppuvuodesta hyväksyttiin uusi jätetaksa, joka tuli voimaan 1.1.2024 alkaen. Perusmaksua korotettiin n 13 %, jotta se kattaisi yhä suuremman osan käyttöhetkellä maksuttomien palveluiden kuluista. Bio- ja pakkausjätteen maksuja voitiin alentaa merkittävästi mm. onnistuneiden kuljetuskilpailutusten ansiosta. Saostus- ja umpisäiliölietteen taksan rakennetta uusittiin kiinteistöjen lietesäiliöiden tilavuuteen perustuvaksi.

Lautakunta teki myös opintomatkan Rotterdamiin yhdessä Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n hallituksen kanssa.

Käyttötalous

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden tilinpäätöksen toimintakate vuonna 2023 oli -36,1 milj. euroa (TAM -46,0), mikä tarkoittaa 9,8 milj. euroa annettua suunnittelutasoa parempaa tulosta. Merkittävänä talouden toteumaa parantavana tekijänä olivat joukkoliikenteen lipputulojen ylitys 4,9 milj. euroa. Valtiolta saadut joukkoliikenteen tuet ylittyivät noin 1 milj. eurolla.

Kaupunkiympäristön toimintatuotot olivat 88,0 milj. euroa ja ylitystä talousarvioon nähden oli 7,4 milj. euroa (TA 80,6).

Valmistus omaan käyttöön toteutui talousarvion mukaan ollen 1,6 milj. euroa (TA 1,6 milj. euroa).

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden toimintamenot olivat 125,8 milj. euroa ja alittivat talousarvion 2,3 milj. eurolla (TAM 128,1).

Palvelukokonaisuuden yhteiset toiminnot: Kulut alittuivat 0,7 milj. euroa (TAM - 7,6 milj. euroa), nettovaikutus +0,7 milj. euroa. Merkittävin osuus alituksesta (0,5 milj. euroa) johtuu henkilöstökuluissa syntyneistä säästöistä. Projekteihin ja hankkeisiin varattuja määrärahoja jäi käyttämättä 0,1 milj. euroa.

Lautakuntakohtaiset suunnittelulukujen toteumat ovat seuraavat:

​Luvat ja valvonta -palvelualueen talous toteutui vuonna 2023 seuraavasti:

Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan talous toteutui vuonna 2023 seuraavasti:

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden työvoiman käyttö vuonna 2023 oli 347,7 henkilötyövuotta, mikä alitti talousarviossa määritellyn tason 36,3 henkilötyövuodella (TAM 384 HTV). Luvat ja valvonta palvelualueen HTV 107,6. Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan 4,3 HTV sisältyy luvat ja valvonnan HTV lukuun.

Palkkojen ja palkkioiden toteuma oli 18,4 milj. euroa (TAM 19,7 milj. euroa). Luvat ja valvonta palvelualueen palkkojen ja palkkioiden toteuma oli 5,05 milj. euroa (TAM 5,33 milj. euroa). Poikkeamat johtuvat rekrytointien viivästymisistä, joihin ovat syynä osaavan henkilöstön saatavuusongelmat. Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan palkkojen ja palkkioiden toteuma oli 0,31 milj. euroa (TAM 0,27 milj. euroa).

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden talouden ja toiminnan toteutuminen, investoinnit mukaan lukien, on raportoitu oheismateriaali 1 KYPA Talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen TP2023. Palvelusuunnitelman seuranta 31.12.2023 on oheismateriaalissa 2.

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus saavutti vuonna 2023 sille asetetun sitovan suunnittelulukutavoitteen ja toteuma muodostui 9,8 milj. euroa talousarviossa määriteltyä tasoa paremmaksi.

Oheismateriaali 1​Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen 2023

Oheismateriaali 2​Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden palvelusuunnitelman seuranta, luvat ja valvonta 31.12.2023

​Valvontajohtaja Leena Salmelainen:

Ehdotus​Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta päättää:

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginhallitus
tpvKonsernihallinto, talousohjaus