Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta410.02.20224

5779-2021 (14 06 00)

Selvitys biojäteastioiden tyhjennysmaksuista kiinteistönhaltijan järjestämässä kuljetuksessa

Tiivistelmä: -

Lsjhlk § 4

Jätehuoltoasiamies Veli-Matti Suhonen 28.1.2022:

Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta päätti vuonna 2020 tekemällään taksapäätöksellä laskea biojätteen käsittelystä perittävää maksua noin 36 %vuoden 2021 alusta lukien. Maksumuutoksen tavoitteena oli siirtää osa Lounavoiman Ekovoimalaitoksen käyttöönoton seurauksena saadusta kustannussäästöstä asukkaiden jätemaksuihin ja tehdä se kannustamalla taloudellisesti kierrätyskelpoisen biojätteen lajitteluun ja erilliskeräykseen. Biojätteen erilliskeräyksen tehostamisessa on edelleen paljon tehtävää, sillä merkittävä osa biojätteestä päätyy Lounais-Suomessakin polttokelpoisen jätteen joukkoon. Biojätteen osuus polttokelpoisesta jätteestä oli Lounais-Suomen alueella vuonna 2019 noin 34 %. Lautakunnan taksapäätöksellä kunnan perimän käsittelymaksun muutos siirtyi sellaisenaan suoraan kaikkiin kiinteistönhaltijoilta perittäviin biojäteastioiden tyhjennysmaksuihin niillä alueilla, joilla kunta järjestää biojätteen kuljetuksen (Kemiönsaari, Masku, Naantali, Nousiainen, Paraisten saaristo, Raisio, Ruskon Vahto). 

Kiinteistönhaltijan järjestämässä biojätteen kuljetuksessa (Aura, Kaarina, Lieto, Marttila, Paimio, kanta-Parainen, Pöytyä, kanta-Rusko, Salo, Sauvo ja Turku) lautakunta ei voi määrätä suoraan kiinteistönhaltijoilta perittäviä biojäteastioiden tyhjennysmaksuja eikä näin ollen varmistaa käsittelymaksun muutoksen siirtymistä suoraan kiinteistönhaltijoille. Tässä järjestelmässä kunnan alennettu käsittelymaksu peritään biojätettä kuljettavilta yrityksiltä niiden luovuttaessa kiinteistöiltä keräämänsä biojätteen Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n ylläpitämään vastaanottopaikkaan. Kuljetusyrittäjät puolestaan laskuttavat käsittelymaksun edelleen asiakkailtaan eli kiinteistönhaltijoilta osana biojäteastian tyhjennysmaksua, joten maksumuutos siirtyy kiinteistönhaltijoille kuljetusyritysten välityksellä.  Kuljetusyrityksen on eriteltävä käsittelyn ja kuljetuksen osuus kiinteistön haltijalle tekemässään tarjouksessa ja laskussa.

Jätehuoltolautakunnassa on selvitetty biojätteen käsittelymaksun alentamisen vaikutuksia kiinteistönhaltijoiden maksamiin maksuihin kiinteistönhaltijan järjestämässä kuljetuksessa. Samalla selvitettiin myös biojäteastioiden tyhjennyksistä perittävien maksujen tasoa ja eroja eri alueilla ja eri asiakasryhmissä. Selvitys tehtiin pyytämällä biojätettä kuljettavilta jätteenkuljetusyrityksiltä tietoja kiinteistönhaltijoilta laskuttamistaan maksuista. Selvityspyyntö on oheismateriaalina. Osa kuljetusyrityksistä ei ole toimittanut viranomaiselle pyydettyjä tietoja, joten selvitys ei ole hintatietojen osalta kaikilla alueilla täysin kattava.

Selvityksen perusteella kunnan jätteenkuljettajilta perimän biojätteen käsittelymaksun alentaminen on vaikuttanut kiinteistönhaltijoiden maksamiin maksuihin hyvin vaihtelevasti. Yleisinä havaintoina voidaan selvityksen perusteella todeta mm. seuraavaa:

Selvityksen tulosten perusteella kunnan kuljettajilta perimän biojätteen käsittelymaksun alentaminen ei ole siirtynyt kattavasti ja tasapuolisesti eikä samassa suhteessa kuljetusyrittäjien kiinteistönhaltijoilta perimiin maksuihin. Huomattava osa biojätettä erilliskeräävistä kiinteistöistä ei ole hyötynyt kunnan käsittelymaksun alentamisesta lainkaan tai hyöty on ollut selvästi tavoiteltua pienempi. Tulosten perusteella onkin ilmeistä, että kiinteistönhaltijan järjestämässä kuljetuksessa kunnan käsittelymaksujen alentaminen ei ole myöskään toiminut tarkoitetulla tavalla biojätteen lajittelun ja kierrätyksen kannustimena.

Lautakunnalle esitellään kokouksessa alustava yhteenveto selvityksen tuloksista. Yksityiskohtaisempi raportti tuloksista laaditaan myöhemmin ja toimitetaan lautakunnalle tiedoksi.

Oheismateriaali 1Biojäteastioiden tyhjennysmaksuja koskeva selvityspyyntö

Valvontajohtaja Leena Salmelainen

EhdotusLounais-Suomen Jätehuoltolautakunta päättää merkitä yhteenvedon selvityksestä tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.