Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta1907.04.20221

12344-2021 (00 00 01)

Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan syksyn 2022 kokousajoista päättäminen

Tiivistelmä:

Lautakunta päättää syksyn 2022 kokousajoista.

Lsjhlk § 19

Turun kaupungin hallintosäännön 113 §:n mukaan toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättäminä aikoina toimielimen päättämässä paikassa. Hallintosäännön 127 §:n mukaan lautakunnan pöytäkirja tarkastetaan lautakunnan päättämällä tavalla ja pidetään nähtävänä yleisessä tietoverkossa toimielimen päättämänä aikana.

Kokouspäiväksi on vakiintunut torstai noin neljän viikon välein, alkamisajankohdaksi klo 16.30 ja kokouspaikaksi Tuuminki, Puutarhakatu 1 (1. krs) Turku. Pöytäkirja on tarkastettu kokousta seuraavan viikon tiistaina ja pidetty nähtävänä kokousta seuraavan viikon perjantaina. 1.6.2017 voimaan tulleen kuntalain mukaan pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa vähintään oikaisuvaatimus- tai valitusajan.

Syyskaudella viimeinen kokous ennen joulutaukoa pidetään 15.12.2022

Valvontajohtaja Leena Salmelainen:

EhdotusLounais-Suomen jätehuoltolautakunta päättää, että se kokoontuu jäljempänä mainittuina päivinä Turun kaupungin kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden kokoushuone Tuumingissa osoitteessa Puutarhakatu 1 (1. kerros) siten, että kokoukset alkavat klo 16.30. Tarkastettu pöytäkirja siihen liitettyine muutoksenhakuohjeineen julkaistaan kaupungin verkkosivuilla kuudentena kokouksen jälkeisenä työpäivänä.

Kokousaika
25.08.2022
22.09.2022
20.10.2022
17.11.2022
15.12.2022

Lisäksi Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta päättää, että lautakunnan esityslistat julkaistaan etukäteen internetissä.

Lautakunnan kokous voidaan asioiden vähyyden takia jättää pitämättä.

Lisäksi lautakunta päättää, että lautakunnan kokouksen pöytäkirja tarkastetaan kokousta seuraavan viikon tiistaina.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvXXXXX
tpvXXXXX
tpvXXXXX