Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta6501.12.20223

9257-2022 (02 05 00)

Jätetaksa 1.1.2023 alkaen Lounais-Suomessa

Tiivistelmä:

Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan tehtävänä on hyväksyä toiminta-alueen jätetaksa ja sen sisältämät jätemaksut. Jätemaksuilla katetaan kunnan vastuulle kuuluvien jätehuoltopalveluiden järjestäminen ja niiden ylläpito. Vuoden 2023 jätetaksassa on tavoitteena mm. ottaa käyttöön yhtenäiset tyhjennysmaksut kierrätettäville jätteille Lounais-Suomen Jätehuollon toiminta-alueella ja uudistaa perusmaksun maksuluokat.

Lsjhlk § 65

Jätehuoltoasiamies Satu Ojala 14.11.2022:

Kunnan jätetaksan ja maksujen perusteista määrätään jätelaissa (78 § ja 79 § sekä 85 §). Jätemaksujen tulee kattaa kunnan jätehuoltotehtävien hoitamisesta aiheutuvat kustannukset. Jätemaksun on vastattava kunnan tarjoamaa palvelutasoa (liite 2, Jätehuollon palvelutaso Lounais-Suomessa) ja mahdollisuuksien mukaan kannustettava jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämiseen sekä etusijajärjestyksen mukaiseen jätehuoltoon. Jätelain perusteluissa on myös linjattu, että maksujen tulisi olla palvelutasoon nähden tasapuolisia ja kohtuullisia niin, ettei eri asiakkaita, asiakasryhmiä tai kunnan eri alueita aseteta perusteettomasti toisistaan poikkeavaan asemaan.

Jätemaksujen perusteita taksassa ovat pääsääntöisesti jätteen laji, laatu, määrä ja noutokerrat. Polttokelpoisen ja biojätteen jäteastioiden sekä saostus- ja umpisäiliölietteen tyhjennysmaksut sisältävät kuljetusmaksun ja käsittelymaksun. Kierrätyskelpoisten pakkausjätteiden jäteastioiden tyhjennysmaksut sisältävät vain kuljetuksen osuuden, sillä pakkausten tuottajayhteisöt vastaavat näiden jätteiden käsittelystä. Kuljetusmaksu voi lain mukaan vaihdella alueittain kuljetusolosuhteiden johdosta. Käsittelymaksut ovat aina yhteneväisiä koko alueella.

Ehdotus taksaksi 1.1.2023 alkaen on liitteenä 1.

Jätehuoltolautakunnalle on esitelty taksan taustoja kokouksessa 27.10.2022, jonka materiaali on lautakunnan käytössä.

Polttokelpoisen jätteen jätemaksut

Polttokelpoisen jätteen vastaanottomaksuun ei esitetä muutosta vaan se ehdotetaan säilyvän 160 €/t (0 % alv) suuruisena edelleen. Kuljetusmaksuihin vaikuttaa mm. polttoaineiden hinnan nousu, joka korottaa polttokelpoisen jätteen kuljetusmaksuja 3 – 14 % mm. astiatyypistä riippuen.

Polttokelpoisen jätteen aluekeräyksen vuosimaksuja on tarve korottaa kustannustason nousun johdosta 7 %, jolloin esimerkiksi yli kahden asukkaan vakituisen asunnon vuosimaksu nousee ehdotuksen mukaan 243,72 eurosta 260,78 euroon (sis. alv 24 %). Aluekeräyksen muita maksuluokkia ovat yhden asukkaan asunnon maksu, joka on ehdotuksessa 163,42 euroa (alv 24 %), ja vapaa-ajan asunnon maksu, joka on ehdotuksessa 131,95 e (alv 24 %). Uudessakaupungissa yli kahden asukkaan vakituisen asunnon vuosimaksu on ollut vuonna 2022 260,69 e (alv 24 %), eli Uudenkaupungin osalta maksussa ei olisi juuri muutosta. Yhden asukkaan aluekeräysmaksu Uudessakaupungissa on ollut sen sijaan selvästi ehdotusta alempi vuonna 2022 (109,94 e, alv 24%), kuten myös vapaa-ajan asunnon aluekeräysmaksu (97,33 e, alv 24 %). Elintarvikejätteen kompostointi kiinteistöillä alentaa aluekeräysmaksuja. Kompostoiville määrättävä alempi maksu on esillä aluekeräysmaksujen rinnalla taksan maksutaulukoissa.

Saostus- ja umpisäiliölietteet

Saostus- ja umpisäiliölietteiden vastaanottomaksuihin on tullut korotuksia jätevedenpuhdistamoiden kohonneiden kustannusten sekä eräiden alueen pienempien jätevedenpuhdistamoiden sulkemisesta aiheutuvien kuljetuskustannusten vuoksi.

Kuljetusjärjestelmän muutos ja kierrätettävien jätteiden jätemaksut

Jätelain ja -asetuksen mukaan biojätteen kiinteistöittäinen erilliskeräys vähintään viiden huoneiston kiinteistöiltä on tullut aloittaa viimeistään 1.7.2022. Muun kierrätyskelpoisen jätteen eli lasi-, muovi-, kartonki- ja metallipakkausten ja pienmetallin erilliskeräys em. kiinteistöillä tulee aloittaa 1.7.2023 alkaen. Biojätteen erilliskeräystä on laajennettava yli 10 000 asukkaan taajamissa kaikille kiinteistöille 19.7.2024 alkaen. Näiden jätteiden kuljetuksissa on siirryttävä kunnan järjestämään jätteenkuljetusjärjestelmään 1.7.2023 – 19.7.2024 välillä.

Taksaluonnoksessa ehdotetaan otettavaksi käyttöön koko alueella yhtenäiset kierrätettävien jätteiden kiinteistöittäistä erilliskeräystä koskevat maksut. Yhtenäisillä maksuilla on tarkoitus taata asukkaille yhdenvertaisuus kierrätettävien jätteiden kiinteistöittäisessä erilliskeräyksessä. Taksaehdotuksen mukaisia maksuja aletaan soveltaa alueittain sitä mukaan kuin kunnan järjestämä kiinteistöittäinen kuljetus alkaa kunkin jätelajin kohdalla siirtymäajan aikana. Osalla toimialueesta kierrätettävien jätteiden kuljetukset ovat jo kunnan järjestämät (Kemiönsaari, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Raisio ja Ruskon Vahto) ja näillä alueilla maksut korvaavat nykyiset maksut vuoden 2023 alusta alkaen.

Biojätteen osalta kuljetuskustannuksen nousun vaikutus tyhjennysmaksuun on enimmillään 10 %​. Biojätteen käsittelymaksu säilyy 51 €/t (0 % alv) suuruisena. Pakkausjätteiden osalta maksut pysyvät vuonna 2023 ennallaan, lukuun ottamatta yksittäisen astiatyypin (etulastaussäiliö) kartongin ja muovin keräyksen maksuja, jotka nousevat uuden urakan myötä 10,19 eurosta 11,62 euroon (14 %).

Pakkaustuottajat ovat velvollisia korvaamaan osan pakkausjätteiden kiinteistöittäisestä keräyksestä aiheutuneista kustannuksista kunnille (jätelaki 49 a ja b §). Korvausvelvollisuus alkaa 1.7.2023 lähtien kuljetetuista jätteistä. Korvaukset toteutuneista kustannuksista maksetaan kuntiin takautuvasti, eli loppuvuotta 2023 koskevat korvaukset tilitetään kuntien jätehuoltoon elokuussa 2024. Korvaukset tullaan ohjaamaan jätetaksaan täysimääräisesti ja materiaalikohtaisesti. Vielä vuoden 2023 jätemaksuihin tulevilla korvauksilla ei kuitenkaan ole vaikutusta.

Jätehuollon perusmaksun rakennemuutos ja täyskatteellisuus

Jätehuollon perusmaksu on tullut Lounais-Suomessa nykyisen suuruisena voimaan 1.1.2017 alkaen. Vuonna 2018 maksuihin otetiin mukaan asumattomien asuinrakennusten maksu. Maksuja ei ole tämän jälkeen tarkistettu. Uudessakaupungissa perusmaksu otettiin käyttöön 1.1.2013 ja maksuja on tarkistettu nykyiselle tasolle 1.1.2020. Nyt jätehuollon perusmaksun maksuluokkiin ehdotetaan muutosta, joka huomioi uudet jäteasetuksen mukaiset kiinteistöittäiset erilliskeräysvelvoitteet. Aiempi perusmaksutaksan rakenne Lounais-Suomessa perustui jätehuoltomääräysten erilliskeräysvelvoitteisiin, jotka jätelain muutoksen myötä tulee uusia myös jätehuoltomääräyksiin.

Perusmaksua ehdotetaan korotettavan siten, että maksutulo kattaa kokonaisuudessaan tuotetut lakisääteiset palvelut. Aiemmin näiden palveluiden tuottamiseen on jouduttu käyttämään myös muuta tuloa, kuten polttokelpoisesta jätteestä kerättyjä jätemaksuja. Täyskatteinen perusmaksu turvaa jätehuollon etusijajärjestyksen toteuttamiseen tarvittavat lakisääteiset jätehuoltopalvelut myös siinä tilanteessa, että polttokelpoisen jätteen määrä saataisiin vähenemään. Jätehuollon perusmaksu on asuntokohtainen vuosimaksu, jolla katetaan kotitalouksille asiointihetkellä maksuttomia jätehuoltopalveluja ja jätehuollon viranomaistoimintaa. Näitä palveluita ovat jäteneuvonta, asiakaspalvelu ja -neuvonta, alueellisten jätteen vastaanottopaikkojen perustaminen ja ylläpito, vaarallisen jätteen (ml. lääkejätteiden) vastaanotto, hallinnolliset palvelut kuten jätehuoltoon liittyvien rekisterien ylläpito, jätehuoltoviranomaisen toiminta sekä uutena palveluna tekstiilijätteen aluekeräys. Kokonaiskustannus näille palveluille arvioidaan olevan noin 6,1 miljoonaa euroa vuodessa.

Ehdotuksen mukaan perusmaksupalveluiden rahoitus painottuu entistä enemmän vakituisten asuntojen maksuihin, sillä näiden katsotaan olevan palveluiden suurin kohderyhmä. Myös vapaa-ajan asunnon maksua ehdotetaan korotettavan selvästi näiden palveluntarpeen perusteella. Palveluasuntojen ja asuntoloiden maksuja ei juuri muutettaisi, sillä näiden palveluntarve on tunnistettu muuta asumista selvästi pienemmäksi. Asumattomien talojen kohdalla maksu perustuu ainoastaan palvelujen ylläpitoon.

Taulukko 1. Ehdotus jätehuollon perusmaksuiksi 1.1.2023 alkaen

asunto/vuosi Veroton maksu € Alv 24 %Verollinen maksu €
Ok- ja pientalot (1–4 huoneistoa) 19,234,6223,85
Huoneistoja 5 tai enemmän 17,424,1821,60
Omakoti- ja pientalo, asumaton 12,102,9015,00
Vapaa-ajan asunto 12,102,9015,00
Asuntola-asunto, palvelutaloasunto 12,102,9015,00

Taulukko 2. 1.1.2017 alkaen voimassa oleva jätehuollon perusmaksu

asunto/vuosiVerotonmaksu € Alv 24 %Verollinen maksu €
Ok- ja pientalot (1-3 huoneistoa) 19,23 4,62 23,85
Ok- ja pientalo, asumaton 12,102,90 15,00*
Taloyhtiöt ≥ 4 huoneistoa14,52 3,4818,00
Taloyhtiöt ≥ 10 huoneistoa 12,903,10 16,00
Taloyhtiöt ≥ 20 huoneistoa 10,082,42 12,50
Vapaa-ajan asunnot 12,10 2,9015,00
Asuntola-asunto, palvelutaloasunto 12,102,90 15,00

*asumattoman asuinrakennuksen maksu otettiin käyttöön vuonna 2018.

Taulukko 3. Perusmaksut Uudessakaupungissa 1.1.2020 alkaen

asunto/vuosiVeroton maksu € Alv 24 % Verollinen maksu
ok-talot ja yhden asunnon kiinteistöt 27,06 6,49 33,55
Useamman kuin yhden asunnon kiinteistöt 27,06 6,4933,55
Vapaa-ajan asunnot13,53 3,2516,78

Jätehuollon perusmaksun perusteena on kiinteistöillä sijaitsevien rakennusten käyttötarkoitus ja asuinhuoneistojen lukumäärä. Perusmaksu määrätään maksettavaksi Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan asunnon asukkaalle, haltijalle tai omistajalle kalenterivuosittain yhdessä erässä. Asunto-osakeyhtiön huoneistojen perusmaksut määrätään asunto-osakeyhtiön maksettavaksi asuinhuoneistojen lukumäärän perusteella kalenterivuosittain yhdessä erässä.

Kuuleminen

Taksaan ja jätemaksuihin on varattu hallintolain 41 §:n mukainen vaikutusmahdollisuus 4. - 21.11.2022 ajan. Nähtävillä olosta on ilmoitettu alueen lehdissä ja luonnos on ollut yleisesti nähtävillä Turun kaupungin nettisivuilla/kuulutus (kunnat tekivät halutessaan linkin Turun kaupungin kuulutuksiin) sekä jätehuoltolautakunnan omalla nettisivulla.

21.11.2022 saapuneet kannanotot ovat esityslistan oheismateriaalina.

Kannanottojen johdosta tehtyjä mahdollisia muutoksia taksaehdotukseen esitellään kokouksessa.

Asian palauttaminen uuteen valmisteluun

Jätehuoltolautakunta on 24.11.2022 kokouksessaan päättänyt palauttaa asian uudelleen valmisteluun siten, että perusmaksulla katetaan 80 prosenttia sillä tuotettavista lakisääteisistä palveluista. Esityslistan lähtiessä ei lautakunnan edellyttämiä muutoksia perusmaksuihin ole vielä ehditty laskea, joten päätösehdotus esitellään vasta kokouksessa.

Liite 1Jätetaksa Lounais-Suomessa 1.1.2023 alkaen

Liite 2Jätehuollon palvelutasokuvaus Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n toimialueella vuonna 2023

Oheismateriaali 1Lounais-Suomen jätetaksa vuonna 2022

Oheismateriaali 2Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry:n lausunto

Oheismateriaali 3Paraisten kaupungin lausunto

Oheismateriaali 4Naantalin kaupungin lausunto

Oheismateriaali 5Yksityishenkilöiden kannanotot jätetaksaan

Oheismateriaali 6Jätetaksa 1.1.2022 alkaen Uudenkaupungin kaupungissa

Oheismateriaali 7Vertailu Lounais-Suomen jätetaksa 2022 ja luonnos taksaksi 2023

Oheismateriaali 8Liedon kaupungin mielipide

Oheismateriaali 9Palvelutasovertailu 2022 - 2023

Oheismateriaali 10LSJH:n ehdotus kustannusten kattamiseksiksi 2023

Oheismateriaali 11Perusmaksuvaihtoehdot 80 %

Valvontajohtaja Leena Salmelainen:

Ehdotus​Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta päättää hyväksyä liitteen 1 mukaisen jätetaksan. Taksa tulee voimaan 1.1.2023 mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Päätös​Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta päätti hyväksyä liitteen 1 mukaisen jätetaksan. Taksa tulee voimaan 1.1.2023 mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.​

Päätös tehtiin esittelijän kokouksessa tekemästä päätösehdotuksesta.

Jakelu

tpvAuran kunta
tpvKaarinan kaupunki
tpvKemiönsaaren kunta
tpvLiedon kaupunki
tpvLounais-Suomen Jätehuolto Oy
tpvMarttilan kunta
tpvMaskun kunta
tpvMynämäen kunta
tpvNaantalin kaupunki
tpvNousiaisten kunta
tpvPaimion kaupunki
tpvParaisten kaupunki
tpvPöytyän kunta
tpvRaision kaupunki
tpvRuskon kunta
tpvSalon kaupunki
tpvSauvon kunta
tpvUudenkaupungin kaupunki
tpvKaupunginhallitus
tiedXXXXX


Liitteet:

Lsjhlk § 65
Liite 1:Jätetaksa Lounais-Suomessa 1.1.2023 alkaen
Liite 2:Jätehuollon palvelutasokuvaus Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n toimialueella vuonna 2023